Rautatieläiset ovat joutuneet turvautumaan työtaisteluun valtiotyönantajan röyhkeyden taltuttamiseksi. En tunne alan työehtosopimusasioita, mutta tilanne herättää myös oikeudellisia kysymyksiä. Todennäköisesti työnantajapuoli haastaa työntekijöiden järjestöt työtuomioistuimeen lakkojen johdosta. Lyhyetkin työtaistelut haastetaan nykyään tuomiolle, ja hyvityssakkojen tuomitseminen on automaattista.

Kysymyksessä näyttää olevan tavanomainen tilanne: ensin työnantaja rikkoo sopimusta, minkä takia työntekijät ryhtyvät puolustamaan oikeuksiaan työtaistelulla. Usein se on mielenosoituksen luonteinen, kuten tässäkin. Vaikka työnantaja itse aiheuttaa riitatilanteen, se ei käytännössä pelasta ammattiosastoja sakkotuomiolta.

Lain mukaan tällainenkin työtaistelu useimmiten kohdistuu työehtosopimukseen, joka tapauksessa työnantajan johto- ja valvontaoikeuteen (direktio-oikeuteen). Lakon sijasta työläisten pitäisi itse nostaa kanne ja vaatia hyvityssakkoa työnantajalta rikkomuksen johdosta.

Tällainen oikeudenkäynti kestäisi pitkään ja tulos olisi epävarma työtuomioistuimen omalaatuisen tulkintakäytännön vuoksi. Lakkoasiat käsitellään kiireellisinä, mutta tulkintaa ja rikkomista koskevat työntekijäjärjestöjen kanteet hitaasti.

Veturimiesten tilanne on sikäli erikoinen, että työnantaja on määrännyt työtehtäviä tehtäväksi työntekijöiden vapaa-aikana. Tehtäviksi on mainittu mm. työvälineiden kuljetus omalla ajalla. Kohdistuuko työtaistelu siis tällaisiin määräyksiin eikä ollenkaan työehtosopimukseen?

Työehtosopimus koskee tietysti vain työaikaa eikä vapaa-aikaa. Jos riita menee työtuomioistuimeen, tämä kysymys voi olla merkittävä. Työrauhavelvollisuushan on vain suhteellinen, ja koskee vain työehtosopimuksen sisältöön kohdistuvia painostustoimia.

Kaikki lakot eivät suinkaan ole kiellettyjä. Pääsääntö on työtaisteluvapaus, ja työehtosopimuslain 8 §:n mukainen työrauhavelvollisuus on poikkeus tästä säännöstä. Tästä johtuu sekin, että poliittiset työtaistelut ovat sallittuja eivätkä ne kuulu työtuomioistuimen toimivaltaan.

Kun rautatieläiset tunnetaan taitaviksi sekä edunvalvonnassa että työtaistelutoiminnassa, valtion on syytä sopia tämä riita pikaisesti enempien vahinkojen välttämiseksi. Ratkaisevassa asemassa taitaa olla sosiaalidemokraattinen ministeri.

Kalevi Hölttä

OTT, dosentti

Veturinkuljettajien lakko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.