Frankfurtin Koulukunta: “uusvasemmistolaista” anti-kommunismia


Frankfurtin Koulukunta sai alkunsa Frankfurt am Mainin Goethe Yliopiston sosiologian tutkimuslaitoksesta. 1930-luvulla sen johtajaksi tuli filosofi Max Horkheimer, ja mukaan tuli muitakin filosofeja kuten Theodor Adorno. Sen ideologia muodostui jokseenkin kokonaiseksi järjestelmäksi toisen maailmansodan jälkeen

Sodan ajan Frankfurtin koulukunnan edustajat olivat maanpaossa, suurin osa USA:ssa. Sen tunnetuimpia vaikuttajia olivat Horkheimerin ja Adornon lisäksi Herbert Marcuse, Jürgen Habermas ym. Kylmän sodan aikana koulukunnasta muodostui “uusvasemmistolaisen” anti-kommunismin ja marxismin vääristelemisen väline. Koulukunnan keskeisiä tavoitteita oli yhdistää marxismiin porvarillisen filosofian elementtejä, sekä poistaa marxilaisuudesta luokkataistelu ja luokkanäkökulma.

Adornon ja Horkheimerin “Valistuksen dialektiikka”

Eräs koulukunnan tärkeimpiä perusteoksia on Horkheimerin ja Adornon Valistuksen dialektiikka. Kirja käsittelee modernia kapitalistista yhteiskuntaa ja valistuksen kääntymistä omia tavoitteitaan vastaan. Lähes koko teoksen ajan Horkheimer ja Adorno piinaavat lukijaa hienostelevalla ja kaunopuheisella tyylillään. Ensimmäiset kappaleet selostavat valistuksen ristiriitoja kreikkalaisten myyttien ja markiisi de Saden avulla.

Näkee jo kaukaa ettei kirja ole työväenluokan ihmisille suunnattu, kirjoittajia ei selvästi kiinnosta luoda yhteyttä tavalliseen kansaan. Kyse ei ole Horkheimerin ja Adornon ajatusten hienoudesta tai monimutkaisuudesta, vaan tietoisesta tyylin valinnasta.

Valistus frankfurtilaisesta ja marxilaisesta näkökulmasta

Herrat Horkheimer ja Adorno toteavat, että valistus on epäonnistunut. Se ei tuonutkaan demokratiaa, tasa-arvoa ja vapautta, vaan vieraannuttavan kapitalistisen yhteiskunnan. He eivät kuitenkaan lähesty asiaa lainkaan marxilaiselta kannalta. Jokainen marxilainen tietää, että valistuksen aika ja sen aatteet olivat porvariston nousun tuote.

Valistus taisteli porvarillisten ihanteiden ja arvojen puolesta, feodaalista yhteiskuntajärjestystä vastaan, ja oli omana aikanaan äärimmäisen edistyksellinen ja välttämätön asia. Kuitenkin porvariston päästyä valtaan ja kapitalismin kehityttyä tuli nopeasti selväksi, että porvarillisten vallankumousten lupaamat vapaudet eivät olleet todellisia. Vapaus tarkoittikin vain kaupan ja omistuksen vapautta, tasa-arvo vain tasa-arvoa markkinakilpailussa jne.

Porvaristo, joka siihen asti oli ollut edistyksellinen luokka, muuttui nyt taantumukselliseksi, kehitystä jarruttavaksi luokaksi. Sen historiallinen tehtävä oli nyt ohi ja edistyksen eturiviin astui proletariaatti. Tämä kaikki oli jo hyvin tiedossa 1840-luvulla kun Marx ja Engels kirjoittivat siitä Kommunistisessa Manifestissa. Frankfurtilaiset eivät kuitenkaan näe asiaa samoin kuin Marx. Heidän mielestään valistus on luokista, ajasta ja paikasta riippumaton, ikuinen aate.

Teollinen yhteiskunta

Sama metafyysinen ja porvarillinen näkökulma näkyy myös heidän kritiikissään kapitalistista yhteiskuntaa kohtaan. Heidän ajatuksensa kulminoituu päätelmään, että järkiperäisyys johon valistus pyrki, on itsessään paha asia, joka väistämättä johtaa ihmisvastaiseen yhteiskuntaan. Siten myös tuotantovoimien kehitys ja tuotannon järkiperäistäminen on kääntynyt ihmistä vastaan.

Marx halusi vapauttaa tuotantovoimat kapitalismin kahleista ja valjastaa ne yhteiskunnan hyväksi. Frankfurtilaiset taas ovat sitä mieltä, että teollinen yhteiskunta on paha asia, siitä huolimatta onko se järjestetty kapitalistisesti vai ei. He asettivat sekä kapitalistiset  että sosialistiset maat samaan “teollisten yhteiskuntien” kategoriaan ja käyttivät tätä keinona taistella sosialismin maita ja kommunismia vastaan.

“Kriittinen teoria” ja marxismin revisointi

Frankfurtin Koulukunta kritisoi porvarillisen yhteiskunnan monia puolia. Marxilaisuuden sijasta, joka näkisi yhteiskunnan elämän materiaalisten olosuhteiden ja luokkataistelun näkökulmasta, he vastustivat abstrakteja “valtarakenteita”. Tätä alettiin kutsua “kriittiseksi teoriaksi” (Horkheimerin Perinteinen ja kriittinen teoria-teoksen mukaan.)

Aikaisempien revisionistien tavoin Frankfurtin Koulukunta halusi osoittaa, että marxismi on vanhentunutta tai virheellistä ja sitä on paikattava porvarillisilla aineksilla. Valistuksen Dialektiikassa Horkheimer ja Adorno kirjoittivat, että kapitalismi pystyy nyt säätelemään itseään, joten on turha odottaa tuhoisaa kriisiä (Dialectic of Enlightenment, Standford University Press, 2002, sivu 30).

Marcuse taas väitti, että työväenluokka on “integroitu” osaksi kapitalismia pysyvästi ja “teollisissa yhteiskunnissa” (siis sekä kapitalismissa, että sosialismissa) vallankumoukseen pystyvät ainoastaan luokkaluonteensa menettäneet tai syrjäytyneet ainekset, joiden johtajina toimivat opiskelijat ja älymystö.

Hän oli kiinnostunut mm. erilaisista alakulttuureista: “…he jotka ovat “vapaita” kapitalismin kyseenalaisista antimista, pystyvät kehittämään ne tarpeet, jotka voivat luoda vapaan yhteiskunnan… Palaan tässä Beatnik- ja hippi-liikkeisiin. Ne ovat mielenkiintoinen ilmiö, nimittäin kieltäytyminen osallistua “vauraan yhteiskunnan” antimiin.” (Marcuse, The End of Utopia, käännös on omani)

Näin jälkikäteen voimme todeta etteivät hipit tuoneet vallankumousta. Frankfurtin Koulukunnan “ensimmäinen polvi” käytti vielä marxilaista terminologiaa, puhui vallankumouksesta jne. vaikkakin revisionistisella ja anti-marxilaisella tavalla. Se kuitenkin vajosi nopeasti syvempään ja syvempään porvarilliseen suohon ja sen toinen polvi oli jo valmis hylkäämään marxismin melkein kokonaan.

Sen huomattava edustaja Jürgen Habermas sanoi: “Kriittinen teoria sai alkunsa… selittääkseen marxismin virheelliset ennusteet, mutta luopumatta marxismin tarkoitusperistä” (Habermas, The Philosophical Discourse of Modernity, käännös omani). Habermas itse luopui marxismista ja näki Marxin vain yhtenä filosofina muiden joukossa. Hänen teoksensa innostivat porvarillisia utopisteja, jotka etsivät “kolmatta tietä” kapitalismin ja sosialismin väliltä.

Yksi heistä on Anthony Giddens, joka kirjoittaa, että Habermasin mukaan: “…perinteinen marxismi ei pysty selvittämään kehittyneen kapitalismin monia pääpiirteitä… Kriittisen teorian tehtävä tänä päivänä, Habermas päättelee, on integroitava tähän arvioon instituutioista ja jännitteistä kehittyneessä kapitalismissa. On syntynyt uusia konflikteja, ja uusia yhteiskunnallisia liikkeitä, jotka eroavat vanhantyyppisestä tuotantosuhteisiin keskittyneestä luokkataistelusta… Nuo konfliktit eivät enää perustu materiaalisten hyödykkeiden jakoon vaan kulttuurin uusintamiseen ja sosialisaatioon” (Anthony Giddens ”Reason Without Revolution?”, käännös omani)

Yliopistojen “uusmarxistit”

Oikeiston keskuudessa on levinnyt ajatus, että yliopistomaailma kuhisee marxilaisia professoreita, jotka aivopesevät opiskelijat kommunismiin. Tämä on ollut esim. kanadalaisen psykologin ja poliittisen demagogin Jordan B. Petersonin suosikkiteorioita. Teoria on kuitenkin puppua. Joskin yliopistoissa opetetaan muun filosofian ohella Frankfurtin Koulukunnan teorioita, niin ei niillä ole paljoakaan tosi marxismin kanssa tekemistä. Frankfurtilaiset eivät olleet kommunisteja vaan anti-kommunisteja, eivätkä marxilaisia vaan pahanlaatuisia revisionisteja, siis marxismin vääristelijöitä.

Osa oikeistostakin tietää tämän ja sen takia he puhuvatkin “uusmarxismista”. He väittävät, että  marxilaiset päättivät muuttaa omia oppejaan salatakseen niiden marxilaisuuden ja soluttautua yliopistoihin. Tämä ajatus ei kuitenkaan kestä tarkastelua. Frankfurtin Koulukunnan aatteet olivat ja ovat vieläkin marxismin kanssa kilpailevia. Kommunistit joutuvat yhä, kuten ennenkin, puolustamaan aatettaan revisionistisia vääristelijöitä vastaan. Frankfurtilaiset eivät olleet koskaan osa varsinaista kommunistista liikettä.

Frankfurtin koulukunnalla on jotakin yhteistä marxismin kanssa. Esimerkiksi ajatus yhteiskunnallisesta kamppailusta sekä lähinnä Hegelin kehittämiä filosofisia kategorioita kuten vieraantuminen. He kuitenkin soveltavat näitä täysin päinvastoin kuin Marx ja kiistävät kaikki marxismin tärkeimmät ajatukset kuten luokkataistelun tärkeyden, työväenluokan johtavan osan, työväenluokan vallankumouksen, sosialismin paremmuuden kapitalismiin nähden, dialektisen materialismin jne.

Koska Marx on ajattelijana niin merkittävä, porvarienkaan on mahdotonta täysin sivuuttaa tätä. Ei ole mitenkään omituista, että porvarilliset professorit yrittäisivät ottaa Marxista joitakin vaikutteita, mutta samalla muokata ne porvarilliseen muotoon ja tehdä Marx “harmittomaksi”. Näin juuri Frankfurtin Koulukunta on toiminut. He tahtoivat Marxista tavallisen porvarillisen filosofin.

Teoria “kulttuurimarxismista”: keino harhauttaa ihmisiä

“Uusmarxilaisuuteen” (jota olisi parempi kutsua vale-marxilaisuudeksi tai marxilaisuuden vääristelyksi) liittyy myös toinen käsite, “kulttuurimarxismi”. Nämä käsitteet menevät oikeiston keskuudessa usein päällekkäin, mutta niissä on eroja. “Kulttuurimarxismilla” tarkoitetaan usein yhteiskunnallisen järjestyksen ja arvojen rapautumista, jolla konservatiivinen oikeisto tarkoittaa esim. monikulttuurisuutta, huumeiden käyttöä, roskakulttuuria, liberalismia ja homoavioliittoja. Nämä laitetaan “kulttuurimarxismin” syyksi.

Termillä on varsin synkkä historia, sillä se juontuu Hitlerin Saksasta. Kulttuuri josta natsit eivät pitäneet, leimattiin “kulttuuribolshevismiksi”. Sillä ei useinkaan ollut mitään tekemistä sosialistisen kulttuurin kanssa, natsit vain demagogisesti tahtoivat syyttää kommunisteja kaikesta mahdollisesta.

Asiat kuten rikollisuus, huumeiden käyttö, kapitalistinen kulutushysteria, ala-arvoinen kulttuuri jne. ovat kapitalismin lieveilmiöitä. Tyypilliseen tapaan oikeisto ei suostu näkemään ongelmaa kapitalismissa itsessään, vaan etsii syitä sen ongelmiin jostakin ’ulkopuolelta’, esim. mukamas yliopistoihin soluttautuneiden “kulttuurimarxilaisten” salajuonista.

Käsitteet kuten “uusmarxismi” ja “kulttuurimarxismi” palvelevat kapitalismia, koska niillä pystytään kapitalismin vääjäämättömät ongelmat (ja mitkä tahansa muutkin asiat) selittämään mukamas kommunistien tihutyönä. Ihmisten huomio saadaan kätevästi ohjattua pois kapitalismin ongelmista kuten kulutushysteriasta, ihmisvastaisesta ja syrjäyttävästä talousjärjestelmästä, imperialismin aiheuttamasta pakolaisuudesta ja siirtolaisuudesta, sekä taiteen ja filosofian taantumisesta ja kehityksen pysähtymisestä.

Frankfurtin Koulukunnan opit on omaksuttu myös Suomen vasemmistopiireissä. Työväenluokan menetetyn kannatuksen korvaajaksi on haalittu mm. sateenkaariliikkeitä ja alettu pelastamaan kapitalismia. Tämä näkyy vasemmistoliiton nykyisessä hallituspolitiikassa ja kannanotoissa.

Tomi Mäkinen

Työkansan Sanomat 11/2020

Frankfurtin Koulukunta: “uusvasemmistolaista” anti-kommunismia
Merkitty:        

Hakutulokset “Frankfurtin Koulukunta: “uusvasemmistolaista” anti-kommunismia

  • 16.10.2020 09:07:sta
    Permalink

    Hyvä kirjoitus ja erittäin ajankohtainen.

    Täällä on yksi vähän sekavampi, pilkkuja viilaava kirjoitus, jonka ei ole tarkoituskaan olla mikään ”journalistinen tai agitatorinen taidonnäyte”, ja jossa on otettu vapaus vetää Feuerbachista linja frankfurtismiin. Linja on kuitenkin mutkikas ja siihen kuuluu mm. Freud, joka ei ”palaudu” Feuerbachiin eikä sosiobiologiaan. Marxistit ja frankfurtistit tarkastelevat Feuerbachia kumpikin omasta vinkkelistään.

    https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2020/04/marxismi-ja-frankfurtismi-feuerbach-ei-ollutkaan-feuerbachilainen

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *