Hallitus kansanterveyslain ja työttömien kimpussa

Marinin viiden puolueen hallitus on ollut joulukuun aikana nopealiikkeinen. Kyse ei ole vain koronaepidemian aiheuttamista tiedotuskiireistä. Hallitus on jättänyt eduskunnan käsittelyyn sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) järjestämisen uuden esityksen ja valmistellut työttömille tarkoitetun eläkeputken lakkauttamisen.

Kansanterveyslaki vuodelta 1972 määrää kuntien tehtävistä terveydenhuollon järjestämisessä. Laki vaatii jokaista kuntaa huolehtimaan perusterveydenhuollosta yksin tai yhdessä naapurikuntien kanssa.

Lain hyväksymisen jälkeen perustetuissa terveyskeskuksissa yhdistettiin saman katon alle monet terveyspalvelut, kuten yleislääkärin vastaanotto, neuvola, hammashuolto, vuodeosasto ja kouluterveydenhuolto.

Kunnat järjestivät, valtio huolehti kustannuksista. Näin lain edellyttämä maksuton terveydenhuolto lähipalveluina toteutui.

Kansanterveyslakia on kuluneiden vuosikymmeniä aikana monelta tärkeimmältä osin vesitetty. Maksutonta terveydenhuoltoa ja lähipalveluita ei enää ole. Yksityinen terveysbisnes on kaapannut yhä suuremman osan terveydenhuollosta ja julkista tuotantoa on ajettu alas.

Hallituksen sote-esitys merkitsee vuoden 1972 laille ehkä lopullista kuoliniskua. Perustettaville maakunnille siirrettävä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen leikkaa lähipalveluita ja kuntalaisten mahdollisuus vaikuttaa sote-päätöksiin ja maksuihin jää olemattomaksi.

Eläkeputkesta toimeentuloputkeen

Marinin hallituksen valmistelema työttömyyseläkeputken lakkauttaminen tulee joulukuun puolenvälin jälkeen eduskunnan käsittelyyn. Itse eläkeputken lakkauttamisesta ei ole ollut erimielisyyttä työmarkkinajärjestöjen neuvotteluissa eikä hallituksessa. Kyse on sen työttömille markkinoinnista.

Aikanaan yli 55-vuotiaana työttömäksi joutuneiden toimeentulon turvaamiseksi päätetty eläkeputki on sekin vuosien varrella joutunut leikkausten kohteeksi: vuosirajaa on vähitellen nostettu ja muitakin ehtoja kiristetty.

Nyt eläkeputken lakkautusta on perusteltu työllisyysasteen nostolla. Perustelu on kelvannut hallitukselle ja kapitalistien EK:lle. Putkessa sinnittelevät työttömät ovat kuitenkin eri mieltä ja kysyvät ihmeissään, missä ne ikääntyville työttömille tarkoitetut avoimet työpaikat ovat?

Työkansan Sanomat 14/2020

Hallitus kansanterveyslain ja työttömien kimpussa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *