Neuvostoliitto lähetti 1961 ensimmäisen ihmisen avaruuteen

Huhtikuun 12. päivä tulee kuluneeksi 60 vuotta Juri Gagarinin avaruuslennosta maapallon ympäri. Gagarin oli ensimmäisen ihmisen avaruudessa.  Lennon lähtö tapahtui Baikonurin avaruuskeskuksesta Kazakstanista ja se kesti yhden tunnin ja neljäkymmentäkahdeksan minuuttia.

Ensimmäisen ihmisen avaruuslento tuli mahdolliseksi Neuvostoliiton tieteen ja tekniikan kehityksen myötä, kun maa oli toisen maailmansodan jälkeen 1940 -luvun lopulla aloittanut avaruusohjelmansa.

Avaruusohjelmalla Neuvostoliitto osoitti suunnitelmallisuuteen perustuvan sosialistisen yhteiskuntajärjestelmän pystyvän merkittäviin saavutuksiin, jotka ovat avanneet uusia mahdollisuuksia koko ihmiskunnan kehitykselle.

Ennen Juri Gagarinin avaruuslentoa Neuvostoliitto oli lähettänyt lokakuussa 1957 ensimmäisenä maana maata kiertävän satelliitin eli tekokuun. Tämä Sputnik nimen saanut satelliitti kiersi maan 96,2 minuutissa, noin 250 kilometrin korkeudessa. Satelliitti oli ontto kaasutäytteinen alumiinipallo, halkaisijaltaan 58 senttimetriä. Se lähetti piipittävää ääntä, jota voitiin kuunnella maassa.

Ensimmäisen Sputnikin jälkeen Neuvostoliitto lähetti myöhemmin muitakin Sputnik satelliitteja ennen ihmisen lähettämistä avaruuteen. Ne kaikki toivat uutta tietoa avaruudesta.

Tänä päivänä satelliittien määrä avaruudessa antaa lukuisia uusia mahdollisuuksia ihmiskunnalle, valitettavasti myös sotilaallisia. Mainittakoon satelliittien hyödyntämisestä lentokoneiden, laivojen, autojen ja ihmisen paikannusjärjestelmät, tietoliikenne, säähavainnot, monenlainen tutkimustoiminta avaruudessa jne.

Myös uusia maita on tullut Neuvostoliiton ja USA:n lisäksi avaruuskerhoon. Esimerkiksi Kiina ja Korean Demokraattinen Kansantasavalta, joka lähetti vuonna 2012 satelliitin maata kiertävälle radalle.

On aihetta muistaa Juri Gagarin

Juri Gagarin oli Neuvostoliiton ilmavoimien majuri ja koelentäjä, joka saavutti lennollaan maailmanmaineen ja sai Neuvostoliiton sankarin kunnianosoituksen. Gagarin oli peloton mies kiertäessään ensimmäisenä ihmisenä maapallon. Tuolloin ei tiedetty, miten ihminen selviää painottomuudessa.

Muutaman kuukauden kuluttua avaruuslennosta Juri Gagarin saapui kesällä 1961 Suomeen. Hän vieraili silloin Helsingissä ja Kemissä. Helsingissä Suomi-Neuvostoliitto Seura järjesti suuren yleisöjuhlan. Toisen kerran Gagarin tuli Suomeen Maailman nuorison festivaaleille kesällä 1962.

Voitaneen sanoa, että Heikki Salon säveltämä ja sanoittama sekä Miljoonasateen esittämä kappale Lapsuuden sankarille on suomalaisilta paras kunnianosoitus Juri Gagarinille. Laulussa Gagarinilta kysytään, miltä tähdet ja maailma näyttävät – Näkyvätkö avaruuteen myös rahan liikkeet ja ammusten juovat.

Britannia kunnioitti kymmenen vuotta sitten 50 vuoden takaista ensimmäistä ihmisen avaruuslentoa Juri Gagarinin patsaalla. Patsas pystytettiin Lontoon merkittävälle The Mall- kadulle. Olisi mitä toivottavinta pystyttää patsas Juri Gagarinille myös Suomessa, kunnianosoituksena maailman ensimmäiselle avaruuslentäjälle.

Hannu Harju

Työkansan Sanomat 5/2021

Neuvostoliitto lähetti 1961 ensimmäisen ihmisen avaruuteen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.