Facebook aloitti toimintansa vuonna 2004. Vuoden 2019 lopulla sillä oli jo 2,5 miljardia aktiivista käyttäjää kuukaudessa. Alkuaikoina Suomenkin kansalaisliikkeissä nähtiin Facebookin ja uuden ”sosiaalisen median” (some) olevan vastavoima viralliselle tiedotuskoneistolle, Ylelle ja tiedotusvälineet omistavalle suurpääomalle.

Facebook näytti mahdollistavan ihmisten suoran keskustelun ja väittelyn. Omia juttuja saataisiin julkisuuteen, eikä oltaisi porvarimedian armoilla.

Varsin pian paljastui kuitenkin, että uuden ”somen” takana on suurpääoma, jolle ihmisten vapaaehtoisesti luomat yhteydenpidon verkostot ovat vain keino tehdä lisää rahaa. Internetistä tuli ihmisten ja arjen kauppapaikka, ja ”somen” omistajista maailman rikkainta eliittiä.

”Somella” oli jonkin aikaa kaksoisluonne. Sitä käytettiin kansanvallan organisoinnissa. Mainostaa saattoi tavaran ohella myös aatteita ja aktivismia. Lukuisat ovat ne mielenosoitukset, jotka on kutsuttu koolle Facebookin keskustelupalstojen ja Twitterin  avulla.

Jo jonkin aikaa on eletty ”somen” rajoittamisen aikaa. Facebookin omat ohjausjärjestelmät ovat ajaneet samanmieliset omiin ryhmiinsä. Todellista keskustelua ei ole mahdollista käydä. Keskusteluryhmien moderaattorit ovat varsin pian oppineet, että ”häiriköt”, ”trollit” ja ”terroristit” pitää ajaa keskusteluryhmistä pois.

Niinpä esimerkiksi Porvoon poliitikkojen ylläpitämä ”PolitiikkaPorvoo” heitti sen kummemmin perustelematta toisinajattelijat ja kommunistit ulos. Samaa tapahtuu yhä enemmän internetin keskustelupalstoilla. Muun muassa Työkansan Sanomien juttuja on yhä vaikeampi levittää Facebookissa.

Jonkinlainen periaatteellinen raja ylitettiin, kun Facebook, Youtube, Twitter, Instagram ja Snapchat  estivät tammikuun alussa Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia esiintymästä kannattajilleen ja suurelle yleisölle. Toisin sanoen maailman rikkaimmat mediakapitalistit päättivät suoraan kuka saa puhua ja mistä heidän omistamillaan media-alustoilla.

Samalla tuli osoitettua, missä on viimesijainen valta, kun ratkaisuja pitää tehdä. Mediakapitalisteille Trumpin suun sulkeminen oli tietysti liiketoimi. Mutta oireellista on, että porvariston valtio sen hyväksyy.

Suomen porvareiden päälehti kiirehtikin jo antamaan tukensa ”somen” rajoittamiselle. Kysymys on HS:n mukaan (8.1.2021) siitä, että ”internet ja sosiaalinen media ovat murentaneet ihmisten luottamusta yhteiskunnan instituutioihin ja antaneet aseet käteen uusille ryhmille”.

Pääkirjoituksessa viitataan tietysti Trumpiin, mutta sen taustalla voi nähdä jo pari vuotta jatkunut taistelu suomalaisia toisinajattelijoita vastaan. HS:lla on myös oma lehmä ojassa. Paperilehti käy huonosti kaupaksi. ”Some” ei tuo rahaa Sanoma Media Finland Oy:lle.

Sananvapauden puuttuminen on ollut porvariston perinteinen lyömäase, jolla vuosikymmeniä hyökättiin Neuvostoliittoa ja muita sosialistisia valtioita vastaan. Vastakohtana sosialismin diktatuurille esitettiin porvarillinen demokratia, jonka päätöksenteon kerrottiin perustuvan ideaaliseen diskurssiin. Se on vapaata mielipiteiden vaihtoa, jossa voittaa parhaiten perusteltu mielipide.

Porvariston demokratia ja päätöksenteko perustuvat tämän tarinan mukaan Oikeusvaltion perustuslaille, avoimuudelle ja ”kansalaisyhteiskunnan” valvonnalle. Demokratian toteutumisen kruunaa vapaat vaalit ja yleinen äänioikeus.

Tämä kupla on puhkeamassa. Sosiaalisen median rajoittamisen taustalla on pelko tulevaisuudesta. Kapitalismin uusiutuminen on uhattuna.

Mikko Vartiainen

Työkansan Sanomat 1/2021

Sananvapaus mediakapitalistien kontrollissa
Merkitty:            

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.