Porvarimedia iloitsi helmikuussa Suomen työllisyysasteen noususta.  Syyksi kelpasi Tilastokeskuksen kertoma työllisyysasteen trendiluku 73,4 prosenttia. Toinen ilonaihe oli saman lähteen työttömyysasteen trendiluku 6,8 prosenttia. Kumpikaan luvuista ei vastaa todellista tilannetta. Työllisyysaste on jämähtänyt 72 prosenttiin ja työttömyysaste yli 10 prosenttiin.

Elämme kummallisia aikoja kun samaan aikaan työllisyys kohenee ja työttömyys lisääntyy. Jokin on pahasti pielessä, ja se on tilastointi. Sitä käytetään kapitalismin aiheuttamien tuhojen peittelemiseksi ja porvaripolitiikan tukena.

Työ- ja elinkeinoministeriön TEMin työllisyyskatsaus ja Kelan tilastot kertovat luotettavimmin, missä Suomessa mennään. Kaikkea ei silti julkaista, mutta melkein.

TEMin tammikuun katsauksen mukaan Suomessa oli kuun lopussa laajan työttömyyden luvuilla noin 400 000 työtöntä. Työttömyys on lisääntynyt vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Joukkotyöttömyys  jatkuu niin nuorten kuin ikääntyvien keskuudessa.

Työttömyyskassojen ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan ja Kelan työttömyysturvan saajia oli tammikuun lopussa yhteensä yli 300 000. Kelan peruspäivärahan suuruus oli 34 euroa.

Irtisanomiset jatkuvat 

Yt-neuvottelujen ja irtisanomisten määrä on noussut vuoden 2019 lopussa suuremmaksi kuin kertaakaan vuosina 2008- 2009 alkaneen kapitalistisen finanssikriisin ja laman jälkeen. Yt-neuvottelujen paineen alla on sinnitellyt noin 70 000 työntekijää.

Suurimpien irtisanojien kymmenen kärkeen kuuluivat mm. Stora Enso, Posti, Veikkaus, Nokia, Tieto, Pihlajalinna, Stockmann, OP-ryhmä, Kymenlaakson sote-palvelujen kuntayhtymä ja Etelä-Savon sote-palvelujen kuntayhtymä. Pelkästään ne irtisanoivat yli 4 000 työntekijää.

Tämän vuoden tammi-helmikuun aikana kymmenet yhtiöt ovat aloittaneet yt-neuvottelut ja irtisanomiset. Työntekijöiden vähentäminen on jatkunut voimalla myös kunnissa ja kuntayhtymissä. Niiden irtisanomiset muodostavat jo enemmistön kaikista poispotkituista.

Tammi-helmikuun aikana  alkaneista yt-neuvotteluista ja irtisanomisista ovat kertoneet mm. Isku, Kesla, Patria, Valmet, Salico, Nokia, Fiskars, Bonava, Danske Bank, Kuntec, Posti, FläktGroup, Finair, Abloy, Hankkija, Ovako, Stora Enso, Lehto Group, Arkea, Eksote, Siun sote ja kymmenet kunnat.

Mitään hyvää ei ole luvassa tulevinakaan kuukausinakaan, sillä Suomen talouskasvu painui viime vuoden lopulla miinukselle. Tämän vuoden kasvuennuste on pyöreä nolla. Kapitalistisen talousjärjestelmän taantuma ja sitä seuraava lama on jo nurkan takana.

Työkansan Sanomat 3/2020

Työttömyys ja työllisyys lisääntyvät samanaikaisesti?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.