Ukrainalaiset puolisotilaalliset joukot – onko Suomella sama kohtalo?

Amerikkalaisessa Harper’s Magazine porvarilehdessä ilmestyi hiljattain artikkeli nimeltään The Armies of the Right, Inside Ukraine’s extremist militias (Oikeiston armeijat Ukrainan ääriryhmien sisällä). Artikkeli käsitteli Ukrainan äärioikeistolaisia puolisotilaallisia joukkoja, jotka edustavat maan paikallisten porvarien eli oligarkkien intressejä.

Nämä fasistiset järjestöt ovat hyvin poikkeavia siinä, että ne ovat ottaneet itselleen tehtäviä joista valtio normaaleissa olosuhteissa huolehtii, eli poliisin ja muuta toimintaa. Syynä on se, niin kuin artikkelissa on huomautettu, että Ukraina on Euroopassa maa jota voi kutsua nimellä Failed State (Epäonnistunut valtio).

Tähän on syynä se, että Ukrainassa on ollut pitkään “vallankumouksellinen tilanne”, johon kansa on kyllästynyt ja hallitsijat eivät pysty hallitsemaan. Vallalla on oikeiston anarkia kansaa vastaan.

Ukrainan porvaristo on osoittanut, että se ei pysty tulemaan toimeen keskenään ja eri ryhmittymät ovatkin kaataneet toisiaan. Kun sisäpoliittinen tilanne on koko ajan vain pahentunut on kansa valmis menemään kaduille.

Nykyinen väkivallan käyttö maan sisäisissä porvarikonflikteissa ei ole mikään ainutlaatuinen Ukrainain poliittinen ominaisuus. Samaa on tapahtunut myös muissa entisissä Neuvostoliiton tasavalloissa. Esimerkiksi nykyisessä Kirgisiassa, missä vallankaappaukset ovat poliittinen perinne porvarieliitin sisällä.

Mutta voiko jotain samanlaista tapahtua Suomessa? Kyllä, mutta se on tulevan ajan kysymys. Tällä hetkellä Suomen porvaristo ei ole vielä näyttänyt selviä merkkejä siitä, että se haluaisi hoitaa asiat väkivalalla ja  käyttää porvarillis-demokraattisia keinoja.

On myös huomioitava, että Suomessa on paljon parempi elintaso kuin Ukrainassa ja aktiivinen protestointi on ollut alhaisella tasolla. Mutta samalla meillä ”hyvinvointivaltio” on ollut leikkausten takia alamäessä ja väkivalta ”katufasistien” ja pääosin anarkistien välillä on lisääntynyt.

Jotta Suomen työväki voisi välttää Ukrainan kohtalon olla paikallisten ja ulkomaisten porvareiden taistelukenttä, on rakennettava toimiva ja taisteleva työväenliike. Siihen se tarvitsee kommunistisen etujoukkopuolueen.

Lari Miniailo

Työkansan Sanomat 1/2021

Ukrainalaiset puolisotilaalliset joukot – onko Suomella sama kohtalo?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.