Ktp:n pääsihteeri Tomi Mäkinen: Fasismin uudet ilmentymät

Fasismi on ilmestynyt takaisin julkiseen keskusteluun erinäisten ilmiöiden kautta, oli sitten kyseessä katupartioiksi itseään kutsuvat ryhmät, väkivaltaiset uusnatsit tai nyt viimeisimpänä Perussuomalaisten nuorten tapaus. PS-nuorten varapuheenjohtaja Toni Jalonen oli Tallinnassa pitämässään puheessa kuvaillut itseään fasistiksi. 

Asiasta heräsi ihmetys, ja kun Jaloselta pyydettiin selitystä hän vastasi, etteivät hänen edustamansa mielipiteet ole PS-nuorissa harvinaisia tai “erityisen radikaaleja”. (Helsingin Sanomat, 24.2.2020, Perussuomalaisten Toni Jalonen julistautui fasistiksi, näin hän selittää: ”Oikein hyvä ideologia kannattaa, vaikka siihen on liitetty negatiivisia merkityksiä”)

Muut porvaripuolueet kävivät Perussuomalaisten kimppuun ja emopuolue antoi nuorille käskyn pitää fasistit kurissa tai nuorisojärjestö joudutaan erottamaan.

Kuvaavaa onkin, että Perussuomalaiset uhkasivat katkaista välit koko nuorisojärjestöön – he ilmeisesti uskovat fasismin todella olevan hyvin yleistä nuorisojärjestössään. (Uusi Suomi, 25.2.2020, Nyt tuli kova ukaasi PS-Nuorille: Jos tukee rotuoppeja, perussuomalaiset katkaisee yhteistyön – Rahahanat kiinni, ”ei logoa, ei nimeäkään”)

Perussuomalaiset ovat itse retoriikallaan ruokkineet äärioikeistoa. Kenties he kokeilivat kepillä jäätä, uppoaisiko fasismi suomalaisiin vai ei? Vastaus oli kovin negatiivinen ja puolue perääntyi, irtaantuen fasismista ainakin sanoin.

Jo Timo Soinin aikoihin Perussuomalaisiin liittyi uusnatseja tai fasisteja, joita silloin tällöin erotettiin puolueesta. Kuitenkin Perussuomalaisten hajottua 2017 puolue on selvästi ottanut lisää askeleita oikealle. Jos fasistit aikaisemmin näkivät puolueen yhtenä vaikuttamisen keinonaan niin se tuskin on muuttunut. Perussuomalaisten retoriikka on kiristynyt ja muuttunut äärioikeistolaisemmaksi.

Muun muassa kansanedustaja Juha Mäenpää nimitti eduskunnan istunnossa turvapaikanhakijoita “vieraslajeiksi” ja sanoi kannattavansa “vieraslajien torjuntaa”. (YLE, 24.1.2020, Perussuomalaisten Juha Mäenpää poliisikuulusteluissa: En ole vastuussa siitä, miten sanani käsitetään – Kieltäytyi 9 kertaa kommentoimasta)

Mitä fasismi on? 

Mutta mitä oikein on fasismi? Termiä käytetään hyvin monessa eri merkityksessä ja siitä seuraa monesti hämmennystä. Olen kirjoittanut fasismista aikaisemman artikkelin ”Fasismi: kapitalismi kriisissä” (Työkansan Sanomat 3/2017). Lisäksi suosittelen ainakin Kalevi Höltän tekstiä ”Fasismi nykyään” (Työkansan Sanomat 13/2018). Molemmat artikkelit löytyvät myös Ktp:n nettisivuilta.

Lyhyesti, me kommunistit käsitämme fasismin olevan äärioikeistolainen liike, jota kapitalistiluokka käyttää työläisten väkivaltaiseen nujertamiseen. Fasistinen politiikka on kapitalistien politiikkaa, jolla väkivaltaisesti poljetaan ja sorretaan työläisiä – ja suojellaan kapitalismia. Kapitalismi yleensä käyttää fasismia, kun kapitalismi on joutunut kriisiin. Tästä esimerkkinä 1930-luvun lama. 

Tuollaisena fasismi näyttäytyy historiassa mm. Natsi-Saksassa, Mussolinin Italiassa, Francon Espanjassa ja myös 20-, 30- ja 40-lukujen valkoisessa Suomessa.

Kuten Bulgarialainen marxilainen teoreetikko Georgi Dimitrov sanoi: “Fasismi on finanssipääoman valtaa. Se on terroristisen koston organisointia työväenluokkaa ja vallankumouksellista talonpoikaistoa ja lukeneistoa vastaan. Ulkopolitiikassaan fasismi on sovinismia sen brutaaleimmassa muodossa, kiihottaen petomaista vihaa muita kansoja kohtaan” (Puhe Kommunistisen internationaalin 7. kansainvälisessä konferenssissa)

Miten kapitalistiluokka käsittelee fasismia 

Luonnollisesti kapitalistit eivät määrittele fasismia samalla tavalla kuin me kommunistit. Kapitalistit yleensä sanoutuvat irti fasismista – toisinaan taas tukevat sitä – riippuen tilanteesta ja omista tarkoitusperistään.

Fasismi on kapitalisteille kuin koira jota pidetään narussa ja päästetään välillä mellastamaan. Omassa mediassaan kapitalistit eivät analysoi fasismia selkeästi ja tieteellisesti. Sen sijaan he puhuvat fasismista pintapuolisesti ja samaa tarkoittavana asiana kuin rasismi, äärioikeisto, väkivalta, diktatuuri, kansalliskiihko jne. Epämääräisen kielen tarkoitus on hämätä kansaa ja piilottaa fasismin todellinen merkitys ja luonne kapitalismin väkivaltaisena kätyrinä.

Tästä johtuen, kun PS-nuorissa alkoi ilmetä fasismin kannattamista, porvaripuolueet vaativat vain sanallista irtisanoutumista fasismista. Siis PS-nuoret voisivat edelleen jatkaa aivan kuten ennen, jos vaan eivät kutsuisi itseään termillä ”fasisti”. Ei siis kysytty ollaanko tekemässä fasistisluonteista politiikkaa, vaan ainoastaan nimitetäänkö sitä fasismiksi vai ei. 

Todellisuudessa tämä onkin kaikille porvareille merkittävä kysymys – mukaan luettuna Perussuomalaiset – sillä he haluavat tarvittaessa tehdä politiikkaa, joka nujertaa työväenluokan voimakeinoin. Eli turvautuvat fasismiin, jos kapitalismi sitä vaatii. Kysymys on vain siitä, halutaanko sitä avoimesti kutsua fasismiksi.

Fasismi ei ole välttämättä sitä, että pidetään Hitlerin ja Goebbelsin kuvia seinällä. Fasismi on kapitalismin häikäilemätöntä väkivaltaista ja terroristista diktatuuria. Se voi ottaa monenlaisia ulkomuotoja, eikä ole väliä onko sen keulakuvana Mannerheim, Svinhufvud vai Mussolini

Kun Suomessa noudatettiin fasistista politiikkaa 1920-, 30- ja 40-luvuilla, ei sitä koskaan myönnetty avoimesti. Suomi ei koskaan julistanut olevansa fasistinen valtio. Suomella ei myöskään ollut varsinaisesti fasistista diktaattoria vaikka Lapuan liike olisi Mannerheimin sellaiseksi tahtonut. 

Silti Suomessa harjoitettiin fasismin politiikkaa, sillä kommunismi kriminalisoitiin, sosialistiset puolueet ja järjestöt lakkautettiin, ammattiliittoja vastaan hyökättiin sekä valtion taholta että Lapuan liikkeen fasistien toimesta yhteistuumin. Valtio vangitsi tuhansia työläisiä, vasemmistolaisia, demokraatteja ja rauhanpuolustajia ja Lapuan liikkeen huligaanien toimesta ihmisiä pahoinpideltiin ja muilutettiin. 

Jopa Sosiaalidemokraattinen puolue integroitiin osaksi äärijärjestelmää niin, että puolue usutti fasistit ja poliisit kommunistien ja sosialistien kimppuun, päästäkseen eroon kilpailijoista.

Sdp junaili kaikkien kilpailevien työväenpuolueiden ja järjestöjen lakkauttamista, mm. ay-keskusjärjestö SAJ:n, niin että tilalle jäi enää sdp:n hallitsema SAK. Sdp myös ”leikkasi” jatkuvasti poliisin avulla oman puolueensa vasemmistolaista siipeä.

On siis kiinnitettävä huomiota myös valtion ja hallitsevien puolueiden politiikkaan, joka kohdistuu tavallista kansaa vastaan, eikä ainoastaan valtion ulkopuolella toimiviin väkivaltaisiin äärioikeistoryhmiin tai fasismia ihannoiviin nuorisojärjestöihin. Fasismin ilmiöön kuuluvat nuo molemmat puolet, eikä fasismia voida irrottaa kapitalistisesta järjestelmästä, joka on sen synnyttäjä ja kaitsija. Piski tarvitsee ruokkijansa.

Fasismin suhde nykykapitalismiin

Fasismi voi ottaa hyvinkin erilaisia muotoja. Tutkijat ovat aina kiistelleet siitä, olivatko esim. Kreikan sotilasjuntta tai Hirohiton Japani todellista fasismia, vai jotakin semi-fasismia tai jotain muuta. Myös valkoiseen Suomeen liittyen on samaa keskustelua. Ei ole aina itsestään selvää missä vaiheessa kapitalistinen valtio on tullut niin väkivaltaiseksi ja terroristiseksi, että voidaan alkaa puhua fasismista. 

Kuitenkin merkit siitä, että ollaan menossa fasismin suuntaan, on helpompi tunnistaa: kapitalistisen armeijan ja poliisin varustaminen ja niiden valtuuksien kasvattaminen, vakoilun ja seurannan lisääntyminen, lakko-oikeuden rajoittaminen, propaganda jolla työväenluokka, työttömät, köyhät ja ulkomaalaiset leimataan alempiarvoisiksi. 

Kapitalismi tarvitsee samalla ulkomaista halpatyövoimaa voittojensa turvaamiseksi, mutta hyötyy myös siitä vihasta ja hajaannuksesta jota fasistit kylvävät eri maiden työläisten kesken. Tämä selittää myös muiden porvaripuolueiden vaihtelevan suhteen Perussuomalaisiin: työvoiman ja rahan vapaa liikkuvuus on ylikansalliselle kapitalismille tärkeää, mutta Perussuomalaiset ovat hyviä harhauttamaan joidenkin ihmisten ajatukset pois kapitalismin ongelmista ja syyttämään sen sijaan ulkomaalaisia. 

Fasismi ja oikeistolainen nationalismi ovat toisellakin tapaa kapitalismin työkaluja. Fasismi myös havittelee halpatyövoimaa sekä ylikansallisia markkinoita, mutta korkeammalla tasolla. Fasistinen kapitalismi suuntautuu sotilasvarusteluun vallatakseen markkina-alueita muilta sekä orjuuttaakseen kansoja. 

Kapitalismin ylikansallinen imperialistinen vaihe voi siis tilanteesta riippuen suuntautua joko rajojen avaamiseen kuten nyt, tai fasistiseen etnonationalismiin, joka pian alkaa havitella alueiden valtaamista muilta. Tämä tietysti näkyy hyvin historiassa: niin Saksa, Italia, Japani kuin valkoinen Suomi olivat  aggressiivisia valtioita jotka pyrkivät laajentumaan. Suomalaisilla valkokaartilaisilla ja fasisteilla oli haave luoda “suur-Suomi” valloittamalla Karjala, jota yritettiin ensin 1920- ja sitten 40-luvulla.

Yritys tehdä fasismista taas salonkikelpoista

Fasismi on kameleontti, joka pystyy muuttamaan ulkoasuaan hyvinkin paljon. Se luo tarvittaessa uudelleen nahkansa. Fasismin oleellinen aatesisältö on hyvin yksinkertainen: siihen kuuluu konservatismi ja kansalliskiihko, jotka voi yhdistää fasistiseksi identiteetiksi.

Fasistille tuo romanttinen kuva kansallisesta identiteetistä on kaikki kaikessa, eikä muuta juuri tarvita. Usein fasismin eri suuntaukset lisäävät siihen rotuoppeja, salaliittoteorioita ja sodan ihannointia, mutta se ei ole aina välttämätöntä. 

Fasistinen identiteetti ei ole sama kuin oikea kansallinen identiteetti. Fasistit muokkaavat kansallisen identiteetin itselleen mieluisaksi. Siihen voi kuulua esim. kristillisyys, valkoinen ihonväri, heteroseksuaalisuus, vanhoilliset arvot jne. Fasistille myös estetiikka, ulkomuoto on hyvin tärkeää. Työläinen sanoo: “haluan ettei kapitalisti riistä minua” ja fasisti vastaa: “minulle asia on yhdentekevää, kunhan se on valkoihoinen kapitalisti.”

Koska fasismin aatteellinen sisältö on lähinnä pelkkää identiteettiä, se voi aina muuttaa helposti muotoaan. Hyvänä esimerkkinä “alt-right” eli “vaihtoehto-oikeisto”, joka tavoittelee fasismin tekemistä jälleen salonkikelpoiseksi. Liike korostaa äärioikeistolaista versiota kansallisesta identiteetistä, muttei taktisista syistä nimitä itseään fasistikseksi. 

Toinen hyvä esimerkki on Britannian kansallispuolueen (BNP) johtajan esittämä puhe, jossa hän vakuutteli muita äärioikeistolaisia, että BNP ei tule luopumaan rasistisista ja äärioikeistolaisista ideoistaan, vaan ainoastaan tekemään niistä “myyvempiä” ja helpommin sulatettavia. 

Hän sanoi (käännös on omani): “BNP ei aio luopua ideoistaan… mutta aikoo myydä niitä paremmin. Periaatteessa, se tarkoittaa, että käytämme myyvempiä sanoja… sen sijaan, että puhuisimme rodullisesta puhtaudesta, puhumme identiteetistä” (Nick Griffinin puhe huhtikuussa 2000. Puhe näkyy mm. BBC:n Panorama-ohjelman jaksossa “Under the skin”. Tekstiversio löytyy BBC:n nettisivuilta.)

Vaikka onkin liioittelua ja epätarkkaa kutsua kaikkia kansallismielisiä tai rasisteja fasisteiksi, on heillä silti oma merkityksensä fasismin ilmiössä. Fasismin ilmiöön kuuluu sekä työväenluokan alistaminen kapitalistisen valtiovallan toimesta että valtion ulkopuolella toimivat avoimen fasistiset tai natsistiset väkivaltaiset ryhmät. Ja lisäksi ryhmät, joiden tarkoituksena on mielipiteen muokkaaminen, fasismin hyväksytyksi tekeminen tai sen uudelleen “brändääminen”, kenties uuden nimen ja uuden logon alla.

Työkansan Sanomat 3/2020

Ktp:n pääsihteeri Tomi Mäkinen: Fasismin uudet ilmentymät
Merkitty:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *