Työkansan Sanomat on uutisoinut säännöllisesti Suomen kiihtyvästä asevarustelusta, sotaharjoituksista ja maamme antamisesta ulkomaisten sotajoukkojen harjoitusalueeksi. Myös puolueemme Ktp on kannanotoissaan puuttunut nykyiseen vaaralliseen kehitykseen. Valitettavasti näyttää siltä, että olemme jäämässä yksin sodanvastaisessa ja rauhan puolustamisen elintärkeässä työssä. Ainakaan eduskunnan vasemmistopuolueita
Hävittäjäkoneiden tilausvaltuudet on peruttava
Kommunistisilla Nuorilla (KN-KTP) oli lauantaina 30.1. Helsingissä Kolmen Sepän aukiolla mielenosoitus. Se järjestettiin uusien hävittäjäkoneiden hankintavaltuuksien perumiseksi ja sotilasliitto Naton kanssa tehtyjen sopimusten irtisanomiseksi. Kolmen sepän patsaalla pidetyssä puheessa todettiin, että Sanna Marinin hallitus sanoo puolustavansa vähävaraisia ja tavallista kansaa.
Lisämiljardeja asevarusteluun
Marinin viiden puolueen hallitus esittää valtion ensi vuoden budjettiin historiallisen suurta puolustusministeriön määrärahojen korotusta. Määrärahat nousevat lähes 4,3 miljardiin euroon. Korotusta tähän vuoteen verrattuna on peräti 1,5 miljardia eli 55 prosenttia. Valtaosa lisämiljardeista tuhlataan uusien hävittäjäkoneiden hankintaan. Niistä aiheutuva meno