Kommunistinen Työväenpuolue (Ktp) vaatii rauhan, puolueettomuuden ja vakauden toteuttamista Suomen ulkopolitiikassa ja sotiin valmistautumisen lopettamista. Vaadimme vähentämään asevarusteluun suunnattuja varoja siirtämällä ne sosiaali- ja terveydenhuollon tason ja palvelujen parantamiseen. Suomen 2000-luvun poliittista päätöksentekoa on leimannut voimakas oikeistolaistuminen. Se on merkinnyt
Nykymaailman kansainvälisestä poliittis-sotilaallisesta rakenteesta (Osa 2)

Kirjoitus on alunperin julkaistu Kommunistinen katsaus-lehdessä, joka on Kreikan kommunistisen puolueen (KKE) keskuskomitean teoreettinen ja poliittinen julkaisu. Työkansan Sanomat julkaisee lyhennetyn toisen osan laajasta ja ajankohtaisesta artikkelista. Kehotus vahvistaa Euroopan yhteistä tehostettua puolustusyhteistyötä, jota ns. Euroopan vasemmistopuolueen (PEL) joukot tukevat,
Euroopan kommunististen ja työväenpuolueiden Aloite -järjestön julkilausuma

Työvoiman- ja kansanvastaisia toimenpiteitä vastaan, joilla siirretään kapitalistisen kriisin taakka työntekijöiden harteille Vuosi ensimmäisten Covid-19-tapausten jälkeen Euroopassa työväenluokka ja kansa kärsivät edelleen kapitalistisen kriisin ja pandemian tuhoisista seurauksista. Jos verrataan nykytilannetta vuoden takaiseen, voidaan helposti todeta kuinka työväenluokan ja kansan
Euroopan Kommunistinen Aloite-järjestön tapaaminen 13.12.2020 – pandemia syventää kapitalismin kriisiä

Euroopan Kommunistinen Aloite-järjestön perustaminen ja toiminta on askel kohti kommunististen puolueiden tarkoituksenmukaisen taistelun koordinointia. Järjestön toiminnan johtotähti on marxismi-leninismi. Kommunistinen työväenpuolue (Ktp) kuuluu Suomesta Aloitteeseen ja osallistuu aktiivisesti järjestön toimintaan. Meidän on jatkuvasti voimistettava pyrkimystämme tehdä maailmankatsomuksestamme se perusta, jonka