”Koko kansan valtio”
Luvussa 21 väitetään proletariaatin diktatuurin tulleen tarpeettomaksi Neuvostoliitossa ja selitetään sen tilalle tulleen ”koko kansan valtion”. Kuten Lenin selitti, erityisesti teoksessaan Proletaarinen vallankumous ja luopio Kautsky, ”koko kansan valtio” on jo käsitteenäkin järjetön ja epämarxilainen.
Kautsky väitti, että olisi proletariaatin diktatuurin sijasta rakennettava valtio, joka on luokkien yläpuolella ja palvelee koko kansan etua. Hän kutsui sitä ”puhtaaksi demokratiaksi”.
Lenin sanoi: ”»puhdas demokratia» ei ole ainoastaan moukkamainen fraasi, josta ilmenee, ettei ymmärretä enempää luokkataistelua kuin valtion olemustakaan, vaan myös peräti sisällyksetön fraasi, sillä kommunistisessa yhteiskunnassa demokratia alkaa, uudistuen ja muuttuen tottumukseksi, kuoleutua, mutta ei tule koskaan »puhtaaksi» demokratiaksi.” (Lenin, Proletaarinen vallankumous ja luopio Kautsky)
Luokaton valtio ja luokaton demokratia ovat mahdottomia ilmiöitä. Kun valtiota luokkavallan välineenä ei tarvita, se kuoleentuu. Demokratia on aina luokkademokratiaa. Kun valtio kuoleentuu, kuoleentuu demokratiakin, koska sekin on poliittisen vallan muoto. Tuo kaikki tapahtuu kommunismissa.
Lenin sanoo: ”Proletariaatin diktatuuri on välttämätön koko sinä historian kautena, joka erottaa kapitalismia »luokattomasta yhteiskunnasta», kommunismista.” (Lenin, Valtio ja vallankumous)
Revisionistit pyrkivät korvaaman marxilaisen ymmärryksen valtiosta, jossa valtio on luokkadiktatuuri, valheellisella porvarillisella näkemyksellä, jossa valtio on muka luokkien yläpuolella.
Aivan samalla tavalla kuin Kiinan nykyiset hallitsijat väittävät heidän valtionsa olevan ”kaikkien luokkien yhteinen valtio” voidakseen oikeuttaa tai piilottaa kapitalismin palauttamisen Kiinassa, revisionistit Neuvostoliitossa lakkauttivat proletariaatin diktatuurin voidakseen palauttaa kapitalismin.
Luokkataistelusta sosialismin aikana
Luku 24 sivuaa erästä Hruštšovin revisionismin tärkeää piirrettä: luokkataistelun kiistämistä sosialismissa. Nykyään kommunistit ymmärtävät, että luokkataistelu jatkuu myös sosialismin aikana, koska kysymys ”kumpi voittaa”, vallankumous vai vastavallankumous, ei ole ratkaistu ennen kuin maailma on siirtynyt kommunismiin.
Myös meillä nykyajan Suomessa kapitalistit väittävät, ettei luokkataistelua ole, tai ainakaan sitä ei tarvitse tai pitäisi olla. Ja mieluusti uskottelevat meille jopa, ettei luokkia ole enää olemassa.
Voidakseen rauhassa suorittaa omaa luokkataisteluaan työläisiä vastaan ja palauttaakseen kapitalismin, kapitalistiset voimat, jotka olivat revisionistien takana (revisionismi on porvarillista vaikutusta työväenliikkeessä), pitivät erittäin tärkeänä kiistää luokkataistelun sosialismissa.
Stalinin tunnetut lausunnot luokkataistelun kiristymisestä sosialismin edetessä, leimattiin virheelliseksi ”stalinismiksi” ja Leninin saman sisältöiset kirjoitukset pyrittiin lakaisemaan maton alle.
”Siirtyminen kapitalismista kommunismiin on kokonainen historiallinen aikakausi. Siihen asti, kunnes se on päättynyt, jää riistäjille pakostakin vallan palauttamisen toivo ja tämä toivo muuttuu vallan palauttamisyrityksiksi. Ja ensimmäisen suuren tappion jälkeen vallasta suistetut riistäjät, jotka eivät olleet odottaneet kukistumistaan, eivät olleet uskoneet siihen eivätkä pitäneet mahdollisena sellaista ajatustakaan, syöksyvät kymmenkertaisella tarmolla, hurjalla kiihkolla, satakertaisesti yltyneen vihan vimmalla taisteluun poisotetun »paratiisin» palauttamiseksi. (Lenin, Proletaarinen vallankumous ja luopio Kautsky)
”Proletariaatin diktatuuri on uuden luokan kaikkein uhrautuvaisinta ja säälimättömintä sotaa mahtavampaa vihollista vastaan, porvaristoa vastaan, jonka vastarinnan sen vallasta syökseminen kymmenkertaistuttaa.” (Lenin, ”Vasemmistolaisuus” lastentautina kommunismissa)
Kommunismin rakentaminen ja ”tuotantovoimien teoria”
Luvussa 25 puhutaan kommunismin rakentamisesta Neuvostoliitossa. Kirja selittää asian täysin oikeistolaisesta näkökulmasta, todellisuudessa ”tuotantovoimien teorian” näkökulmasta. Tuo teoria, joka nyky-Kiinassakin on vallalla, väittää että kommunismi syntyy kuin itsestään mikäli tuotantovoimat ovat tarpeeksi kehittyneet – tai ainakin, että tuotantovoimien kehittäminen on pääasia.
Tuo teoria vähättelee kapitalismin jäänteiden poistamisen tärkeyttä, esimerkiksi henkisen ja ruumiillisen työn eron ja palkkaerojen, sekä muun eriarvoisuuden poistamista, ihmisten ajattelutavan muuttamista, kulttuurin muuttamista. Sen sijaan se itse asiassa vain vahvistaa kapitalismin jäänteitä ja synnyttää uutta kapitalistista ajattelutapaa.
Marxismi-Leninismi opettaa, että siirryttäessä kommunismiin, tavaratuotanto alkaa poistua ja muuttua tuotteiden suunnitelluksi jakamiseksi, palkkaerot vähentyvät ja itse asiassa raha- ja markkinasuhteetkin kutistuvat ja lopulta häviävät. Taloudellisten kannustimien kuten korkeiden palkkojen ja bonuksien sijasta moraaliset kannustimet, eli luokkatietoisen toiminnan rooli kasvaa.
Oppikirjassa revisionistit kuitenkin väittävät täysin päinvastaista. Moraalisista kannustimista kyllä puhutaan, mutta konkreettinen talouspolitiikka, jota kirja ajaa, on oikeistolaisempaan suuntaan.
Kirja sanoo: ”Erityistä osaa osuuskunnalliskollektiivitaloudellisen tuotannon edelleen laajenemisessa tulee esittämään tavara- ja rahasuhteiden käyttö. Ei ole totta, että sellaiset suhteet häviäisivät olemattomiin kommunismiin johtavalla siirtymäkaudella ja että niiden tilalle tulisi välitön tuotteiden vaihto. Itse osuuskunnalliskollektiivitaloudellisen omistuksen luonne on sellainen, että se vaatii arvosuhteiden, kaikinpuolista kehittämistä eikä niiden kaventamista.” (Marxismin-Leninismin perusteet, s. 676–677)
Lisäksi väitetään, että tavaroiden kommunistinen jako saavutetaan lopulta ”tuloksena tavara- ja rahasuhteiden sekä kaupan laajasta kehityksestä sosialismista kommunismiin johtavalla siirtymäkaudella.” (s. 687)
Muita taloudellisia asioita
Revisionistien oikeistolainen talouspolitiikka oli 50-luvun lopussa vasta varhaisessa vaiheessa, eivätkä sen vaikutukset olleet vielä monille selvät. Oikeistolaiset lausunnot Marxismin-Leninismin perusteet-kirjassa vasta enteilevät mitä oli tulossa. 60-luvulla tuo suunta vahvistui suuresti, johtaen lopulta sosialismin tuhoutumiseen. Jo 60-luvulla Neuvostoliiton taloutta sääteli virallisestikin arvolaki eli voitontavoittelu, eikä enää sosialistinen suunnitelma.
Joulukuussa 1956 pidettiin revisionististen Neuvosto-ekonomistien ”tieteellinen kokous”.
Aikakauslehti ”Taloustieteen kysymyksiä” 2/1957 kirjoittaa: ”Yksi neuvottelukokouksen myönteisistä saavutuksista on vakava kritiikki niitä lausuntoja kohtaan, joissa tavaratuotannon ja arvolain merkitystä on keinotekoisesti rajoitettu.”
”Miettikäämme voittoa, yhtä sosialismin taloudellisista työkaluista. Sen roolin korottaminen sosialistisessa taloudessa on välttämätöntä.” (Pravda, 14.1.1966)
”Kriteeri, joka kaikkein eniten luonnehtii yrityksen toimintaa… on voitto.” (Pravda, 17.8.1964)
”Voitto palvelee yrityksen koko taloudellisen toiminnan kaikkein yleistävimpänä kriteerinä.” (Pravda, 7.9.1964)
Stalin sen sijaan oli yksiselitteisesti todennut sosialismin taloudellisia prosesseja analysoituaan, että ”arvolaki voi olla tuotannon säännöstelijänä vain kapitalismin oloissa.” (Stalin, Sosialismin taloustieteellisiä probleemeja Neuvostoliitossa)
Merkittävää osaa uuden porvariston syntymisessä näytteli myös se, että revisionistiset byrokraatit alkoivat käyttää valtion tuotantolaitoksia kuin omiaan, osittain laillisesti, osittain laittomasti, sekä varastaa valtion omaisuutta. Revisionistinen politiikka ja lainsäädäntö mahdollisti tuon kaiken. Kyse oli revisionistisen järjestelmän olennaisesta piirteestä, ei poikkeustapauksista.
Uusi porvaristo oli kehittynyt puolueen ja valtiokoneiston sisälle ja käytti asemaansa itsensä rikastuttamiseen, käyttäen marxismia vain naamiona. 1970-luvulla tuo ilmiö oli saavuttanut jo valtavat mittasuhteet.
Yhteenveto
Marxismin-Leninismin perusteet-kirja ei tietysti ole kokonaan pelkkää marxismin vääristelyä. Paksuun teokseen mahtuu paljon sellaistakin, josta kommunisteilla ei ole valittamista.
Neuvostoliitto ei koskaan virallisesti luopunut marxismi-leninismistä – Gorbatšovin viimeisiä aikoja lukuun ottamatta – joten jopa revisionismin aikana Neuvostoliitossa tuotettiin myös kirjoja, joissa selostetaan marxismia jokseenkin oikein, tai ainakin osittain.
Kirjojen sanoma ei tietysti vastannut enää käytännön politiikkaa, ja samaan aikaan tuotettiin enemmän ja enemmän epämarxilaisia teoksia.
Nykyaikaiseen revisionismiin kuuluu oleellisena osana se, että revisionistit eivät tunnusta (tai aina edes tiedosta) olevansa revisionisteja. Sen takia ei kannata olettaa, että revisionistien teokset ovat aina pelkkiä virheitä ja valheita alusta loppuun. Niitä ei edes moni uskoisi, jos niin olisi. Niissä saattaa useitakin kohtia olla oikein, mutta ne pyrkivät pohjimmiltaan ”marxismin perustan, luokkataisteluopin” kumoamiseen. (Lenin, Marxilaisuus ja revisionismi)
Tomi Mäkinen
Työkansan Sanomat 5/2025