Kommunistisen työväenpuolueen (Ktp) keskusneuvoston syyskokous pidettiin 1.10. Vantaalla. Keskusneuvosto kokoontui tälläkin kertaa Suomen työtätekevin taloudellisen ja yhteiskunnallisen aseman heikentyessä ja maailman ajautuessa yhä lähemmäs suursodan alkamisen varaa. Poliittinen keskustelu ja hyväksytyt kannanotot perustuivat nykytilanteen arviointiin ja siitä tehtyihin johtopäätöksiin.

Poliittisen tilannekatsauksen keskusneuvostolle piti Ktp:n varapuheenjohtaja Hannu Harju. Hän totesi suomalaisten elävän parhaillaan aikaa, jonkalaista ei ole nähty sotien jälkeisenä vuosikymmeninä. Tuo rauhanajan aikakausi päättyi vuonna 1991 Neuvostoliiton hajottamiseen ja sitä seuranneiden sotien alkamiseen entisissä Neuvostotasavalloissa ja maailmalla.

Sodat Jugoslaviassa, Afganistanissa, Irakissa, Libyassa, Syyriassa ja Jemenissä olivat ja ovat Yhdysvaltojen johtaman lännen imperialistisia hyökkäyssotia. Niiden seurauksena miljoonat ihmiset ovat kuolleet ja vammautuneet. Pakotteita tai sanktioita ei ole määrätty.

Suomen EU-jäsenyys, minkä vakavista seurauksista kommunistit varoittivat, on johtanut Suomen itsemääräämisoikeuden menettämiseen. Suomella ei ole omaa ulkopolitiikkaa, omaa rahapolitiikkaa ja sisäpolitiikkaakin johdetaan EU:n määräämien lakien ja asetusten perusteella.

Harju totesi, että jo pelkkä Nato-hakemuksen jättäminen on johtanut Yhdysvaltojen ja sotilasliitto Naton aseistuksen ja joukkojen lisääntyvään ja näkyvään tuloon Suomen maaperälle, merialueille ja ilmatilaan. Sitä ei voida hyväksyä.

Ktp:n pääsihteeri Tomi Mäkinen kertoi puolueen nuorten järjestämästä vuoden 2022 onnistuneesta kesäleiristä. Hän mainitsi erikseen tasokkaat luennot ja keskustelut, jotka pääosin perustuivat nuorten kommunistien omaan osaamiseen.

Mäkinen selvitti myös STOP NATO-liikkeen kesän ja syksyn toimintaa. Kokoontumisia ja talkoita on ollut, ja Helsingissä Kansalaistorilla järjestetään 8.10. mielenosoitus sotilasliitto Natoa ja Suomen Nato-hakemusta vastaan. Hän esitti myös katsauksen Ktp:n kansainvälisistä puoluesuhteista.

Keskusneuvosto teki päätöksen, jonka mukaan Ktp osallistuu valitsijayhdistyksillä ensi kevään eduskuntavaaleihin. Päätökset ehdokkaista, vaalipiireistä ja nimienkeräyksestä tehdään lokakuun aikana.

Keskusneuvosto hyväksyi myös kannanotot ajankohtaisesta sisä- ja ulkopoliittisesta tilanteesta.

Työkansan Sanomat 11/2022

Porvaripolitiikalle tuomio, Ukrainan sota on lopetettava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.