Työttömyyden tilastointi on nykyisin valtion KEHA-keskuksen tehtävänä. Keskus julkaisi 21. lokakuuta syyskuun katsauksensa, joka kertoo kuun lopun tilanteesta. Työttömien määrä oli kasvanut vuoden takaisesta 30 000.

KEHA-keskus yhdistää katsauksessaan omansa ja Tilastokeskuksen lukuja. Molemmat ovat valtion laitoksia. Ja molemmat aliarvioivat poliittisista syistä työttömien todellista määrää ja työttömyyden vakavuutta ja vaikutusta työväestön elinoloihin.

KEHA-keskuksen mukaan kuntien työllisyyspalveluissa oli syyskuun lopussa laajan työttömyyden luvuilla lähes 450 000 työtöntä. Nuo luvut sisältävät myös työllisyyspalveluissa ja koulutuksessa olevat työttömät.

Eniten työttömyyden pahentumisesta kärsivät alle 25- ja yli 55-vuotiaat. Alle 25-vuotiaita oli syyskuun lopussa työttömänä yli 36 000. Kasvua viime vuodesta 5 000. Yli 55-vuotiaita työttömiä oli 80 000. Kasvua siinäkin 6 200.

Pitkäaikaistyöttömiä, vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita, oli syyskuun lopussa ennätykselliset 131 000.

Työttömyyskassojen maksaman ansiopäivärahan saajia oli syyskuun lopussa 90 500. Kelan pienestä työttömyyspäivärahasta ”nautti” 217 000 työtöntä. Päiväraha oli keskimääräin 777,00 euroa kuukaudessa, miinus verot

Heikentyvä työttömyysturva, jota kokoomuksen ja perussuomalaisten porvarihallitus ajaa, antaa olemattomat mahdollisuudet työttömien pärjäämiselle. Työttömät joutuvatkin hakemaan leikattua asumis- ja toimeentulotukea.

Työttömyysturvan ja asumistuen leikkaukset näkyvät perustoimeentulotuen saajien määrässä. Tuo tuki on viimesijainen sosiaalinen apu. Se oli keskimäärin 581,00 kuukaudessa. Vaikka myös tuen saamista on kiristetty, sitä sai syyskuun lopussa 131 000 taloutta.

Suomi elää nyt tilanteessa, joka muistuttaa 1990-luvun laman oloja. Se näkyy talouden taantumana, konkursseina, ennätyksellisinä ulosottoina ja joukkotyöttömyytenä.

Kapitalismi ei korjaa itseään. Sen aiheuttamiin yhteiskunnallisiin menetyksiin ja ongelmiin ei käytetä pääoman omistajien, yhtiöiden ja rikkaiden rahoja. Kaikki maksatetaan työväestöllä ja velkaantuvan valtion varoista.

Orpo-Purran porvarihallituksen uusin työväestön vastainen ”myyräntyö” nähtiin torstaina 23. lokakuuta. Hallitus esitti eduskunnan käsittelyyn irtisanomissuojan heikennystä. Se pahentaa entisestään työttömyyttä ja antaa omistajille mielivaltaiset riisto-oikeudet.

TKS 7/2025

Työttömyys pahenee – porvarihallitus helpottaa irtisanomista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.