Orpo-Purran porvarihallitus on kaikessa hiljaisuudessa valmistellut Suomen ydinenergialain muuttamista tavalla, joka mahdollistaa ydinaseiden tuonnin kaikkialle Suomen alueella. Varastointia ja käyttöä ei vielä sallittaisi, mutta sekin on vielä edessä.

Vielä 1980-luvulla puhuttiin yleisesti ydinaseettomasta Pohjolasta ja Itämerestä rauhanmerenä. Molemmilla esityksellä oli suomalaisten suuren enemmistön vankka tuki.

Suomen 1987 hyväksytyssä ydinenergialaissa on pykälä 4: ”Ydinräjähteiden maahantuonti samoin kuin niiden valmistaminen, hallussapito ja räjäyttäminen Suomessa on kielletty.”

Kaikki muuttui Suomessa joulukuussa 1991 Neuvostoliiton hajottamisen jälkeen. Vallassa olleet oikeistovoimat ja militaristit aloittivat ase- ja sotilasmenojen kasvattamisen ja sotaharjoitukset sotilasliitto Naton jäsenmaiden kanssa.

Alkoi Suomen perinteisen ystävyys- ja puolueettomuuspolitiikan purkaminen. Ensin Suomi liitettiin 1995 EU:hun ja sitten 2023 sotilasliitto Natoon. EU vei oman talous- ja ulkopolitiikan, Nato toi Suomen alueelle vieraiden valtojen sotilaat ja panssarit. Suomen itsemääräämisoikeus on nykyisin vain sanoja paperilla.

Jos ydinenergialakia muutetaan, mikä on nyt hallituksen esittämällä tavalla mahdollista, ja ydinaseiden tuonti Suomeen sallitaan, on se Suomen kansan kannalta tuhon tie. Kansa joutuu ennaltaehkäisevän ydinaseiskun tai vastaiskun kohteeksi.

Maailmanpolitiikassa on nykyisin otettu käyttöön vastaoin YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden normeja ennaltaehkäisevät sotilaalliset hyökkäykset. Tästä kertoo Yhdysvaltojen ja Israelin yhteinen hyökkäys suvereeniin Iraniin.

Nato-jäsenyyden hyväksyivät eduskunnassa myös vasemmistopuolueet ja vihreät. Sdp uhkasi vastaan äänestäviä rankaisutoimilla, vasemmistoliitto jopa rankaisi yhtä kansanedustajaa jäsenyyden vastustamisesta.

Nyt samat puolueet ovat ”äimän käkenä” ydinasetuonnin sallimisen edessä. Ne todennäköisesti nielaisevat tämänkin Nato-koukun, ensi vuoden eduskuntavaalien jälkeen.

Rauhanliikkeellä, joka toimisi kansalaisten ehdoilla, on nyt yhdestoista hetki nousta kuopastaan ja lähteä liikkeellä ydinaseiden tuontia vastaan.

Työkansan Sanomat 2/2026

Ydinasekiellon purkaminen on tuhon tie

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.