Amazonin jakelukeskuksissa ja varastoissa lakkoillaan

Αmazonin työntekijät käynnistivät maaliskuun lopulla Saksassa neljän päivän lakon vaatien palkankorotuksia   ja toimenpiteitä terveytensä suojelemiseksi. Lakko toteutettiin kahdessa suuressa Amazonin jakelukeskuksessa Vernessä ja Leipzigissä sekä varastoissa Rheinbergissä, Koblenzissa ja Bad Hersfeldissä.

Työntekijät vaativat palkankorotuksia, jotka ovat työnantajaliiton vastustuksen takia pysyneet vuodesta 2013 lähtien muuttumattomina.

Työntekijöiden vaatimuksiin kuuluu myös terveys- ja turvallisuusparannusten toteuttaminen. Jakelukeskuksissa ja varastoissa toteutetut toimenpiteet ovat nykyisellään puutteellisia, minkä seurauksena sadat Amazonin työntekijät ovat saaneet koronaviruksen. Tästä huolimatta mitään asemapaikkaa  ei ole suljettu edes tunniksi.

Myös Italiassa Amazonin työntekijät menivät 22. maaliskuuta vuorokauden valtakunnalliseen lakkoon. Lakko oli vastaus työnantajan yritykselle luoda eri toimipaikoissa orjuuttavat olosuhteet 9500 työntekijälle.

Amazonin johdon esittämät ehdotukset työsopimuksen uusimiseksi sisältävät muun mm. 26 pakollista sunnuntaityötä kuljettajille, työtuntien lisäyksen, lomakorvauksen poistamisen, sairasolokorvauksen huononnuksen, kameroiden asentamisen työpaikalle, kausityöntekijöiden prosenttiosuuden kasvun (vakituisten työntekijöiden irtisanominen) ja lakko-oikeuden rajoittamisen.

”Amazon haluaa viedä meidät takaisin 1800-luvulle” sanoo ammattiliitto USB-Logistics ja tuomitsee työnantajaa myötäilevät ammattiliittojohtajat (CGIL, CISL ja UIL), jotka osallistuvat neuvotteluihin huononnuksista.

Ammattiliitto USB toteaa, että vuonna 2020 Amazonin liikevaihto kasvoi 30%, – työntekijöille ainoa lisäys oli työmäärän kasvu. USB vaatii kaikille työntekijöille 39 tunnin viikkotyöaikaa, reaalipalkkojen nousua ja kausityöntekijöille pysyviä työsuhteita.

Kaisa Laine

Työkansan Sanomat 5/2021

Amazonin jakelukeskuksissa ja varastoissa lakkoillaan
Merkitty:                        

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.