Marinin hallitus on jättänyt eduskunnalle esityksen aktiivimalli kolmosesta. Siinä painostetaan työttömiä työnhakuun kerran viikossa ja vaaditaan karensseja sekä työttömyysturvan leikkauksia. Esitys paljastaa jälleen kerran sen tosiasian, että ”punavihreä” hallitus on luonteeltaan työväenvastainen ja toteuttaa porvaripolitiikkaa.

Hallituksen esitys on monelta osin pahempi kuin Sipilän hallituksen aktiivimallit ykkönen ja kakkonen. Nyt työttömiä vaaditaan hakemaan työpaikkaa viikoittain. Jos näin ei tapahdu seurauksena on ensin muistutus, sitten karenssia ja lopulta koko työttömyysturvan menetys.

Näyttää siltä, että Marinin hallitus on yhdessä kapitalistien EK:n kanssa painostamassa työttömiä matalapalkkaisiin ja pätkätöihin. Näin yritysten palkkakustannuksia siirrettäisiin entistäkin enemmän valtion ja Kelan maksettavaksi.

Kaikki tämä tehdään aikana, jolloin yt-neuvottelut, lomautukset ja irtisanomiset edelleen jatkuvat. Lomautettujakin on vielä koronaulkoistamisten jäljiltä noin 25 000.

Monet yhtiöt ja julkisyhteisöt ovat aloittaneet viimeksi kuluneiden neljän viikon aikana uusia yt-neuvotteluja, lomauttaneet ja irtisanoneet työntekijöitään. Niitä ovat mm. Oriola, Loiste, Raisio-konserni, Tampereen yliopisto, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri, Hämeenlinnan kaupunki, Kemin kaupunki, Ähtärin kaupunki ja Hämeenkyrön kunta.

Hallitukselta riittää rahaa asevarusteluun ja Nato-sotiin, mutta ei edes julkisiin työpaikkoihin.

Työkansan Sanomat 11/2021

Hallitus esittää aktiivimalli kolmosta ja karensseja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.