Valko-Venäjä ilmestyi taas meidän uutispalstoille. Ennen kun käymme läpi koko lentokonetarinan, tehdään pieni katsaus mitä Valko-Venäjällä tapahtui TKS-lehdessä olleen edellisen kirjoituksen jälkeen. Tuo kirjoitus ajoittui etupäässä viime kesän tapahtumiin ja Valko-Venäjän kommunistien toiminnan analyysiin.

Valko-Venäjän oppositio oli menettänyt vuoden 2020 loppupuolella aloitteen. Työläiset, jotka menivät lakkoon kun presidenttivaalien jälkeen mellakkapoliisi käytti liiallista väkivaltaa, rauhoittuivat poliisin vähentäessä omien toimiensa voimaa.

Oppositio yritti saada työläiset syrjäyttämään presidentti Aljeksandr Lukašenkan lakoilla, mutta yritys epäonnistui. Tämän jälkeen tulivat vuoroon yritykset järjestää opiskelijalakkoja, mutta nekin epäonnistuivat. Samaan aikaan Lukašenka sai Venäjältä tukea ja alkoi itse olla yhä enemmän Venäjä-myönteinen.  Tilanne kehittyi suuntaan, missä Valko-Venäjä oli siirtymässä aikaisempaa tiukemmin kansainvälisessä porvarien välisessä taistelussa Venäjän leiriin.

Tämän vuoden helmikuussa Valko-Venäjällä järjestettiin ”Valtakunnalliset Valtiopäivät”, joiden aikana Lukašenka valotti maan politiikan tulevaa suuntaa. On huomattava, että suunnitelmissa on mm. perustuslain muutos, josta myöhemmin järjestetään kansanäänestys. Itse tätä uutta perustuslakiehdotusta ei ole vielä julkaistu.

Koko kuluvan vuoden ajan oppositio on ollut alamäessä ja lisäksi sen sisällä ovat alkaneet repivät riidat.

Yksi huomattava opposition media on Telegram-viestintäsovelluksen kanava NEXTA, jonka sisältö on peittelemättömän nationalistinen antikommunismi. NEXTAn päätoimittaja oli 26-vuotias Raman Pratasevitš, joka asui maanpaossa Puolassa ja muutti myöhemmin Liettuaan.

Pratasevitš matkusti kuuluksi tulleella Ryanairin lentokoneella Ateenasta Vilnaan Valko-Venäjän kautta. Kun kone oli Valko-Venäjän rajojen sisällä viranomaiset pyysivät konetta laskeutumaan Minskiin väiteellä, että lentokoneessa oli pommi. Koneen laskeuduttua Pratasevitš pidätettiin. Tämän jälkeen koko länsimainen yhteisö alkoi soittaa äänekästä torvea ”Euroopan viimeinen diktaattori suoritti lentokonekaappauksen”.

Tämän episodin jälkeen nousi esiin kiinnostavaa tietoa tästä Pratasevitšista.

Herra Pratasevitš on kertonut aiemmin julkisuudessa, että hän osallistui vuonna 2014 kuukauden ajan Ukrainassa Kiovassa ns. euromaidaniin. Sen jälkeen hän oli mukana Itä-Ukrainan selkkauksessa. Fasistisen Azovin pataljoonan entinen komentaja Andriy Biletsky on kertonut, että Pratasevitš oli toiminut heillä journalistina, mutta kiisti väitteen, että hän osallistui sotilaalliseen toimintaan.

Julki tuli kuitenkin paljastus, että Pratasevitšin näköinen henkilö poseerasi  Azov-pataljoonan ”Musta Aurinko” lehden etusivulla. Samalla jotkut toimittajat huomasivat, että Azovin valkovenäläisen Pagonja-jaoston sisällä oli toiminut henkilö joka käytti salanimeä ”Kim”.

”Kim” antoi haastatteluja yhdysvaltalaisrahoitteiselle ”Radio-Free Europelle” ja ukrainalaiselle ”Fokus” medialle. Hän kertoi joitain taustatietoja, jotka kuulostivat epäilyttävästi Pratasevitšin tiedoilta. Ainoa huomattava ero on, että ”Kim” ilmoitti olevansa 22 vuotta vanha, kun Pratasevitš oli silloin 20.  Se saattoi olla kuitenkin harhautusta.

Lopuksi voin vain todeta, että se miten EU-poliitikot suojelevat henkilöä joka vähintään teki yhteistyötä ukrainallisten uusnatsien kanssa, on samaan aikaan humoristista ja surullista.

Työkansan Sanomat 7/2021

Lari Miniailo

Irlantilainen lentokone, valkovenäläinen poika ja ukrainalaiset uusnatsit
Merkitty:                    

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.