UPM:n johdossa ei ilmeisesti tunneta vanhoja suomalaisia sananlaskuja. Ne, kuten ”lypsävää lehmää ei pitäisi tappaa” ovat ihmeellisesti ajankohtaisia vielä vuonna 2020. Nyt on kuitenkin ilmoitettu Kaipolan tehtaan lahtauksesta. Ilmeisesti päätös on osittain poliittinen. Kokoomuksen korpit ovat ainakin jo jaolla.

Tilanne on uusi, mutta jollain tavoin silti tutun tuntuinen. Olin Jämsänkosken tehtaalla palveluksessa 42 vuotta ja 4 kuukautta. Työssäoloaikana ehti olla monenlaista johtajaa niin tehtaalla kuin Paperiliitossakin. Firman nimikin vaihtui muutaman kerran. Parasta työssäoloaikaa oli ns. Juuson aika. Juuso Walden oli pesunkestävä porvari, mutta silti poikkeuksellinen – hänellä oli inhimillisyyttä. Työntekijät olivat yksilöitä, eivät kuten myöhemmin olivat vain lukuja tilastoissa.

Vuodesta ja vuosikymmenistä huolimatta työehtoneuvottelujen alettua myös valituskuorot aktivoituivat, ei ole rahaa palkankorotuksiin. Kyllä sitä rahaa kuitenkin aina löytyi sopimuksen tekoon. Olisiko ollut rahajemma vanhassa lastusäiliössä?

Tämänvuotiset valituskuorot  väittävät paperityöläisten liian korkeiden palkkojen olevan syynä Kaipolan lopettamiseen. Tuskinpa vaan. Onkohan unohtunut, että ammattiliiton tehtävänä on hankkia jäsenistölle hyvät työehdot ja kohtuulliset rahakorvaukset työteosta. Paperiliitolla on ollut onni aina saada johtoon pätevät ja pystyvät  johtajat. Edesmenneistä johtajista haluan mainita Kalevi Arosen Jämsänkoskelta.

Vuonna 2005 lienee UPM:llä ollut salainen vararahasto. Oli seitsemän viikon kestoinen työsulku. En muista työnantajan valitelleen kertaakaan kuinka rahat loppuvat, kun ei tehdä paperia. Pitkä tauko laittoi monet ajattelemaan olevia oloja ja päätösten taustoja.

Yhteenvetona aiemmasta – eivät paperintekijöiden palkat ainakaan ole syynä Kaipolan tehtaan sulkemiseen. Liian korkeaa palkkaa hankkivista osaan nimetä yhden – Jussi Pesonen. Kyllä hänen palkallaan pitäisi osata muutakin kuin tehtaitten sulkemista ja myymistä.

Reino Welling

Jämsänkoski

Työkansan Sanomat 11/2020

Liian korkeat palkat?
Merkitty:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.