Lisää lomautuksia ja työttömyyttä

Lokakuun aikana tapahtuneet lomautukset ja irtisanomiset ovat synkentäneet entisestään työväestön asemaa ja arjessa selviytymistä. Työttömyys on pysynyt puolessa miljoonassa, sosiaaliapujen saajia on aiempaa enemmän, perinnän kohteeksi joutuneita on ennätysmäärä, köyhyys lisääntyy ja leipäjonot pitenevät.

Samaan aikaan tosiasioista piittaamattomat porvarit valittavat työvoimapulasta ja kirjoittavat työllisyysasteen noususta. Työvoimapulaa ei ole ja työllisyysaste on vajoamassa alle 70 prosenttiin. Nuorista jo lähes puolet on työtä vailla ja työttömyystilastoja yritetään siivota nostamalla oppivelvollisuusikää.

Suuret yhtiöt ja muut yritykset ovat kertoneet lokakuun kolmen ensimmäisen viikon aikana uusista yt-neuvotteluista, lomautuksista ja irtisanomisista. Työpaikkojen alasajajia ovat mm. UPM Kaipola, UPM Raflatac, Metso Outotec, Terästehdas SAAB, Enersense, Lappset, Hämeenlinna Verkatehdas, Marimekko, KPK Yhtiöt, Tallink Silja.

Meneillään oleva talouden lama ja koronakriisi ovat paljastaneet, että kapitalismi on kykenemätön turvaamaan työväestölle työtä ja takaaman kansalaisten terveyden. Kaiken edellä kulkevat voittojen maksimoiminen ja omistavan luokan edut.

Työkansan Sanomat 12/2020

Lisää lomautuksia ja työttömyyttä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *