Kapitalismin rappio (Osa 2)

Kapitalismi on kriisien järjestelmä. Tuo kriisi ulottuu niin talouden kuin myös kulttuurin, politiikan, tieteen ja filosofian aloille. Kun kapitalismi ja porvaristo syntyivät ja alkoivat kehittyä vanhan feodaalisen järjestelmän tilalle, niillä oli vielä yhteiskunnalle paljon annettavaa. Ne kehittivät suuresti tuotantovoimia, vapauttivat tieteen ja filosofian kirkon keskiaikaisesta henkisestä diktatuurista. Porvariston vallankumoukselliset liikkeet innoittivat jopa vallankumouksen taiteessa.

Kapitalistisen filosofian kriisi

Marx ja Engels loivat nykyajan tieteellisen filosofian, dialektisen materialismin, joka omaksui aikaisemman filosofian kehityskelpoiset ainekset. Kapitalistinen filosofia ei voi hyväksyä dialektista materialismia sen poliittisten johtopäätösten takia. Se on pakotettu taistelemaan sitä vastaan, eikä sillä ole keinoja ratkaista filosofian tärkeitä kysymyksiä. Totuus ja kehitys eivät ole enää porvariston puolella, vaan he joutuvat taistelemaan niitä vastaan.

Filosofinen, taloudellinen ja poliittinen kehitys sekä luokkataistelu ovat vaikuttaneet niihin muotoihin joita kapitalistinen filosofia on saanut kriisiytyessään enemmän ja enemmän. Niistä joitakin esimerkkejä.

1. Uuspositivistinen, popperilainen ja skientistinen suuntaus.

Tämä suuntaus taistelee tieteellistä filosofiaa eli dialektista materialismia vastaan pukeutumalla mukamas tieteelliseen ja pseudo-materialistiseen valepukuun. Lenin kuitenkin todisti teoksessaan Materialismi ja empiriokritisismi, että tuo suuntaus on naamioitua subjektiivista idealismia, agnostisismia jne.

Lisäksi tuo suuntaus pyrkii pienentämään filosofian toimialaa. Se ei pysty ratkaisemaan filosofian kysymyksiä, joten se julistaa nuo kysymykset typeriksi, turhiksi, “metafyysisiksi”. Uuspositivismi vajosi lopulta niin alas, että se julisti filosofian pelkäksi loogisten lausekkeiden muodostamiseksi ja järjestelemiseksi. Kaikki muu julistettiin epäpäteväksi. Karl Popper julisti lisäksi, että historian kehityslakien etsiminen (jota hän kutsuu “historismiksi”) on mahdotonta. Nuo koulukunnat julistavat voimattomuutta saada selville totuuksia. Ne eivät osaa riittävän hyvin selittää maailmaa ja tulevat siihen tulokseen, että sen selittäminen on mahdotonta.

Skientismi (eli naiivi luonnontieteen palvonta) taas väittää, että filosofia tuskin voi koskaan olla tieteellistä ja että filosofia on ajanhukkaa. Sen sijaan kaikki ongelmat olisi ratkaistava luonnontieteiden avulla. Mutta filosofiset ongelmat eivät katoa vaikka niiltä ummistettaisiin silmät. Myös luonnontieteeseen sisältyy filosofisia olettamuksia ja jos niitä ei tutkita tietoisesti filosofian avulla, ne tulevat mystisiksi. Skientismi synnyttääkin äärimmäisen yksinkertaistetun ja tietämättömän maailmankuvan, jossa luonnontieteeseen suhtaudutaan taikauskoisesti: sen roolia ja rajoitteita ei ymmärretä. Sillä tavalla tuhotaan sekä filosofia, että rappeutetaan tiede. Kaikki tämä on seurausta siitä, että porvaristo ei voi hyväksyä tieteellistä filosofiaa, dialektista materialismia.

2. Irrationalistinen ym. subjektiivinen idealistinen suuntaus.

Osa porvarillisista filosofeista tahtoi pelastaa filosofian siitä surkeasta tilasta johon uuspositivismi oli sen alentanut. Mutta vastareaktiona he avoimesti hyökkäsivät tieteellisyyttä vastaan. He yhtyivät ajatukseen, että filosofia ei ole tieteellistä, mutta pitivät sitä hyvänä asiana. Esim. voluntaristit ajattelevat, että ihminen luo itse oman todellisuutensa, eikä materiaalisista rajoitteista tarvitse välittää – niitä ei ole. Se on ollut useiden fasistien maailmankuva.

Taas toiset filosofit kuten fenomenologit, eksistentialistit ym. olettavat, että todellisuus ilmenee vain jonakin täysin yksilöllisenä, jopa käsittämättömänä. On tulkittava vain omaa kokemusta ja omaa “olemista” ja siihen eivät käy tieteelliset metodit. Nuo filosofiat johtavat harhaiseen umpikujaan, pois todellisesta maailmasta ja sen ymmärtämisestä.

Monet vastaavat suuntaukset myös julistavat ihmisen voimattomuutta koskaan saada tietoa todellisuudesta. Ihmiset ovat kapitalismissa markkinoiden voimien armoilla, ja ilman marxismia he eivät voi ymmärtää noita voimia. Siksi he saattavat vaipua sekavaan voimattomaan epätoivoon ja kuvittelevat tuon tilanteen olevan tyypillistä ihmisen elämälle yleensäkin, eivätkä ymmärrä sen johtuvan kapitalistisen yhteiskunnan vieraannuttavasta vaikutuksesta.

Useissa näissä koulukunnissa on yhteistä ajatus, että “totuutta ei ole” tai että “jokainen luo oman totuutensa”. Sen takia ne ovat subjektiivis-idealistisia. Nykyäänkin myös uusvasemmiston keskuudessa erilaiset subjektiivisuutta ylikorostavat ajatukset ovat laajalle levinneitä.

Tottakai, marxismin mukaan jokainen ihminen kokee maailman omalla tavallaan. Oma kasvatus, kulttuuri, tiedot ja kokemukset vaikuttavat siihen. Mutta marxismi on materialistinen aate jonka mukaan on olemassa objektiivinen todellisuus, eli todellisuus joka on riippumaton meidän ajatuksistamme tai mielipiteistämme. Meidän näkemyksemme ovat tuon objektiivisen todellisuuden heijastusta. Olisi tietysti väärin väittää että kaikki näkevät objektiivisen todellisuuden samalla tavalla. Todellisuus on meistä riippumaton, mutta se miten suhtaudumme siihen riippuu meistä.

Tiede on objektiivisen todellisuuden lakien selvittämistä. Voimme yrittää tutkia todellisuutta mahdollisimman hyvin ja saada selville uusia asioita vaikkemme koskaan pääsekään täydelliseen tietoon.

3. Uskonnollinen yms. objektiivinen idealistinen suuntaus.

Kapitalismin filosofisesta kriisistä kertoo myös uskonnollisen ja mystisen filosofian paluu, yritykset herättää henkiin keskiaikainen skolastiikka ja puolustella uskontoa ja yliluonnollisia väitteitä filosofisesti.

Kaikki nämä kolme suuntaa ovat esimerkkejä siitä miten porvarillinen filosofia ei osaa löytää ratkaisuja ja sen sijaan alentaa filosofiaa yhä matalammalle tasolle, kulkee umpikujiin, ja yrittää palauttaa takaisin vanhoja jo kauan sitten ohitettuja filosofisia suuntauksia.

Kapitalistisen taiteen kriisi

Kapitalismissa kaikki muuttuu kauppatavaraksi, myös taide ja kulttuuri. Lisäksi kapitalistisen ideologian vallassa olevien ihmisten tuottama taide usein esittää maailman täysin vääristyneessä muodossa. Nämä kaksi ilmiötä selittävät miksi kapitalistinen kulttuuri ja taide ovat sellaista kuin ovat.

Populaarikulttuuri, jota ihmisille syötetään kapitalismissa, on usein aivotonta ja vailla taiteellista arvoa. Sitä valmistavat suuret yritykset puhtaasti voittojen saamiseksi. Se kuvaa maailmaa kapitalistisesta näkökulmasta: individualistisesti, epätieteellisesti ja sisältää porvarillista propagandaa suuremassa tai pienemmässä määrin. Taitavien näyttelijöiden, kirjailijoiden, muusikoiden jne. taiteellinen työ alistetaan markkinamiesten etujen alaisuuteen ja uusintamaan kapitalismiin kasvatettujen ihmisten katsomuksia ja makua.

Kansalle tarkoitetun viihteen lisäksi on myös eliitille tarkoitettua “korkeakulttuuria”. Kapitalismille on tyypillistä, että tunnustettu ja ylistetty taide ei ole työkansan luomaa, ei työkansaa varten, eikä edusta työläisten etuja eikä maailmankuvaa.

Arkitodellisuudesta irtaantunut porvaristo voi ruokkia mitä omituisempia taiteellisia mieltymyksiä joita tavallinen kansa pitäisi naurettavana. Usein mitä omituisempaa ja erikoisempaa, sitä parempi. Kirjassaan Crisis of ugliness (Rumuuden kriisi) neuvostoteoreetikko Mihail Lifšits kirjoittaa, kuinka porvarillinen taide yrittää shokeerata ja keksiä aina jotakin uutta ja outoa. Sillä ei ole paljoa merkitystä onko taide hyvää, mutta sen on oltava erikoista.

Myös porvareille valmistettu “korkeakulttuuri” on kauppatavaraa. Sitä myyvät erityiset kapitalistiset välittäjät, sitä tuottavat rahoittajat ja sillä keinotellaan. Voittojen tavoittelemiseksi valmistettua taidetta myydään sen erikoisuuden, harvinaisuuden ja “muodikkuuden” perusteella. Taiteellisella meriitillä ei ole tuossa prosessissa merkitystä.

Tuon takia on olemassa mm. sellaista porvarillista ’taidetta’ kuin Warhollin soppatölkit 1960-luvulta ja “abstrakti expressionismi” eli maalin heittäminen kankaalle lähes umpimähkään. Viime vuosina on esitetty jopa eläinten tuottamia abstraktis-expressionistisia ’taideteoksia’ jotka eivät näytä juurikaan  rumemmilta kuin porvarillisten ’taiteilijoiden’ tekemät vastaavat. Eläinten tekemät teokset saattavat olla erikoisuutensa takia jopa parempia sijoituskohteita.

Vuonna 2014 uutisoitiin siitä, että keräilijät maksavat miljoonia newyorkilaisen taiteilijan näkymättömästä (olemattomasta) taiteesta. Tuo uutinen paljastui huijaukseksi, mutta se osoittaa porvarillisen taiteen vajonneen sellaisen tilaan, ettei mikään porvarillinen taide enää tunnu olevan liian rumaa tai liian hölmöä ollakseen todellista.

Sosialismissa taiteen tulisi kuvata todellisuuden ja elämän eri ilmiöitä oikealla ja totuudellisella tavalla, palvella kansaa, sen etuja ja näkemyksiä. Kapitalismissa taide on kauppatavaraa joka levittää elämästä vieraantuneen loismaisen porvariston näkemyksiä ja mieltymyksiä. Siinä ilmiöt esitetään vääristyneenä, valheellisesti, harhaisesti.

Taide on yhteiskunnallisen tajunnan heijastumaa. Taiteilija kuvaa ympäristöään oman ajatusmaailmansa kautta. Joko proletaarisesti tai porvarillisesti, materialistisesti tai idealistisesti, totuudellisesti tai valheellisesti, edistyksellisesti tai taantumuksellisesti. Hyvästä taiteesta voi oppia. Sen kautta huomaa erilaisia asioita elämästä ja sen ilmiöistä, jopa omasta itsestään. Kapitalistisessa taiteessa (joka on enemmän kauppatavaraa kuin taidetta) maailma kuvastuu kuin vääristävässä peilissä.

Tomi Mäkinen

Ktp:n pääsihteeri

Työkansan Sanomat 7/2021

Kapitalismin rappio (Osa 2)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.