EU:n päättämän Venäjän vastaisen pakotepolitiikan seurauksena hinnat ja inflaatio ovat nousseet Euroopassa enemmän kuin vuosikymmeniin. Hintojen nousu näkyy suurimpana energiassa ja elinkustannuksissa. Inflaatiolla on puolestaan suora vaikutus työtätekevien reaalipalkkojen laskuun ja jokapäiväiseen ostovoiman menetykseen.

Ammattiliitot ovat laajasti Euroopassa reagoineet nykyiseen työtätekeville vahingolliseen menoon ja ryhtyneet puolustamaan jäsenistöään ja kaikkia työtätekeviä. On vaadittu inflaation korvaavia palkankorotuksia, työolojen parantamista ja yleisesti käytettyjen irtisanomisten perumista. Kun suuret yhtiöt ja muutkin yritykset ovat kieltäytyneet korotuksista ja muista ehdotuksista, liitot ovat päättäneet työtaistelujen aloittamisesta.

Suurimmat työtaistelut on käyty Britanniassa, Saksassa, Ranskassa ja useassa etelä-Euroopan maassa. Ammattiliittojen vaatimuksena on ollut jopa 10 prosentin inflaation korvaaminen palkankorotuksilla.

Kun poliisi ja oikeuslaitos ovat aloittaneet ammattiliittojen johdon ja lakkolaisten vainoamisen, ovat monet lakot muuttuneet järjestäytymis- ja työtaisteluoikeuksien puolustamiseksi.

Suomen tilanne ei poikkea EU-maana muun Euroopan kehityksestä. Energian hinta on noussut kymmeniä prosentteja, elintarvikkeiden hintojen nousuksi tänä vuonna on arvioitu jopa 20 prosenttia. Näin Suomessakin ammattiliitoilla olisi perusteltu syy ja velvollisuus vaatia inflaation nousun korvaamista palkankorotuksilla. Hiljaisuus on kuitenkin vallalla.

Ammattiliitojen ja niiden keskusjärjestöjen johdon vaikeneminen on huolestuttavaa. Onko käymässä niin, että liittojen jäsenistö ja laajemmin kaikki työtätekevät pannaan maksamaan Marinin hallituksen pystyssä pitäminen? Missä viipyvät palkankorotusvaatimukset, työehtojen puolustaminen ja työtaisteluihin valmistautuminen?

Nyt on syytä vaatia keskusjärjestöjen ja ammattiliittojen johdon ryhdistymistä. Kikyn ja Suomen linjan kaltaisien työehtosopimusten aikaan ei saa palata. Järjestyneissä joukoissa on voimaa, sitä on nyt käytettävä.

Työkansan Sanomat 9/2022 Pääkirjoitus

Ammattiliitot taistelevat Euroopassa – Suomessa ollaan hiljaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.