Monia suomalaisia hämmästyttää ja huolestuttaa amerikkalaistensotilaiden avoin esiintyminen Suomen rajojen sisällä. Eikä vain sotilaiden, sillä Suomeen on tuotu raskasta sotakalustoa maalle, merelle ja ilmaan. Joukkoja ja kalustoa ei ole tuotu yllättäen ja pyytämättä. Kyse on armeijan ja ulkopoliittisen johdon pitkäaikaisesta tavoitteesta ja suunnittelusta.

Aikaisemmin on ollut käytäntö, jonka mukaan suomalaisten joukkojen sotaharjoitukset ulkomailla ja ulkomaisten joukkojen harjoittelu Suomessa vaativat presidentin ja hallituksen ulkopoliittisen valiokunnan hyväksymisen jo edellisvuoden aikana.

Käytännöstä on ilmeisesti luovuttu, ja päätösvalta on annettu yksin kenraalien käsiin. Tästä kertoo esimerkiksi se, että Baltiaan sijoitetut Nato-hävittäjät partioivat ja harjoittelevat jo lähes päivittäin Suomen ilmatilassa. Samasta päätösvallan siirrosta kertoo myös se, että USA:n ja Nato-maiden sotalaivat käyttäytyvät Helsingissä kuin kotisatamassaan.

Merivoimat harjoittelee parhaillaankin USA:n sotalaivojen kanssa Pohjoisella Itämerellä ja merijalkaväen kanssa Hangon ja Upinniemen alueilla. Sotaharjoitus jatkuu elokuun 19. päivään asti. USA:n sotalaivoista paikalla on USS Kearsarge, USS Gunston Hall ja USS Arlington.

Suomen mediassa esiteltiin päivien ajan em. sotalaivoista USS Kearsargea ja ihailtiin sen aseistusta ja hyökkäysvoimaa.

On tietysti selvä asia, että USA:n ja sotilasliitto Naton sotavoimien esittely ja yhteiset sotaharjoitukset ovat osa Suomen Nato-jäsenyyden ajamista. Nato-hanke on ollut käynnissä jo vuosien ajan, sotavoimien näyttävä esittely on tämän vuoden tuotantoa.

Työkansan Sanomat 9/2022

USA isännöi Suomen sotaharjoituksissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.