Arvokas vanhuus myytiin, kun hallitus päätti säästää vanhusten laitoshoidosta. Samalla tuhannet vanhukset aloittivat kodeissaan kirjaimellisesti elinkautisen suorittamisen. Vain kellon hiljainen raksutus seuranaan he liittyivät niiden syrjäytettyjen joukkoon, jotka laskevat kotonaan niitä vähiä ropojaan jännityksellä, syödäänkö tulevina viikkoina ihan oikeaa ruokaa, jota ehkä ruokajonosta on herunut ja vieläpä kera lääkkeiden, joita lääkäri on määrännyt, sillä edellytyksellä, että jos nyt lääkäriin on päässyt sehän ei ole suinkaan ilmaista, kun olet pudonnut työelämästä. Sama rautalangasta nyt on ihmisiä, joilla ei ole varaa käydä edes lääkärissä!
Tämä vanhusten ja vähäosaisten kotiin vangitseminen on tarkoituksellinen toimenpide, jotta palvelut saadaan myytyä liike-elämälle ja ideologisesti kaikki yhteinen hyvä hävitettyä.
Useita vuosia koulutetut lähi- ja sairaanhoitajat ovat useilla paikkakunnilla joutuneet omaksumaan uuden ammatin: vartijan roolin laitoksissa ja kotihoidossa. He joutuvat huutamaan vanhuksille saman kuin vanginvartijat vankiloissa tiettyinä kellon aikoina: Lääkkeet! Tosin vankiloissa ne tullevat hyvin säännöllisesti, mutta varsinkin ne, joiden koti muuttui vankilaksi, saattavat saada lääkkeet hyvin epäsäännöllisesti, ”hoidosta” on tehty bisnes, jossa halvin tarjous voittaa.
Valitettavasti näyttää, että vanhusten olot alkavat muistuttaa enemmänkin eristystä ”rundia ”(vankila vankilassa), jossa sielläkin on kuitenkin oikeus tunnin ulkoiluun joka päivä. Herääkin kysymys, mikä se vanhuksen rikos onkaan.
Yhtäläisyyden rakentamista hoitopaikan, kodin ja vankilan kanssa pitäisi välttää, mutta yhtymäkohtia löytyy paljon, ja jostain syystä vankiloiden hyväksi. Vanhuksen oikeus riittävään ulkoiluun ja liikuntaan ympäri vuoden koskee myös laitoshoidossa olevaa. Olettaisin, että myös kotiinsa vangitulle vanhukselle tämä sama oikeus kuuluu, elämmehän sivistysvaltiossa?
Vanhuspalvelulaki onkin täysin torso tai sitä ei enää ole olemassa lainkaan, sillä sanktiot puuttuvat edelleen. On olemassa vain kosmeettinen paperi, joka ei sido ketään.
Tässä tehdään nyt vanhuksille sama kuin 90-luvun alussa mielisairaaloille, kun ne ajettiin alas ja sairaat ihmiset jätettiin kotiin oman onnensa nojaan. Näin saatiin hyvä säästö, kun huomattava määrä potilaista jäi heitteille ja päätyi lopulta pahimmillaan itsemurhaan. Tilastot olivat kivemman näköiset.
Sen jälkeen tehtiin varsinainen rahastus yksityisillä mielenterveyspotilaiden asumispalveluilla, joka on tänä päivänä kova bisnes hoivayrityksille. Toisen sairaudella rahastaminen on täysin moraalitonta, mutta tähän on kova kapitalismi hoivapalvelutkin ajanut.
Tietenkin kotona asuminen on ideana hyvä, suorastaan loistava, mutta se vaatii kotiin palveluita, jotta siellä selvitään. Nyt luotetaan siihen, että omaiset hoitavat tai ostavat palveluita kotiin erilaisilta yrityksiltä. Ruoka ostetaan sieltä mistä se halvimmalla tuodaan, siivouksen voi ostaa siivousfirmalta ja hoidot tykötarpeineen yrityksiltä. Ravinnon lähteeksi osoitetaan, nöyryyttävää leipäjonoissa jopa tuntien jonotusta.
Tämä kirjoitus ei ole osoitettu hoitohenkilökuntaa vastaan, vaan myös heitä puolustamaan, toki on tahoja mm: poliitikko sekä virkamieskunnassa, joissa tämä leimataan sellaiseksi, muistojen kätköstä muistan omaishoitajakaudelta ( 20 v) tilanteita, joissa kuuli vihaavansa hoitohenkilökuntaa tai jopa naisia, kun puolusti omaa läheistään, hän eli Äitini muuten oli nainen ja omaisena tietenkin velvollisuus häntä puolustaa. Vastakkainasettelu on päättäjien ase hankalissa tilanteissa ja sen aika ei valitettavasti ole ohi, vaikka toista hoetaan, jopa presidentti tahon ihmisiltä.
Tämä kaikki ei ole suinkaan kehitystä vaan paluuta historian romukopalle, jonka ”korkeimpana” asteena on paluu huutolaisyhteiskuntaan. Historia muistaa nämä päättäjät ahneina ja välinpitämättöminä pyrkyreinä, jotka myivät hyvän ja arvokkaan vanhuuden tai pikemminkin ihmisyyden rahasta, kuin Juudas Jeesuksen.
Jorma Talikka, Janakkala.