
Taustaa : Kansaneläkelaitos sai perustuksensa 16.12.1937. Ensimmäisten vuosikymmenten ajan se oli nimensä mukaisesti eläkelaitos, joka huolehti pelkästään kansaneläkkeiden maksamisesta. 1960-luvulla luotiin työttömyysvakuutus, työeläkejärjestelmä ja sairausvakuutus,sekä 1970-luvulla kansanterveyslaki, peruskoulu ja päivähoitojärjestelmä.
Kansanterveyslain puitteissa perusterveydenhoito ulottui kaikkien saataville ,maaseuduille rakennettiin terveysasemia ,neuvolatoiminta käynnistettiin,samoin kouluterveydenhoito.Vuosien kuluessa tuloksia voitiin hiljalleen nähdä .Lapsikuolleisuus alkoi pudota ,keskimääräinen elinajanodote nousi, kouluttautuminen ei ollut pääsääntöisesti varallisuudesta kiinni jne.
Mitään ei kuitenkaan työläinen saanut lahjana,ei hyväntahdon eleenä porvarivaltiolta. Kaikesta on kamppailtu ,usein kovaakin ,työtaistelu toisensa jälkeen käyty.
Synkkiä pilviä alkoi kerääntyä
Suomessa julkisen terveydenhuollon romuttamista on toteutettu vuosia. Samalla on tuettu yksityisten palveluiden käyttöä mm. korottamalla kelakorvauksia, ja näin tietenkin terveysyritysten voittoja on kasvatettu .
Potilaiden ja heidän omaistensa kokeman kurja todellisuus on yhä useimmin kaukana niistä hallituksen ohjelmista ,joilla hienot otsikot, kuten ”Hyvän työn ohjelma” ,”Veto- ja pitovoiman tukeminen ” jne.
Porvarivaltiota ,Suomen hallitusta ei kiinnosta kansan terveys, vaan se, miten valtio voi minimoida sosiaalimenoja ,ja miten pääoman velvoitteita voidaan keventää ja työntekijöiden hyväksikäyttöä tehostaa.Tämä kaikki palvelee pääoman, harvojen etuja eikä yhteiskunnallisia tarpeita.
Potilaiden kohtaamat ongelmat pyrkimyksissä saada hoitoa ovat kaikkialla vastassa .Toisaalta terveydenhoitohenkilöstö kokee yhä raskaimmin työn tehostamisen taakan ,heidän kimpussaan ovat nykyajan kellokallet ,hoidon askeleet määrittee tiukat ,usein ei -potilaslähtöiset ohjeistukset , hoitotyön tekijöiden työajat ja tahti ovat epäinhimillillisiä.
Terveydenhuollon romuttamon jalkoihin jää niin potilas ,omainen ,hoitohenkilökunta ja muut monet ,jotka ovat tässä viidakossa kulkijoita.
Uuvuttavat työajat, epävarmuus, alhaiset palkat, määräaikaiset työsuhteet ,työttömyyden uhka verottavat hoitohenkilökunnan jaksamista etenkin tilanteessa ,jossa työntekijöiden määrä on täysin riittämätön vastuulliseen potilaan kohtaamiseen. Terveydenhoito on muutettu hyödykkeeksi , jossa potilaan ja hoitohenkilökunnan inhimillisyys on siirretty sivuun. Jäljelle on jäänyt vain kustannus+kannattavuus-ajattelu.
Nykyään ihmisillä olisi kaikki mahdollisuudet elää paremmin, sairauksien hoito on edistynyt ,teknologia on kehittynyt ,mutta jos tätä kaikkea ei valjasteta kansalaisten hyväksi,vaan voittojen rahastamiseksi harvojen taskuihin ,jää ongelmat polkemaan paikallaan.
Tämä hyvinvointivaltioksi kutsuttu maa on kapitalistista kannattavuutta palveleva rakennelma ,jossa hyvinvointi kuuluu vain harvoille .Muut saavat osakseen venyvät ja vanuvat työajat ,lyhyet työsuhteet ,jos niitäkään,työttömyyden ja eläkeiän ,jota hinataan ylös ja ylös.
Kaisa Laine TKS 6/26
