Kapitalismin vallitessa ei pystytä reformien politiikalla tasapainottamaan eri maiden taloudellista kehitystä. Yritykset häiriintyneen tasapainon palauttamiseksi synnyttävät kriisit taloudessa ja sodat politiikassa. Siksi valtioiden ja suurten kapitalististen monopolien kesken syntyy väliaikaisia sopimuksia. Euroopan Unionin muodostaminen on esimerkki tällaisesta sopimuksesta.
Mistä on sovittu kun Euroopan Unioni perustettiin
Mutta mistä on sovittu? Vain siitä, miten voidaan turvata Euroopan kapitalistisen järjestelmän edut maailman uudelleenjaon väkivaltaisissa tulevissa tapahtumissa. Ensisijaisesti on kysymys entisen Neuvostoliiton ja entisten Varsovan liiton maiden raaka-aineiden ja markkina-alueiden valtaamisesta. Tälle samalle jaolle pyrkii myös USA:n imperialismi. Kapitalistiblokkien välinen ristiriita alkaa näin kärjistyä.
Kasvava ristiriita on näkynyt kaikissa 2000-luvun alun sodissa. Tämä kysymys tuottaa nopeassa tahdissa uusia esimerkkejä siitä, miten kapitalistinen järjestelmä valmistautuu jatkamaan voimakeinoin maailman uudelleenjakoa. USA muodostaa koko maailmaa kattavaa sotilaspoliittista liittoumaa ohi YK:n ja kansainvälisen sopimusjärjestelmän.
Liittoutumaan on kelpuutettu keskeisiä Nato-maita, Euroopasta Britannia ja Ranska, ja jätetty ovi auki muillekin entisille siirtomaita ryövänneille valtioille. Entisen Varsovan liiton alueelta mukaan liittyy myös maita USA:n imperialistisen kapitalismin sotaisiin voimankäytön suunnitelmiin.
Ranskan ja Saksan suunnitelma kehittää ja käyttää EU:n omaa sotilaallista voimaa on selkeä esimerkki siitä, että Euroopan kapitalismi valmistautuu laajentamaan elintilaansa ja lisäämään sotilaallista voimaansa vastapainoksi ja lisänä USA:n toimenpiteille.
Voimme jo nyt asettaa monia vakavia kysymyksiä. Kulkeeko maailma kiihtyvällä vauhdilla kohti uusia entistä laajempia sotatoimia? Tähän liittyy myös kysymys sotilasliitto Natosta. USA:n organisoimana ja johtamana imperialistisen kapitalismin aseellisena voimana se pyrkii turvaamaan Euroopassa nimenomaan USA:n valta-, talous- ja markkina-alueet. Tämä ristiriita on todellinen ongelma EU:lle ja USA:lle.
Euroopan työläisistä tykinruokaa sotatantereille
Suomen työväenliikkeen pitäisi varoittaa kansalaisia tämän perusongelman vuoksi ja vaatia maamme irrottautumista Euroopan Unionista sekä kaikista yhteistyöhankkeista ja kumppanuudesta Naton kanssa. Työväenliikkeen pitäisi selkeästi kieltäytyä eurooppalaisen kapitalismin suunnitelmista luoda Euroopan työläisistä ja kansalaisista tykinruokaa imperialistisen kapitalismin kiistoihin ja sotatantereille.
Valitettavasti Suomen eduskunnalle on annettu vaaleissa valtuudet jatkaa EU-yhteistyötä Euroopan kapitalismin ehdoilla. Ihmetystä herättää se, että Vasemmistoliitto tukee avoimesti Suomen päätäntävallan siirtoa Euroopan suurille kapitalistisille liittoutumille. Vuonna 1997 perustetun SKP:n johto myötäilee myös Euroopan imperialististen voimien toimintaa.
Osallistumalla EU-vaaleihin annetaan kansalaisille väärä kuva EU:n todellisesta luonteesta ja siten tuetaan sen kehittämistä liittovaltioksi ja sotilasliitoksi.
EU:n vastaisena voimana eurovaaleihin osallistuvat ”kriittiset” tunnuksilla, jotka kumpuavat porvarillisista nationalistisista lähtökohdista, ei kapitalismin vastaisesta taistelusta. Kun esimerkiksi vihreiden puoluejohto tukee Euroopan kapitalistisen järjestelmän sotilaallisia suunnitelmia, eli globaalitoimien viemistä aina sotilaalliselle tasolle, ei voi muuta kuin todeta sen, että vihreät tukevat nykyisten kansainvälisten epäkohtien syventämistä.
Millaisia virheitä voi sitten syntyä, jos kansalliset porvarilliset nationalistiset syyt, eivät luokkaperusteet, määräävät suhteen imperialistiseen hyökkäyssotaan. Esimerkiksi Irakin kurdikansan keskuudessa herätetyt porvarilliset kansallistunteet johtivat kurdijohtajat yhteisrintamaan USA:n armeijan kanssa Irakin kansaa ja myös kurdeja itseään vastaan.
Isku Irakiin paljasti imperialistisen kapitalismin käynnistämän maailman entistä väkivaltaisemman uudelleenjaon
Iskussa Irakiin vuonna 2003 tuli esille hyvin selkeästi eri kapitalististen maiden suhtautuminen aloitettuun sotaan, sillä niiden taloudelliset edut olivat vastakkaiset. Euroopan maista Saksan, Ranskan ja Venäjän kapitalistien taloudelliset ja poliittiset edut olivat ristiriidassa USA:n imperialististen yksinvaltaisten tavoitteiden kanssa ja siksi YK ei onnistunut tekemään yhteisiä hyökkäyspäätöksiä.
Emme kuitenkaan tiedä olisivatko yhteiset päätökset johtaneet nykyiseen tilanteeseen vai olisiko jatkettu neuvottelujen tietä. Suomen hallitus tai eduskunta ei määritellyt tavoitteeksi sodan estämistä tai USA:n hyökkäyksen tuomitsemista rikolliseksi hyökkäyssodaksi. Kansainvälisen hyväksytyn käytännön ja määritelmän mukaan hyökkäyssota on saatettava kansainvälisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.
Britannia, Espanja ja Italia olivat entisinä siirtomaita menettäneinä valtioina valmiit uudelleenjakoon saadakseen murusia Irakin ryöstöstä ja tukivat siksi USA:n imperialistista sotaa. Britannian sosiaalidemokraateille päätöksenteko ei ollut aluksi helppoa, mutta Italian ja Espanjan oikeistohallitukset olivat sodan vankkoja tukijoita.
Entisten Varsovan liiton maiden hallitusten tuki sotatoimille ja muutenkin USA:lle on nähtävä siten, että näissä maissa on nostettu valtaan USA:n tuella ne poliittiset ja taloudelliset voimat, jotka jo ennen toista maailmansotaa hallitsivat fasistisin menetelmin terrorilla ja väkivallalla näitä maita. Tämä on ongelma EU:n tulevassa toiminnassa, koska uudet unioniin liittyvät maat siirtävät sen politiikkaa entistä oikeistolaisempaan suuntaan.
Suomen eduskunnassa istuvien, työväenliikkeen nimissä esiintyvien kansanedustajain olisi nyt viimeistään herättävä näkemään, että EU:sta ei tule kansalaisten liittoa. Se on ja tulee kehittymään imperialistisen kapitalismin etujen mukaisena taloudellisena ja sotilaallisena väliaikaisena liittona.
Sotasyylliset on tuomittava
Irakin valloitus vuonna 2003ja miehitys ja niitä seuranneet tapahtumat ovat imperialistista hyökkäyssotaa vieraiden ”isänmaiden” valloittamiseksi, länsimaiden vallan lujittamiseksi alueella ja öljyn ryöstö. Irakin ryöstösotaa ei voida puolustella USA:n kansallisilla eduilla tai turvallisuusvaateilla. Se on rikos ja siksi köyhät ja työttömät amerikkalaiset työläiset, jotka osallistuvat sotaan ”jopa vapaaehtoisesti”, tekevät rikoksen omia työläistovereitaan sekä kansainvälistä työväenluokkaa vastaan.
He tukevat USA:n kapitalistien riistoa, joka kohdistuu sen omaan työtätekevään kansaan ja heikentää globaalisti köyhien maiden kansalaisten toimeentuloa.
Sodan todellisen luokkaluonteen arviointi ei sisälly sotien porvarilliseen tulkintaan ja käsityksiin. Se on löydettävissä vain vallassa olevien luokkien aseman tutkimisella. On osoitettava kattavasti sotaa käyvien liittoumien sekä valtioiden ja maailman talouden kehityksen tila sekä kytkökset. Siksi on aivan oikein, että vaaditaan USA:n hallituksen ja armeijan korkeimman johdon henkilöt kansainväliseen oikeuteen tuomittaviksi hyökkäyssodan aloittamisesta ja rikoksesta ihmiskuntaa vastaan.
Samaan rikokseen syyllistyvät myös Britannian ja Australian hallitukset. Ei myöskään pidä jättää ulkopuolelle niitä kansainvälisten yritysten johtohenkilöitä, jotka tukevat sotaa voittojensa lisäämiseksi. Tutkittaviksi on otettava muun muassa Britannian ja USA:n öljy- ja aseteollisuuden yhtiöt. Myös taloudellisista rikoksista annettiin toisen maailmansodan jälkeen kansainvälisen oikeuden tuomioita.
Kansanvälinen rauhanliike on kuitenkin kokenut vakavan takaiskun, kun YK hyväksyi USA:n sotatoimet ja miehityksen eikä vaadi sotasyyllisiä kansainväliseen tuomioistuimeen. Näin rikottiin kaikki YK:n keskeiset periaatteet ja samalla avattiin tie uusille sodille.
Jo nyt maailmassa kuolee ihmisiä nälkään, tauteihin ja puhtaan veden puutteeseen enemmän kuin koskaan ihmisyhteiskunnan historian aikana. Tämä on seurausta kapitalistisesta yhteiskuntajärjestelmästä. Sotaan ja sen varusteluun käytetyt varat olisivat hyvin riittäneet edellä mainittujen ongelmien poistamiseen maailmasta.
Samalla se olisi toiminut menestyksellä terrorismin vastaisena toimena. Mutta sehän ei olisi tuottanut lisää voittoja kapitalistisille suuromistajille. Osakesalkut eivät olisi paisuneet riittävästi. Siksi satojen miljoonien ihmisten kurjuus ja kuolema ei herätä imperialistisen politiikan toteuttajien keskuudessa minkäänlaisia humanitaarisia tai empatian tunteita.
USA:n historia on riiston, terrorin ja väkivallan historiaa
Imperialistisen kapitalismin kehitysvaiheiden selventämiseksi on tarpeen osoittaa USA:n synnyn ja sen talouden keskittymisen vaiheet ja sotaiset hyökkäykset sadan vuoden ajalta. Periaatteessa samanlaisesta kehityksestä on ollut kysymys kaikissa kehittyneissä kapitalistisissa maissa, erityisesti entisten siirtomaavaltioiden ollessa kysymyksessä.
USA:n kapitalismin nykyvaihe selittyy pitkälle sen historian kautta. Eurooppalaisten tullessa Amerikkaan oli Meksikon pohjoispuolella useimpien arvioiden mukaan noin miljoona intiaania, eräissä arvioissa puhutaan jopa 10–15 miljoonasta. Joka tapauksessa 1800-luvun lopulla heitä oli enää jäljellä vain 250 000. Intiaanireservaatteihin kuului vielä vuonna 1887 yli 54 miljoonaa hehtaaria maata. 1930-luvun alussa intiaaneille armosta jätetty maa-ala käsitti enää 20 miljoonaa hehtaaria.
USA:n syntymisen edellytyksenä on ollut alkuperäiskansojen maaomaisuuden valloitus, niiden luonnonvarojen ryöstö, kansanmurhat sekä muualta tuotujen kansojen orjuuttaminen omaksi halvaksi työvoimaksi. Toinen edellytys oli rasistisen yhteiskunnan synnyttäminen väkivalloin luodun järjestelmän vakiinnuttamiseksi ja ylläpitämiseksi.
Siirtolaiset muodostivat siirtokuntia
Amerikan v.1492 löytymisen jälkeen sinne alkoi vähitellen siirtyä eurooppalaisia siirtolaisia, joukossa monet uskonlahkot ja myös rikollisia. 1600- ja 1700-luvuilla Pohjois-Amerikan itärannikolle syntyikin eurooppalaisia siirtokuntia, etenkin englantilaisia, mutta myös muista maista tulleiden kolonioita.
Esimerkiksi ranskalaiset hakeutuivat pohjoisemmaksi nykyisen Kanadan eteläosiin. Olipa joukossa suomalaisiakin siirtokuntia. Brittein saaret ja Saksa olivat ne alueet, joista pääosa siirtolaisista saapui Pohjois-Amerikkaan aina Yhdysvaltojen itsenäistymiseen asti. Hallinnollisesti ne olivat Englannin siirtomaita.
Kun Pohjoista Amerikkaa hallitsi Englanti, Väli- ja Etelä-Amerikka jäivät Espanjan ja Portugalin siirtomaavallan alle. Espanjalaiset hallitsivat myös nykyistä Meksikoa, Teksasia, Kaliforniaa ja Floridaa. Pohjois-Amerikassa uudet siirtolaiset haalivat suuria maa-alueita itselleen ja alkoivat harrastaa ja käydä kauppaa tupakan viljelyksellä. Amerikkaan tuotiin jo 1600-luvulla orjia Afrikasta tupakkaviljelmien työntekijöiksi.
Kitka emämaan ja siirtokuntien välillä kuitenkin kasvoi, kun Englanti alkoi periä veroja siirtokunnilta ja asetti tulleja amerikkalaisten siirtokuntien tavaroille. Vastavetona amerikkalaiset siirtokunnat alkoivat boikotoida englantilaisia tavaroita. Tämä johti ensin vuonna 1770 Bostonin verilöylyyn, jossa englantilaiset sotilaat ampuivat siviiliväestöä.
Sota siirtokuntien ja Englannin välille syttyi vuonna 1775. Sodan kuluessa 4.7.1776 siirtokunnat antoivat itsenäisyysjulistuksen. Tähän liittyen heinäkuun 4. päivä on edelleenkin USA:n kansallispäivä. Vuonna 1787 Pensylvaniassa koottiin siirtokuntien edustajista kansalliskonventti, joka laati siirtokunnille yhteisen valtiosäännön, esitti kaksikamarista kongressia ja yhdisti itsenäiset siirtokunnat Amerikan Yhdysvalloiksi (USA: United States of America).
Hyväksytty Kommunistisen työväenpuolueen 21 edustajakokouksessa 10-11.5.2014
Lisätty kappalejakoa ja kaksi väliotsikkoa 30.3.2023