Lopuillaan oleva vuosi 2021 on ollut Suomessakin koronavuosi. Eikä virus näytä hellittävän otettaan ensi vuonnakaan. Tulossa on lisää rajoituksia. Osa niistä on kansanterveyden kannalta oikeutettuja, osa ei.

On tosiasia, että terveydenhuollon rahoitus ja henkilöstöresurssit rokotuksista tehohoitoon ovat riittämättömiä. Syy on eduskunnan ja hallituksen harjoittamassa porvaripolitiikassa. Tuon politiikan häpeällisen teko oli 10 miljardin euron hävittäjäkoneiden kauppa, jonka kymmenien miljardien jälkilasku velkoineen siirtyy työtätekevien ja nykynuorien maksettavaksi.

Miljardeja haaskataan sotavalmisteluihin ja samaan aikaan terveydenhuollon johto valittaa avoimesti mm. koululaisten ja kotien testauksen rahoituksen puutteista. Tehohoitopaikostakin on ollut pulaa ja potilaita on jo siirretty sairaalasta toiseen.

Porvaripolitiikan seuraukset näkyvät myös koronatukien jakamisessa. Kapitalisteille ja yhtiöille on jaettu tukea 10 miljardia euroa. Se on yhtä paljon kuin mitä on annettu yhteensä kunnille, terveydenhuoltoon, väliaikaisiin sosiaaliapuihin ja pien- ja yksinyrittäjille.

Tukien, lomautusten ja työttömyyden yksi tulos on ollut yhtiöiden voittojen voimakas kasvu ja ennätyksellinen osingonjako. Pörssikurssit ovat koholla ja ihmisiä hoputetaan mukaan keinotteluun, vaikka velkarahalla.

Elämme parhaillaan aikaa, kun asumisen, liikkumisen ja elintarvikkeiden hinnat ovat kovassa nousussa. Inflaatioksi on ennustettu jopa viittä prosenttia.

SAK:n, muiden keskusjärjestöjen ja ammattiliittojen johto ei ole kuitenkaan huolissaan jäsenistönsä pärjäämisestä. Monet liitot ovat jo solmineet uusia jopa kolmivuotisia paikallisia ja yhtiökohtaisia työehtosopimuksia. Ne huonontavat työehtoja ja johtavat vääjäämättä reaaliansioiden laskuun.

Kaikesta huolimatta, uutta kohti on mentävä ja annettava tuki niille työpaikoille, jotka päättävät taistella kapitalistien ja paikallisten isäntien vallan kasvua vastaan. Taistelu on yhdistettävä porvaripolitiikan vastustamiseen ja rauhantyöhön sotapolitiikan kaatamiseksi.

Työkansan Sanomat toivottaa lehden tilaajille, tukijoille ja lukijoille hyvää uutta vuotta ja menestystä kapitalismin vastaisessa luokkataistelussa.

Kaikesta huolimatta, uutta kohti on mentävä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.