Kokoomusjohtoinen Orpon neljän puolueen hallitus hautasi kesän rasismikohun ja erimielisyytensä eduskunnalle antamallaan tiedonannolla, ja sai eduskunnan enemmistöltä luvan alkaa ohjelmansa toteutuksen.

Hallituksen tiedonanto yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä on sanahelinää. Tuon tiedonannon ohella on valmisteilla kommunististen tunnusten kieltämistä. Se on työtätekevien demokraattisten järjestäytymis- ja toimintaoikeuksien vastainen hyväksymätön hanke.

Orpon hallitus on viemässä hankkeineen Suomea kansalaisten perusoikeudet kieltävään oikeiston mustaan lähimaaryhmään, johon kuuluvat Viro, Latvia, Liettua ja Puola. Noiden maiden hallinnoissa on toisen maailmansodan ajan natsien jälkeläisillä merkittäviä asema.

*

Orpon hallituksen perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra on esitellyt valtion ensi vuoden budjetin. Yli 80 miljardin budjetin peruslinja on leikkaaminen. Se on kohdistettu pääosin työtätekevien taistelemaan sosiaaliturvaan.

Leikkauspolitiikkaa perustellaan valtionvelan pienentämisellä. Valtionvelasta ei kuitenkaan puhuta, kun armeijalle ja asemenoihin annetaan vuosi vuoden jälkeen lisämiljardeja. Nuo sotamenot ovat ensi vuonna noin 7 miljardia euroa.

Sama puhumattomuus koskee Ukrainan sodan ja sen seurausten tukemista. Maahan on viety aseita lähes 1,3 miljardilla eurolla, täysin turhaan. Ukrainan korruptoituneelle hallinnolle on annettu taloudellista tukea ja takauksia sadoilla miljoonilla euroilla.

Suomen vieminen Ukrainan sodan osapuoleksi on maksanut suomalaisille veronmaksajille vähintään 2 miljardia euroa. Tarkka tietoa ei vielä ole, mutta rahakäyttö paljastuu aikanaan. Näin tapahtui myös Afganistanin sotaan osallistumisen kohdalla.

Kolmas vaiettu rahareikä ovat EU-maksut. Ne ovat ensi vuonna 2,5 miljardia euroa. Tuo valtava rahamäärä kipataan Brysselin pohjattomaan kassaan, jotta komissaarit saavat tehdä päätöksiä Suomen ja suomalaisten puolesta.

Nyt on vastarinnan aika. Vaikenemalla hyväksytään oikeiston pakkovalta.

Pääkirjoitus

Työkansan Sanomat 10/2023

Oikeisto hyökkää – työtätekevien on noustava vastarintaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.