Sosialidemokraattinen naisliitto alkaa toimia
Suomen työläisnaisten liitto perustettiin vuonna 1900 Suomen työväenpuolueen rinnalle. Liitto vaihtui vuonna 1906 Suomen sosialidemokraattiseksi naisliitoksi, ja toimi tällä nimellä lopun aikaansa. Liiton ohjelma piti sisällään monia naisliikkeessä jo aiemmin esillä olleita kysymyksiä, mutta pyrki suhtautumaan niihin nyt entistä luokkakantaisemmin.
Muun muassa raittiusasia oli edelleen erityisen tärkeä. Naiset kuitenkin tuomitsivat idealistisiksi vanhat pohdinnat alkoholismin syistä, ja päättivät kohdella sitä kysymyksenä koskien asuntopolitiikkaa, palkkataistelua ja turvattua toimeentuloa. Liitto otti velvollisuudekseen raittiusasian ajamisen, ja tavoitteeksi päätettiin yleinen kieltolaki. Saman kohtelun sai siveysasia ja prostituutiokysymys. Prostituution nähtiin olevan kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän tuote.
Naistoimintaa oli laajennettava, ja liitto näki tarpeen työläisnaisten asioita koskevalle kirjallisuudelle. Naisille täytyisi olla sanomalehtiä, puheita ja muita näille agitointiin käytettävää materiaalia. Työväenlehtiin olisi vähintäänkin saatava naistoimittajia, jotka olisivat sympaattisempia naisten ongelmille ja halukkaampia julkaisemaan naisten kirjoituksia.
Työläisnaisliitto keskusteli myös oman, kokonaan naisille suunnatun sanomalehden julkaisemisesta. Tällainen lehti yritettiinkin aloittaa, mutta virkavalta ei sallinut sen painamista. Sosialistinen naisten lehti oli aivan liian radikaali ajatus.
Porvarilliset naiset reagoivat
Työläisnaisliiton kokouksissa kävi vielä alkuvuosina paljon edustajia myös porvarillisista naisyhdistyksistä. Monista sovittamattomista erimielisyyksistä huolimatta naisliikettä ei koettu tässä vaiheessa täysin jakautuneeksi, ja tällainen toisten yhdistyksissä vierailu oli tavanomaista.
Liiton linja koskien yhteistyötä oli, että porvarillisten yhdistysten kanssa voitiin toimia yhdessä sellaisissa asioissa, joissa heillä oli yhteinen päämäärä, jonka tuli myös olla puolueen linjan mukainen. Merkittävimpänä tällainen yhteistyö toteutui äänioikeuskysymyksessä. Naisten äänioikeus oli porvarillisille naisyhdistyksille sydämenasia yhtälailla kuin Työväenpuolueellekin.
Naistyön suojelu nousi liiton kokouksissa pian tärkeäksi aiheeksi. Työläisnaisliitto vaati mm. äitiyslomia, naisten yötyön kieltämistä ja työaikojen rajoittamista fyysisesti rasittavilla aloilla. Nämä vaatimukset loivat taas suuremman konfliktin porvarillisten naisten ja työläisnaisten välillä. Porvarinaiset vastustivat ehdottomasti naistyön rajoittamista. He perustelivat tätä väittäen, että se alentaisi naisten työn arvoa ja estäisi heitä hankkimasta elantoa perheilleen.
Tämä kanta heijasti vahvasti porvarillisen naisliikkeen tärkeintä päämäärää, kilpailukykyisyyttä saman luokan miesten kanssa. Porvarillisille naisille oli käsittämätöntä, että työläisnaisille naisliikkeessä oli kyse selviytymisestä ja reaalisesta tasa-arvosta. Tietysti asiaan vaikutti myös se, että monet näistä porvarillisista naisista itse hyötyivät halvasta naistyöstä, ja sen suojelu olisi haitannut heidän voittojaan.
Muutoksia
Pari vuotta liiton perustamisen jälkeen, vuonna 1902, liiton hallinto siirtyi Helsingistä Viipuriin. Helsingissä aiemmin hallinnosta vastanneet henkilöt pystyivät keskittymään aktiivisemmin muuhun työhön, ja Viipuri osoittautui erinomaiseksi paikaksi liitolle. Työläisnaisliike alkoi vahvistua nopeasti.
Viipurissa liike veti puoleensa paljon fiksuja ja organisaatiokykyisiä naisia, jotka auttoivat sen kasvussa. Työläisnaisten lukupiireissä ja kursseilla alkoi pian käydä jo tuhansia jäseniä. Viipurin osastosta onkin peräisin monia työläisnaisliikkeen merkittäviä naisia.
Muuallekin Suomeen alettiin perustaa lisää naisosastoja. Vielä saman vuoden aikana alettiin julkaista aiemmin mainittua naisten lehteä, josta tuli edelläkävijä myöhemmälle Työläisnainen-lehdelle.
Samaan aikaan elettiin ensimmäisen sortokauden vuosia. Kenraalikuvernööri Bobrikovin sortopolitiikka oli aiheuttanut vastarintaa muiden poliittisten aktiivien lisäksi työväestön keskuudessa, ja viranomaiset alkoivat kieltää työväenjärjestöjen kokouksia. Tämä vaikutti luonnollisesti myös naisten toimintaan.
Julkisten kokoontumisten lisäksi järjestettiin salaisia kokouksia. Esimerkiksi Työläisnaisliiton vuodelle 1904 suunnittelema liittokokous oltiin kielletty. Se pidettiin tästä huolimatta. Tuona kesänä järjestettiin virallisen kokouksen sijasta neljänä päivänä “kursseja”, joilla edustajakokouksen asiat käsiteltiin. Maanalainen toiminta oli alkanut.
Sanni Riihiaho
Työkansan Sanomat 1/2023