Eduskuntapuolueiden ja oikeiston eteneminen huhtikuun eduskuntavaaleissa on koko 2000-luvun jatkuneen kehityksen tulosta. Kaikki vallassa olleet hallitukset, riippumatta niiden kokoonpanosta ja väristä, ovat toteuttaneet porvaripolitiikkaa. Sille ei ole ollut vastavoimaa.

Porvaripolitiikan seuraus on ollut pääoman edelleen kasaantuminen ja rikkaiden rikastuminen. Sen kääntöpuolella joukkotyöttömyys on pakottanut sadat tuhannet työläiset pienen työttömyysturvan saajiksi ja köyhyyteen.

Yhtä aikaa työttömyyden kanssa lapsiperheiden, eläkeläisten ja sairaiden mahdollisuudet pärjätä arkielämässään ovat heikentyneet. Yhä useampi joutuu turvautumaan asumis- ja toimeentulotukeen. Vähävaraisuus ja köyhyys näkyy leipäjonojen ohella kaikissa tilastoissa. Lähes miljoona työläistä on joutumassa köyhyysloukkoon.

Yhteiskunnan oikeistolaistuminen ja työläisten aseman epävarmuus ja heikkous näkyivät myös huhtikuun eduskuntavaaleissa. Kun kaikki äänioikeutetut, myös ulkomailla asuvat, otetaan huomioon, yli 30 prosenttia suomalaista jätti äänestämättä. Lähes kolmannes ei luottanut kansanvallan toimivuuteen. Ja siihen on syynsä.

Hallitukset vaihtuvat vuorovälein, mutta porvaripolitiikka ei. Eduskunnassa ei ole enää perinteistä oppositiota. Erimielisyydet rajoittuvat siihen, kuinka taantumukselliset kunkin puolueen sosiaaliset arvot ovat ja istuntojen välihuuteluun. Tämän yksi seurauksista oli Suomen Nato-jäsenyyden lähes yksimielinen hyväksyminen.

Jos eduskuntavaalien tulosta arvioidaan eduskuntapuolueiden voitoilla ja tappioilla voidaan sanoa, että kolme isoa Nato-puolueetta voitti, loput kuusi pientä Nato-puoluetta hävisi. Eduskunnan ulkopuolella olleet kaikki puolueet jäivät ilman kansanedustajia. Niillä ei ollut oikeistopuhurin ja porvarimedian ylivallan oloissa menestymisen mahdollisuuksia.

Eduskuntavaalien voittaja kokoomus on valinnut tulevan hallituksensa puoluepohjaksi neljä oikeistopuoluetta. Ne valmistelevat hallitusohjelmaa, jonka sisältö oli tiedossa jo ennen vaaleja.

1. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätökset tehdään ensisijaisesti Yhdysvalloissa ja sotilasliitto Naton päämajassa Brysselissä Belgiassa.

2. Suomen talouspolitiikan ja suurelta osin myös sisäpolitiikan päätöksenteko tapahtuu myös Brysselissä Belgiassa.

3. Julkista taloutta leikataan vuosina 2024 ja 2025 yhteensä yhdeksän miljardia euroa. Leikkaukset kohdistetaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon, koulutukseen, työttömyysturvaan ja mm. asumistukeen.

Porvarillisen kokoomuspuolueen tulevan hallituksen tavoitteet ovat tiedossa. Hallitusta ja sen porvaripolitiikkaa on vastustettava kaikilla mahdollisilla keinoilla. Samalla on paljastettava sdp:n ja vasemmistoliiton muodostaman valevasemmiston moraaliton toiminta. Ne ovat Nato-puolueita, rauhan ja puolueettomuuden vastustajia ja aina tilaisuuden tullen porvaripolitiikan toteuttajia.

Politiikan suunnan muutos ei tule alkaneella vaalikaudella eduskunnan sisältä. Suunta voi muuttua vain ulkoparlamentaarisilla voimilla. Siksi on järjestäydyttävä ammattiosastoihin, kansalaisliikkeisiin ja turvattava joukkovoimaan ja solidaarisuuteen.

Kyse on luokkataistelusta. Yhteiskunnallisen työn tulokset on jaettava oikeudenmukaisesti. Siksi tarvitaan sosialismia ja kommunismia. Ja rauhaa ilman sotia.

Vantaa 6.5.2023

Keskusneuvosto

Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta

Oikeisto vahvisti yhteiskunnallista ja poliittista valtaansa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.