Onko Kiina sosialistinen valtio? Tämä kysymys on monestakin syystä hyvin tärkeä meille marxilais-leniniläisille kommunisteille. Sosialistisen suurvallan olemassaololla olisi valtava merkitys työtätekevien joukkojen ja alistettujen kansojen vapaustaistelulle. Tämä kysymys on käynyt yhä ajankohtaisemmaksi siitäkin syystä, että kiinalaisen revisionismin vaikutus maailmalla on lisääntynyt 2000-luvulla.
Kiinan kommunistinen puolue (KKP) pyrkii kyllä salaamaan todellisen tilanteen, erityisesti kun kyse on korruptiosta, mutta tarpeeksi on tullut ilmi niin, että voimme muodostaa käsityksen tilanteesta.
Mobo Gao on sanonut, että “Monet KKP:n viranhaltijoiden pojista ja tyttäristä, ”prinssit ja prinsessat”, ovat liittyneet kompradoriluokkaan sen noustessa.” (Mobo Gao, The battle for China’s past, s. 183) Myös William Hinton kertoo esimerkin siitä, mistä Kiinan uusi porvaristo on peräisin.
Taistellessaan tasa-arvoa vastaan ja riiston puolesta Deng esitti iskulauseen ”Joidenkin täytyy rikastua ensin.” Oletus oli, että ne, jotka rikastuvat ensin, johtavat polkua, jolla muut voisivat seurata. Mutta kuinka muut voivat seurata, kun ensimmäiset tulokkaat hallitsevat kenttää, monopolisoivat tärkeimmät tuotantoresurssit, hallitsevat markkinoita ja käyttävät paisutettuja tuloja rajattomasti vaikuttaakseen hallituksen politiikkaan niiden puolesta, jotka jo menestyvät?
Hyvä esimerkki on Dagiuzhuang, Dengin suosikkimallikylä, joka sijaitsee autiolla suolatasangolla Tianjinin eteläpuolella. Ylläpitämällä läheisiä suhteita Deng-perheeseen ja Li Ruihuaniin, Tianjinin entiseen pormestariin, Dachiuzhuangin puoluesihteeri Yu Zuoming sai erityisoikeudet tuoda ulkomaista terästä alhaisin hinnoin ja myydä sitten terästä kotimaassa korkealla hinnalla.
Yu käytti tällaisten kauppojen voitot investoidakseen teräsvalssaamoihin ja moniin muihin tehtaisiin, palkkasi suuria määriä siirtotyöläisiä (joidenkin raporttien mukaan jopa 30 000) ja lopulta valtasi suuren osuuden joidenkin terästyyppien ja terästuotteiden markkinoista Pohjois-Kiinassa.
Vuoteen 1990 mennessä Yu Zuomingilla oli niin suuri vaikutusvalta ja erityiset etuoikeudet, että kolme miljoonaa tonnia terästä kulki hänen telakoidensa, hänen tehtaidensa tai molempien läpi, mikä on noin 5 prosenttia kaikesta Kiinassa kulutetusta teräksestä… kun tämä mies monopolisoi Tianjinin teräsalan, mikä mahdollisuus kenelläkään muulla oli päästä mukaan? (Hinton, Through a glass darkly, s. 154)
Suuria kapitalisteja on tullut muun muassa:
-Entisestä varapresidentistä Rong Yirenistä.
-KKP:n entisen pääsihteeri Jiang Zeminin pojasta Jiang Mianhengista.
-Kiinan keskushallinnon pitkäaikaisen propagandapäällikön Ding Guangenin pojasta Ding Yuchenista.
-Politbyroon jäsenen Qiao Shin pojasta Simon Jiangista.
-Kiinan entisen presidentin Zhu Rongjin pojasta Zhu Yunlaista.
-Entisen pääministerin Li Pengin tyttärestä Li Xiaolinista, jonka omaisuudeksi arvioidaan 550 miljoonaa dollaria.
-Kiinan entisen varapresidentin Zeng Qinghongin veljestä Zeng Qinghuaista.
-Entisen varapääministerin ja politbyroon jäsenen Tian Jiyunin pojasta Tian Chenggangista.
-Panaman papereista veroparatiiseihin ja valtion omaisuuden varastamiseen osallisiksi paljastui 8 Kiinan politbyroon pysyvän komitean nykyisistä tai entisistä jäsenistä.
-Deng Xiaopingin vanhin poika paljastui osalliseksi hyväntekeväisyysjärjestön varojen varastamiseen.
(Mobo Gao, The battle for China’s past, s. 183–184, Constructing China: clashing views of the People’s Republic, s. 91–92)
“Erään raportin mukaan… 90 prosenttia Kiinan yli 3 000 miljardööristä on… korkea-arvoisten puoluevirkamiesten poikia ja tyttäriä.” (Mobo Gao, The battle for China’s past, s. 184)
Mobo Gao kirjoittaa, että “Kompradoreille annetaan myös titteleitä, kuten kansankongressin edustaja, tai läänin, kaupungin, maakunnan ja keskushallinnon tasolla, ja monilla näistä liike-elämän eliiteistä on itse asiassa KKP-jäsenkirja.” (Mobo Gao, The battle for China’s past, s. 185)
“Sosialismin aikana suurin osa delegaateista Kansalliseen Kansan Kongressiin olivat työläisiä ja talonpoikia. Nykyään… delegaatit ovat yritysten omistajia ja intelligenttejä. He ovat kaikki erittäin rikkaita.” (Pao-yu Ching, From Victory to Defeat, s. 91–92)
Kiinassa “kun sekä Kansallinen kansankongressi (NPC) että Kiinan kansan poliittinen neuvoa-antava konferenssi (CPPCC) pitivät istuntoja, Hurun-raportissa (Kiinan yritysjohtajien verkkosivusto) todettiin, että molempien elinten rikkaimmalla 70 edustajalla oli yhteensä noin 75 miljardin dollarin omaisuus” (Pao-yu Ching, Revolution and counterrevolution, s. 269)
Mobo Gaon mukaan Kiinan eliitti syyttää laajamittaisesta korruptiosta julkista omistusta, huolimatta siitä, että sosialismin aikana korruptiota ei ollut juuri lainkaan. (Mobo Gao, Constructing China, s. 96)
Pekingin normaaliyliopiston tulonjaon ja köyhyyden tutkimuskeskuksen johtajan Li Shin mukaan korkeimpien virkamiesten tulot ovat keskimäärin 128 kertaa korkeammat kuin maan keskipalkka. Vuonna 2007 tuloero rikkaimman 10 prosentin ja köyhimmän 10 prosentin välillä oli 23-kertainen.
Vuonna 2015 todettiin, että Kiinan rikkain prosentti väestöstä omisti kolmanneksen maan varallisuudesta, kun taas 25 prosentilla vähemmän resursseja omaavasta väestöstä on vain prosentti tästä varallisuudesta. (https://redphoenixnews.com/2018/04/06/in-china-capitalism-is-being-consolidated-not-socialism/)
Eräs dengistinen artikkeli väittää, että “Periaate, johon Dengin markkinasosialismi perustuu, on “jokaiselle hänen työnsä mukaan” ja se tulee suoraan Marxilta” (Sherman, sama artikkeli)
Tuo periaate kyllä tulee Marxilta, mutta saanen kysyä, miten “jokaiselle hänen työnsä mukaan” muka toteutuu dengistisessä Kiinassa, jossa kaikkein suurimpia tuloja saavat juuri ne, jotka eivät tee työtä, vaan omistavat pääomaa, eli kapitalistit?
Millaista aatetta Kiinan revisionistit kannattavat?
Dengin aatteet “joidenkin on rikastuttava ensin”, “on kunniakasta rikastua”, “ei ole väliä onko kissa musta vai valkoinen, kunhan se nappaa hiiriä” ja Liun aatteet “riistolla on hyvätkin puolensa” jne. ovat tunnettuja. Katsotaanpa mitä ajattelevat muut puoluejohtajat.
KKP:n entinen pääsihteeri Zhao Ziyang, joka kehitti teorian “sosialismin ensisijaisesta vaiheesta” väittää nyt, että Kiinan vallankumous oli täysin turha, ja että nyt Kiinan pitäisi kopioida länsimaiden poliittinen järjestelmä. Tämä on se, mihin hän teoriallaan oli kaiken aikaa pyrkinytkin. (Mobo Gao, Constructing China, s. 79–80). Tuo teoria on edelleen osa Kiinan virallista ideologiaa.
Toinen entinen KKP:n päällikkö Hu Yaobang taas rehabilitoi Tiibetissä tuhansia aristokraatteja ja orjanomistajia ja ylistää Dalai Lamaa. (Mobo Gao, Constructing China, s. 80–81)
“KKP:n puolueenrakennusosaston johtajana Pekingin keskuspuoluekoulussa, jossa KKP:n korkeita virkamiehiä koulutetaan ylennyksiä varten, voisi odottaa professori Wang Changjiangin puhuvan KKP:n organisaatioperiaatteista ja sen ideologiasta. Sen sijaan Wangin kerrotaan väittäneen… että vallankumouksen idea pitäisi hylätä ja että vallassa olevan puolueen ei pitäisi seurata marxismin vaan markkinakapitalismin ajatusta, koska vain markkinatalous sopii yksilöllisen oman edun tavoittelun luonnolliseen järjestykseen (Chou Niu 2016).” (Mobo Gao, Constructing China, s. 95)
Kiinan “tärkeimmät uudistajat… kutsuivat joitakin ultrakonservatiiveja ulkomailta, kuten Milton Friedmanin*, luennoimaan suurimmissa Kiinan yliopistoissa.” (Pao-yu Ching, Revolution and counterrevolution, s. 238)
*Milton Friedman on kuuluisa antikommunisti ja vapaamarkkina-fundamentalisti.
Tomi Mäkisen luento 2023 Ktp:n kesäleirillä