Valtio-omisteisen Ylen ja muun porvarimedian kanavat ja julkaisut ovat nykyisin täynnä sotaa. Kyse on enemmästä kuin pelkästä uutistuotannosta. Mediat nostattavat kansan sotaisia mielialoja. Meno on kuin 1930-luvun pahimpina kiihotusvuosina.

Kaiken propagandan ja sotaisan kiihotuksen taustalla on Venäjän vihaaminen ja venäläisten solvaaminen ”alempana ihmisrotuna”.

Kaikkien pisimmälle menevät militaristit ovat jo vaatimassa Suomeen Yhdysvaltojen ja sotilasliitto Naton tukikohtia, jopa ydinaseita ja niillä harjoittelua.

Kansalaisten on hyvä tietää, että nykyinen sodan ilmapiiri ja jokapäiväiset sotaharjoitukset maamme rajojen sisällä ovat Suomen ulkopoliittisen johdon ja Marinin viiden puolueen hallituksen aikaansaannosta.

Ne ovat jo viime vuoden puolella päättäneet Yhdysvaltojen ja Naton aseistuksen ja sotilaiden päästämisestä maahamme. Ne ovat antaneet luvan symbolisen rajamuurin rakentamisesta Venäjän vastaiselle itärajalle. Ne ovat pyytäneet Yhdysvaltojen ja Natomaiden tuhoa tuottavat hävittäjät ja pommikoneet Suomen ilmatilaan.

Sotaharjoitusten, panssareiden rominan ja hävittäjien paukkeen tarkoituksena on totuttaa kansalaiset sodan ääniin ja kuviin. Seuraava vaihe on sodanajan joukkojen laajamittainen ja samanaikainen harjoittelu jo rauhan aikana. Siitä on kirjoitettu jo Helsingin Sanomien sivuilla.

Natomaa Suomessa on nyt uho päällä. Venäjälle halutaan näyttää kaapin paikka. Mieleen tulee vuosi 1941, jolloin Suomi oli kovaa poikaa natsi-Saksan kanssa, suomalaisille tuhoisin seurauksin.

Missä on rauhanliike? Toimettomuus on näkyvää ja kuuluvaa. Onko syynä pelko valtionapujen ja palkkarahojen menettämisestä?

Pääkirjoitus

Työkansan Sanomat 7/2023

Onko sota jo Suomen rajojen sisällä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.