Suomessa käydään nyt monella alalla palkkataisteluita. Ammattiliittojen ja kapitalistien edustajat neuvottelevat siitä, mihin hintaan työläiset työvoimaansa myyvät.
Kauppojen työntekijät menivät lakkoon 9.2. kun taas mm. teknologiateollisuuden työntekijät saivat pitkien neuvottelujen ja useiden lakkovaroitusten jälkeen pienen palkankorotuksen.
Jokainen työläinen ymmärtää, mitä pienikin palkan korotus tarkoittaa. Se tarkoittaa euroja, jotka tulevat tarpeeseen.
Kuitenkin ”työnantajat” eli kapitalistit tahtovat pitää työläiset mahdollisimman tietämättöminä, etteivät nämä ymmärtäisi mistä kaikesta palkkaneuvotteluissa oikein on kyse, minkä suuruinen palkka työläisille kuuluu ja miten työläisten tulisi puolustaa etujaan.
Idyllinen satu luokkien yhteistyöstä
Mitä siinä tapahtuu, kun työläinen menee töihin? Kapitalistisessa mediassa (kapitalistien propagandassa) asia esitetään niin, että tuotantoprosessissa kohtaavat kaksi ”tasapuolista” ja ”yhtä tärkeää” osapuolta: työntekijät ja työnantajat. Esitetään, että osapuolet sitten tekevät reilun sopimuksen ja toimivat yhteistyössä molempien osallistuessa tuotantoon.
Todellisuus on se, että kapitalisti ei tee tuotantoprosessissa mitään. Työläinen suorittaa kaiken työn, kaiken tuottavan toiminnan. Kapitalisti liittyy tuotantoon ainoastaan niin, että hän omistaa pääomaa, tehtaan, koneet ja raaka-aineet. Kapitalistit ovat kahmineet pääomat itselleen ja pystyvät niiden avulla tienaamaan riistämällä työläisiä.
Työläiset eivät omista omia tehtaita tai muita työpaikkoja, joten he joutuvat hakeutumaan kapitalisteille töihin. Kyse ei ole reilusta yhteistyöstä.
Minkälainen palkka työläiselle kuuluu?
Lyhyessä teoksessaan Palkkatyö ja pääoma Karl Marx selittää, että kapitalistien voitot perustuvat riistoon.
Ne perustuvat siihen, että työläisten työ tuottaa enemmän arvoa kuin mitä kapitalisti heille korvaa palkan muodossa.
Työläisten tuottamasta arvosta osa korvataan palkkana, mutta osan kapitalisti pitää ns. lisäarvona. Lisäarvolla kapitalisti maksaa yrityksen kulut, mutta myös elättää itsensä – ja yleensä varsin ylellisesti.
Jos työläiselle korvattaisiin se mitä hänelle oikeasti kuuluu, eli mitä hänen työnsä oikeasti tuottaa, niin siitä vähennettäisiin ainoastaan muut tuotantokustannukset (raaka-aineet, energia, koneiden kuluminen yms.), sekä jonkin verran laitettaisiin talteen onnettomuuksien varalle ja terveydenhuoltoa varten. Kapitalistille ei sillon jäisi mitään.
Työläinen elättää sekä itsensä että kustantaa tuotannon ylläpitämisen ja laajentamisenkin, ja sen lisäksi maksaa vielä kapitalistillekin ”veroa”, jolla tämä elelee herroiksi.
Kapitalismin toimimisen kannalta työläisten on pysyttävä tarpeeksi kauan jokseenkin työkykyisinä, ja työläisiä on synnyttävä lisää. Epäinhimillisenä järjestelmänä kapitalismi ei tietenkään välitä siitä, jos yksittäiset työläiset tai jopa valtavat työläisjoukot tulevat invalideiksi, kodittomiksi ja kuolevat, kunhan on tarpeeksi työläisiä korvaamaan heidät.
Karl Marx on osoittanut, että työläisten palkka määräytyy sen perusteella paljonko työväenluokan elättäminen ja uusintaminen maksaa. Se muodostaa palkan minimin. Omalla taistelullaan työläisten on kuitenkin mahdollista pakottaa kapitalisti maksamaan enemmän kuin äärimmäinen minimi. Kuitenkin markkinoiden tendenssi on se, että palkat aina painuvat kohti tuota minimiä.
Kun tarkastellaan esim. teknologiateollisuuden uutta työsopimusta, niin voimme todeta reaalipalkkojen laskeneen, eli painuneen lähemmäs tuota Karl Marxin löytämää minimiä. Se ei ole poikkeus, vaan voimme nähdä jo pitkältä ajalta ja monilla aloilla saman ilmiön. Kyse on kapitalismin yleisestä laista.
Samalla kun työläisten palkat ovat nousseet vain vähän, pysyneet ennallaan tai jopa laskeneet, on kapitalistiluokka rikastunut valtavasti.
Kapitalistit, työläiset, pääoma – porvarit pyrkivät huijaamaan työläisiä
Kapitalistit mielellään käyttävät neutraaleja kiertoilmaisuja, kuten ”palkansaaja” ja ”työnantaja”, mutta voidaan myös sanoa selkokielellä: työläinen ja porvari, eli proletaari ja kapitalisti. Kapitalistit eivät halua työläisten edes ajattelevan olevansa proletaareja, eikä kapitalistien olevan kapitalisteja.
Työläisten ajatuksia sekoitetaan, jotteivat he tietäisi, mikä kapitalisti on. Levitetään sellaista väärää käsitystä, että kapitalisteja ovat kaikki, jotka eivät ole kommunisteja, tai että kapitalisteja ovat kaikki, jotka haluavat rahaa tai kulutustavaraa. Siis, että työläisetkin ovat kapitalisteja.
Lisäksi väitetään, että kaikki raha, kaikki tavara ja jokaisen oma työvoima on pääomaa, eli että työläisetkin muka omistavat pääomaa. Näin ei ole. Puhutaan myös ”henkisestä pääomasta” ja ties mistä.
Todellisuudessa kapitalisti on henkilö, joka elää pääasiallisesti tai kokonaan palkkatyöläisten työtä riistämällä. Pääoma taas on sijoitettua rahaa, joka tekee lisää rahaa. Marxin sanoin ”Pääoma on kuollutta työtä, joka vain verenimijän tavoin pitää itseään elossa imemällä itseensä elävää työtä” (Karl Marx, Pääoma).
Työläisille opetetaan, että on noloa olla ”duunari”, ja erityisen noloa olla ”työläinen” tai köyhä. Sen sijaan työläisten annetaan kuvitella, että he ovat vaikkapa ”alempaa keskiluokkaa” ja ettei heidän kannata kiinnostua työväenliikkeestä.
Mitä työläisten on tehtävä? Pitääkö kuulua ammattiliittoon?
Monet työläiset eivät ymmärrä omaa asemaansa. Kuulin erään tehdastyöläisen iloitsevan palkankorotuksesta, joka todellisuudessa oli aivan liian pieni, ja heti sen jälkeen hän alkoikin jo huolestua, että ”jos firma ei saakaan tarpeeksi voittoa, kun meidän palkat nousevat. Jos firma alkaakin sitten vähentää väkeä”.
Kyseinen nuori työläinen ei kuulunut ammattiliittoon ja kysyikin ensin, saavatko myös ne työläiset korotuksen, jotka eivät kuulu liittoon. Tämä kaikki kuvastaa sitä, miten kapitalistien on onnistunut aivopestä varsinkin nuoret työläiset. Siinä vaiheessa, kun he astuvat työelämään, on heidän päihinsä taottu jo kaikenlaista puppua.
Työläisten on tiedostettava oma asemansa yhteiskunnassa ja järjestäydyttävä puolustamaan omaa etuaan. Luokkatietoisuuden levittämisessä ja työläisten järjestämisessä luokkataisteluun kommunisteilla on elintärkeä tehtävä.
Ammattiliitot ovat välttämätön väline, jolla työläiset puolustavat etujaan. Ikävä kyllä ammattiliittojen johto on kaapattu reformististen oikeistolaisten sosiaalidemokraattien käsiin. Tuo korruptoitunut johto pyrkii ehkäisemään luokkataistelua ja tekemään kompromisseja kapitalistien hyväksi. Työläisten onkin pakotettava liittojen demarijohtajat puolustamaan heidän etuaan ja saatava liittojen johtoon luokkakantaisia tovereita.
Se, että työläiset saavat edes jotakin korotuksia ja ettei heidän elintasonsa putoa vieläkin nopeammin johtuukin juuri siitä, että työläisillä on vahvat ammattiliitot. Ja myös siitä, että liittojen reformististen johtajien on pakko kuitenkin ottaa liiton jäsenten mielipide huomioon edes näön vuoksi.
Kapitalistit sekä pelkäävät että vihaavat niitä ammattiliittoja, jotka käyttävät työläisten joukkovoimaa ja solidaarisuutta palkkataistelussa. Siksi oikeuslaitos ja työriitojen sovittelukin on kapitalistien ohjauksessa.
Työläiset kamppailevat paremman palkan ja parempien olojen puolesta – siitä ovat palkkataistelutkin osoituksena – mutta kuten voimme todeta, reformististen ay-johtajien ja kapitalistien onnistuu estää työläisten hankkeet, jos nämä eivät ole tarpeeksi tietoisia ja tarpeeksi hyvin järjestäytyneitä.
Tomi Mäkinen
TKS 2/2023