Rosa Luxemburgin kuolemasta tuli kuluneeksi 15. tammikuun 105 vuotta. Puolalaissaksalainen vallankumouksellinen, marxilainen teoreetikko ja kansojen ystävyyden leppymätön puolustaja murhattiin raukkamaisesti valkokaartien toimesta, vastavallankumouksellisten sosialidemokraattien käskystä.
Luxemburgin marttyyrikuoleman jälkeen sosialidemokraatti Paul Levi vääristeli tämän aatteita ja alkoi levittää valhetta, jonka mukaan Luxemburg olisi vastustanut Leniniä ja bolshevismia.
Tänäkin päivänä nuo valheet ovat erittäin laajalle levinneitä ja kaikenlaiset revisionistit (jotka joskus jopa kutsuvat itseään “luxemburgisteiksi”) käyttävät niitä kommunismia vastaan.
Mihin Luxemburgiin kohdistuvat vääristelyt perustuvat?
Rosa Luxemburg tervehti Lokakuun Suurta Sosialistista Vallankumousta ilolla. Hän oli kuitenkin koko ensimmäisen maailmansodan ajan ollut saksalaisessa vankilassa, eikä näin ollen pystynyt saamaan tarkkaa tietoa Venäjän vallankumouksesta. Niinpä osittain vääriin tietoihin perustuen, sekä johtuen joistakin aikaisemmista teoreettisista virheistään, Luxemburg oli hyvin huolestunut Venäjän vallankumouksen tulevaisuudesta, ja teki siitä vääriä johtopäätöksiä.
Vankilassa Luxemburg kirjoitti vihkosen “Venäjän vallankumous”, jossa hän ilmaisi huolensa vallankumouksen selviytymisestä ja kritisoi bolshevikkien politiikkaa. Hän kritisoi pääasiassa bolshevikkien maareformia, kansojen itsemääräämisoikeutta, parlamentin (perustuslakia säätävä kansalliskokous) lakkauttamista.
Luxemburg ei kuitenkaan koskaan julkaissut kirjoitustaan, ja päästyään vankilasta Saksan 1918 porvarillis-demokraattisen vallankumouksen seurauksena hän sai nopeasti selville todellisen tilanteen Venäjällä, korjasi näkemyksensä ja omaksui itseasiassa bolshevistisen näkökannan.
Luxemburgin julman murhaamisen jälkeen sosialidemokraatit (hänen murhaajansa) julkaisivat Luxemburgin vankilassa kirjoittaman virheellisen kritiikin. Hänen läheinen toverinsa Leo Jogisches oli ilmaissut, ettei Rosa halunnut tuota kirjoitusta julkaistavan eikä se vastannut hänen todellisia näkemyksiään. Jogisches murhattiin hiukan Luxemburgin jälkeen samojen tahojen toimesta.
Todellinen asianlaita Luxemburgin suhteesta bolshevismiin on kuitenkin ollut selvä käytännössä vuodesta 1918, jolloin hän pääsi vankilasta. Lenin oli siitä tietoinen. Vuonna 1922 saksalainen vallankumouksellinen Clara Zetkin, jolla oli ollut mahdollisuus keskustella aiheesta Jogischesin kanssa, kirjoitti kirjan Rosa Luxemburgin näkemykset Venäjän vallankumouksesta (Julkaistu englanniksi “Rosa Luxemburg’s views on the Russian revolution”, Red Star Publishers, 2017). Zetkinin teos lieneekin paras lähde tämän asian selvittämiseen.
Viitaten Luxemburgin toimintaan 1919 vallankumouksessa sekä tämän kirjoituksiin ja puheisiin 1918–19, Zetkin osoittaa kiistattomasti Luxemburgin omaksuneen marxilais-leniniläisen, bolshevistisen kannan.
Porvarillinen demokratia ja parlamentti
Luxemburgin merkittävimmät kritiikit bolshevismia vastaan liittyvät porvarilliseen demokratiaan: kysymys parlamentista, lehdistönvapaudesta ja terrorista.
Bolshevikit saivat marraskuun 1917 vaaleissa enemmistön työläisten äänistä, mutta suurin osa kansalaisia äänesti eserrien puoluetta. Vaalitulos ei kuitenkaan vastannut todellisuutta: äänestys oli alkanut jo ennen Lokakuun vallankumousta ja suuri osa kansaa oli muuttanut mieltään, kääntynyt eserrien ja menshevikkien hallintoa vastaan ja kaatanut sen vallankumouksessa. Lisäksi eserrien puolue oli hajonnut kahtia ja vasemmisto-eserrät olivat liittyneet bolshevikkien puolelle.
Lukuisissa paikoissa Kerenskin hallinnon toimesta bolshevikkeja oli estetty asettamasta ehdokkaita tai kampanjoimasta. Oikeisto-eserrien “vaalivoitto” oli jokseenkin silmänlumetta.
Parlamentin lakkauttaminen ei kuitenkaan liittynyt varsinaisesti vaalitulokseen vaan perustavampaan asiaan. Kuten Lenin kirjoitti teoksessaan “Vasemmistolaisuus” lastentautina kommunismissa, porvarillisen parlamentin lakkauttaminen olisi tarpeellista joka tapauksessa, ja sitä vain helpottaisi kommunistien vahva asema sen sisällä.
Lokakuun vallankumouksessa valtaan astui proletariaatin diktatuuri: Neuvostojen kongressi, työtätekevien hallinto. Neuvostojen kongressi päätti maan jakamisesta viljelijöille, tehtaiden ottamisesta työläisten haltuun, Venäjän irtaantumisesta ensimmäisestä maailmansodasta jne.
Porvarillisen parlamentin tilalle neuvostojen valta
Parlamentista oli kuitenkin muodostunut oikeistovoimien pesäke, joka tahtoi jatkaa tsaarin politiikkaa eikä hyväksynyt Neuvostojen kongressin päätöksiä. Sen lakkauttaminen oli väistämätöntä.
Luxemburg oli vankilassa esittänyt sekavia näkemyksiä aiheesta, mm. ajatuksen porvarillisen parlamentin ja työläisten hallinnon rinnakkain olosta. Tuo ajatus oli kuitenkin ilmeisen kestämätön, sen todisti nopeasti käytäntökin. Luxemburg esitti kuitenkin tuota marxismin kannalta epäjohdonmukaista ajatusta, ilmeisesti varmistaakseen yhteiskunnan “demokraattisuuden”, jota hän tuolloin käsitteli varsin abstraktisesti. Hänelle oli nimittäin vankilassa tullut vain valheellisia kauhutarinoita bolshevikkien epädemokraattisuudesta.
Saksalaisen kommunistin artikkeli “Karl Liebknechtin ja Rosa Luxemburgin leninisoituminen” (“Die Leninisierung Karl Liebknechts und Rosa Luxemburgs – Zum 100. Jahrestag der Gründung der KPD und des Spartakusaufstandes”) osoittaa Luxemburgin huolen perustuneen myös Trotskin epäselviin puheisiin, joissa tämä virheellisesti tuomitsi porvarillisen demokratian lisäksi demokratian yleensä.
Vankilasta päästyään Luxemburg kuitenkin omaksui aivan oikean dialektisen ja luokkakantaisen kannan demokratiaan kirjottaen “Demokratia vai diktatuuri! Tuo on vastavallankumouksellisten demagogien tunnus” (lainaus Zetkinin teoksessa, s. 103) ja alkoi vaatia kaikkea valtaa neuvostoille.
Luxemburg itsekin alkoi vaatia sosialistista vallankumousta, proletariaatin diktatuuria ja porvarillisen parlamentin lakkauttamista Saksassa.
Hän kirjoitti: “Mitä saavutetaan kansalliskokouksen [parlamentin] pelkurimaisella kiertotiellä? Se vahvistaa porvariston asemaa ja heikentää ja hämmentää proletariaattia” ja “Kansalliskokous on porvarillisen vallankumouksen aikansa elänyttä perua… pikkuporvarillisten harhojen aikainen muinaisjäänne” ja “Jokainen joka nykyään turvaa kansalliskokoukseen, tietoisesti tai tietämättään vetää vallankumousta taaksepäin… on porvariston naamioitunut asiamies tai tietämättään pikkuporvariston ideologi” (sama, s. 103)
Lehdistönvapaudesta
Luxemburg oli vankilassa myös kritisoinut porvarilehdistön lakkauttamista bolshevikkien toimesta, koska pelkäsi sen rajoittavan demokratiaa. Tuo toimenpide oli kuitenkin alkavan sisällissodan oloissa täysin välttämätöntä. Tässäkin asiassa Luxemburg korjasi kantansa ja puolusti saksalaisia työläisiä, jotka valtasivat oikeisto-sosialidemokraattien Vorwärts-lehden toimituksen:
Työläiset “katsoivat että lehdistön vapaus ei sisällä oikeutta levittää törkeitä valheita ja he pysäyttivät valheet joita porvarillinen lehdistö oli levittänyt jo neljä vuotta” (sama, s. 77)
Luxemburg ymmärsi ettei porvarillisen demokratian, eli porvariston diktatuurin, lakkauttaminen rajoita proletariaatin demokratiaa, vaan on jopa sen edellytys!
Kaikki valta neuvostoille!
Vallankumouksen alkaessa Saksassa 1919 Luxemburg julkaisi Die Rote Fahne-lehdessä julkilausuman “Berliinin työläisille ja sotilaille” jossa vaadittiin “Valtiopäivien ja kaikkien parlamenttien ja keisarillisen hallituksen lakkauttamista; hallituksen ottamista Berliinin työläisten ja sotilaiden neuvoston haltuun” (sama, s. 60) kunnes on mahdollista järjestää koko Saksaa käsittävän neuvostojen kongressin valinta.
“proletaarisen vallankumouksen on hankittava tarvittavat työkalut sisällissotaa varten; sen on opittava käyttämään niitä – taistelemaan ja voittamaan” (sama, s. 60) Luxemburg kirjoitti.
Hän siis täysin hyväksyi Venäjän vallankumouksen yleispätevät peruspiirteet (kts. Lenin, “Vasemmistolaisuus” lastentautina kommunismissa, kappale 1).
Luxemburgin lopullinen arvio bolshevismista
Puheessaan Saksan kommunistisen puolueen ohjelmasta Rosa Luxemburg sanoi: “jos joku mustamaalaa Venäjän bolshevikkeja meidän on vastattava: Mistä olette oppineet nykyisen vallankumouksenne ABC:n? Olette omaksuneet työläisten ja sotilaiden neuvostot venäläisiltä.” (sama, s. 118)
Jopa vankilassa kirjoittamassaan virheellisessä kritiikissä Luxemburg toteaa, että koska bolshevismi on marssinut alkavan maailmanvallankumouksen etunenässä, “tässä mielessä tulevaisuus kuuluu kaikkialla »bolševismille»” vaikka voitto onkin lopullinen vasta kun kapitalismi kaatuu kaikkialla. Tämä arvio on monilla tavoin saman tyyppinen kuin Leninin teoksensa “Vasemmistolaisuus” lastentautina kommunismissa ensimmäisessä kappaleessa.
Luxemburg omaksui lopulta Leninin näkökannan uudentyypin puolueesta, marxilaisesta etujoukkopuolueesta. Saksan kommunistisen puolueen ensimmäisen edustajakokouksen jälkeen Luxemburg kirjoitti 3. tammikuuta 1919:
“Saksan proletariaatin vallankumouksellinen etujoukko on kokoontunut muodostaakseen itsenäisen poliittisen puolueen” jota hän kutsuu “proletaarisen vallankumouksen iskujoukoksi” (“Der erste Parteitag“, Gesammelte Werke, Bd. 4, Dietz Verlag, Berlin 1979, s. 514.)
Luxemburgin kritiikki bolshevikkien maareformia ja kansojen itsemääräämisoikeutta vastaan osoittautuivat aiheettomiksi. Nuo toimenpiteet eivät heikentäneet vaan vahvistivat vallankumousta, saaden myös talonpojat ja alistetut kansat sen puolelle. Luxemburg ei ehtinyt tarkistaa kantaansa näihin kysymyksiin, koska hän antoi henkensä vallankumouksen barrikaadeilla. Virheistään huolimatta hänelle kuuluu ikuinen kunnia.
Siteeraan lopuksi Leninin tunnettuja sanoja:
“Paul Levi haluaa nyt erikoisesti ansioitua porvariston… palveluksessa julkaisemalla uudelleen juuri niitä Rosa Luxemburgin kirjoituksia, joissa tämä oli väärässä. Tähän vastaamme lainaamalla pari riviä eräästä hyvästä venäläisestä eläintarinasta: kotkat lentävät kyllä joskus alhaalla, mutta kanat eivät koskaan korkealla. Rosa Luxemburg erehtyi Puolan itsenäisyyskysymyksessä; hän erehtyi 1903 menshevismin arvioinnissa; erehtyi pääoman kasautumisteoriassa; erehtyi kannattamaan heinäkuussa 1914… bolshevikkien ja menshevikkien yhdistymistä; hän erehtyi vuoden 1918 vankilakirjoitelmissaan (joista hän muuten itse oikaisi vankilasta päästyään vuoden 1918 lopulla ja vuoden 1919 alkupuolella suurimman osan virheistään). Mutta näistä virheistään huolimatta hän oli kotka ja jää sellaiseksi. Paitsi sitä, että hänen muistonsa on oleva aina kallis koko maailman kommunisteille, myös hänen elämäkertansa ja kootut teoksensa… ovat mitä hyödyllisimpänä opetuksena monen sukupolven aikana koko maailman kommunistien kasvattamisessa.” (Lenin, Publisistin kirjoituksia, 1922)
Tomi Mäkinen
Työkansan Sanomat 1/2024