Neuvosto-Venäjän Kansankomissaarien Neuvosto tunnusti 31.12.1917 Pietarissa ensimmäisenä Suomen julistautumisen itsenäiseksi valtioksi. Tunnustus vahvistettiin myöhemmin vielä Toimeenpanevassa keskuskomiteassa.

Kansankomissaarien Neuvoston laatimassa asiakirjassa ovat allekirjoittajina mm. Lenin ja Stalin. Siinä todetaan tunnustuksen olevan yhdenmukainen kansakuntien itsemääräämisoikeuden periaatteen kanssa. Tämä periaate oli kirjattu myös bolshevikkien puolueohjelmassa ja Neuvosto-Venäjän ensimmäisessä perustuslaissa.

Suomen itsenäisyysjulistuksesta tulee kuluneeksi 105 vuotta 6. joulukuuta 2022. Tuohon itsenäisyyden aikaan mahtuu kansalaissota ja kaksi sotaa Neuvostoliittoa vastaan, jotka olivat osa toista maailmansotaa. Kaikissa käymissään sodissa Suomen porvaristolla on ollut liittolaisenaan Saksa.

Vuoden 1944 syksyllä alkanut lähes 80-vuotinen rauhan aika on ollut Suomessa rakentamisen ja kehityksen aikaa. Työ on tehty suomalaisten työläisten käsillä. Kehityksen turvana ovat olleet peruskoulut ja terveyskeskukset synnyttänyt Kansanterveyslaki, jonka voimassaolo päättyy 31.12.2022.

Rauhan aika on nyt siirtymässä historiaan. Salakavalasti ja suurella rahalla Natoon ujutettu Suomi on jättänyt jäsenhakemuksen sotilasliittoon. Nato ja vieraat vallat ovat jo määräämässä Suomen poliitikkoja ja käyttämässä itsenäiseksi julistautuneen valtion maa-, meri- ja ilmatilaa omiin sotaisiin tarkoituksiinsa.

Itsemääräämiselle ja rauhalle on olemassa silti mahdollisuus ja tilaa. Iso osa kansalaisista ei tue nykyistä maamme itsenäisyyttä nakertavaa porvaripolitiikkaa. Eikä Suomen Natoon liittymisen sopimusta ole hyväksytty vielä eduskunnassa, vaikka presidentti Niinistö ja pääministeri Marin yrittävät pakottaa eduskuntaa pikapäätökseen.

Työkansan Sanomat 13/2022

Suomen itsenäisyysjulistuksesta 105 vuotta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.