Suomen valtion asevarusteluun kaatamat miljardit jatkavat kasvuaan hallituksen ja eduskunnan
päätöksillä. Samalla porvaristo hyökkää yhä ankarammin hyvinvointivaltion jäänteitä vastaan.
Menneinä vuosikymmeninä tuon hyvinvointivaltion rakentamisen aikana porvaristo pakotettiin
suostumaan myönnytyksiin työläisten elinehtojen parantamiseksi työväen vahvan järjestäytyneen
taistelun, sekä naapurissa taustalla olleen Neuvostoliiton tuen ansiosta.
Nykyään kun Neuvostoliittoa ei ole on ammattiliitot reformistien toimesta heikennetty ja passivoitu
luokkasovintoon. Luokkataistelun sijaan ammattiliitot ovat antaneet kapitalisteille vapaat kädet purkaa noita työläisten aiemmilla taisteluilla saavuttamia etuja ja oikeuksia. Tätä muutos prosessia on toteutettu jo pitkään, mutta pääminiseri Petteri Orpon (kok) johtaman hallituksen aikana sitä on eduskunnan päätöksillä kiihdytetty entisestään.
Hyvinvointivaltion purkaminen näkyy selvästi terveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden määräraha
leikkauksissa, yksityistämisessä sekä toimeentulotukien pienennyksinä, joka on ajanut köyhiä, työttömiä, opiskelijoita ja pieneläkeläisiä entistä heikompaan ja epävarmempaan elämään.
Määrärahaleikkaukset perustellaan kasvatetulla valtion velalla, tuomatta esiin velan johtuvan
asevarusteluun otetuista lainoista. Ihmisiä pelotellaan määräraha leikkausten olevan välttämättömiä ja samaan aikaan annetaan suuryrityksille ja rikkaille verokevennyksiä. Hallituspolitiikalla on jatkettu
valtion yritysten myyntiä, eli yksityistämistä, jolloin myös valtiontalouden tulopuoli pienenee
tulevaisuudessa. Porvariston talous-ja yhteiskuntapolitiikassa tärkeimmällä sijalla on pääomapiirien ja rikkaiden edut yhdistyneenä asevarusteluun. Tämä politiikka on kestämätön kansan enemmistölle
työläisille, työttömille, lapsiperheille, opiskelijoille, pieneläkeläisille ja kaikille vähävaraisille. Määrärahat asevarusteluun on leikattava pois ja yhteiskunnassa on aikaan saatava tulonjako kansan tarpeiden ja toimeentulon parantamiseki.
Ensi vuonna käytävän eduskuntavaalin tulos ei todellisuudessa tule muuttamaan nykypolitiikkaa
riippumatta siitä, mikä puolue saa suurimman kannatuksen. Kuten muistamme pääministeri Sanna
Marinin (sdp) näennäisen vasemmistolaisesta hallituksesta, oli sen poliittinen linja sama kuin nykyinen, sen ohjatessa Suomen Nato jäsenyyteen. Eduskuntavaalin jälkeinen hallitus ei myöskään vaalin aikana antamiaan lupauksia tule pääasiassa edistämään. Jotkut odottavat sosialidemokraateilta parempaa tulevaisuutta ihmisille, mutta se on toiveajattelua. Sosialidemokraattien politiikka on luokkasovun politiikkaa porvariston kanssa porvariston hyväksi, vaikka he esittävät ajavansa työläisten etuja.
Kommunistisessa Työväenpuolueessa katsomme suomalaista yhteiskuntaa sen todellisuuden perustalta, kapitalistinen yhteiskunta on luokkayhteiskunta. On työväenluokka ja sitä vastassa on omistava luokka. Yhteiskunassa käydään luokkataistelua, jossa Kommunistinen Työväenpuolue on mukana työläisten ja koko työväenluokan puolella. Toiminnallaan puolue paljastaa porvariston ideologian ja politiikan työläisvastaisuuden. Kaikissa yhteiskunnan tilanteissa puolue kokoaa työläisiä laajaan rintamaan etujensa puolesta porvaristoa ja kapitalistista yhteiskuntaa vastaan. Taistelua kehitetään kohti sosialismia kapitalismin kumoamiseksi, siis kohti riistosta vapaata yhteiskuntaa. Tässä työväen etujen mukaisessa taistelussa paljastamme porvarillisen ideologian työläisvastaisuuden ja sosialidemokraattien ja kaikkien muiden petturuuden, jotka ovat osa porvaristoa tai liittoutuvat porvariston kanssa.
yöväenluokkaa vastaan edustaa myös puolueeksi hyväksytty Sinimustat. He ovat porvarillisen liikkeen äärilaitaa julistaen avoimesti fasismia. He mainostavat kaduilla itseään ja pyrkivät keräämään ryhmäänsä varsinkin syrjäytettyjä nuoria, jopa lapsia osoittaen heidän kohtaamiin elämän ongelmiin helppoja syyllisiä, mutta eivät syytä kapitalistista yhteiskuntaa, joka heille ongelmat todellisesti on aiheutanut. Sinimustien ohjatessa ihmisiä fasismiin jättävät he juurisyyt kertomatta ihmisten elämän ongelmiin. Sen, että kapitalistinen yteiskunta on riistoyhteiskunta, jossa toinen ihminen riistää toisen ihmisen työn tuloksen. Fasistit ovat osa porvaristoa ylläpitäen porvariston valtaa kapitalistisen järjestelmän kriisiytyessä.
Muutos on välttämätön. On suuntauduttava kohti sosialismia ja kommunismia, koska ainoastaan sellaisen yhteiskunnan toteutuminen tarjoaa todelliset ratkaisut kapitalistisen yhteiskunnan ja koko sivilisaation ongelmille. On siis järjestäydyttävä luokkataisteluun porvaristoa, kapitalistista yhteiskuntaa ja sen tukijoita vastaan.
Keskusneuvosto 29.8.2026
Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta
