Työväestön kannalta työehtosopimusten uusiminen on syksyn ja talven suuri asia. Kyse on työvoiman uudistamisen ehdoista, arkielämässä pärjäämisestä. Suureksi asian tekee se, että kapitalistien ja yhtiöiden tavoitteena on siirtyä vähitellen yrityskohtaisiin ja henkilökohtaisiin sopimuksiin.
On todettava painokkaasti, että oven paikallisille sopimuksille ovat avanneet työntekijöiden keskusjärjestöt ja ammattiliitot. Ja tarkemmin sanottuna niiden johto, joka on sopeutunut eduskunnan ja hallitusten harjoittamaan porvaripolitiikkaan.
Paikallisten sopimusten sudenkuoppa syveni merkittävästi kiky-sopimuksessa. Nyt se on repimässä tes-järjestelmän satoihin eri osiin ja murentaa yleissitovuuden palkkojen ja muiden työehtojen osalta isäntävallaksi.
Marinin hallituksen ja kapitalistien EK vaatimukset ulkomaisesta työvoimasta on kädenojennus riistolle. Se on satojen tuhansien työttömien suoranaista halveksuntaa. Työvoimapulakuoroon ovat yhtyneet myös ay-johtajat, jotka ovat vaikenemalla hylännet työttömät.
Ay-johdon tuki porvaripolitiikalle ja kapitalistien kilpailukykyvaateille ei lupaa hyvää lähikuukausien tes-kamppailussa. Marinin hallituksen tukeminen ja taipuminen EK:n ja sen jäsenjärjestöjen vaatimuksiin on nyt asetettu etusijalle.
OTT, dosentti Kalevi Hölttä kirjoittaa toisaalla tässä lehdessä: ” Työehtosopimusjärjestelmä saattaa hyvinkin romahtaa lähivuosina heikon ammattiyhdistysliikkeen takia. Yksittäisen työläisen suoja kaikilla aloilla ja kaikissa tehtävissä on entistä enemmän lainsäädännön ja oman työsopimuksen varassa. Työmarkkinat politisoituvat.”
Tuo kehitys on vielä pysäytettävissä. Ay-liikkeen johtajista siihen ei ole. Kaikki on nyt työpaikkojen ja joukkovoiman käsissä.
Työkansan Sanomat 10/2021