Pääkirjoitus: Työehtojen heikennys on tämän päivän normaalia

Pääkirjoitus: Työehtojen heikennys on tämän päivän normaalia

Vuonna 2016 solmittu kiky-sopimus seurauksineen oli paha takaisku kaikille työtätekeville. Se avasi ovet laajalle työehtojen heikennykselle ja paikalliselle sopimisille, mistä on puolestaan seurannut ammattiosastojen ja luottamusmiesten aseman rapautuminen. Viime ja tämän vuoden aikana kapitalistien Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus ovat ilmoittaneet irrottautuvansa

Pääkirjoitus: Ay-liikkeen johto on toimeton ja vaikenee

Yli vuoden jatkunut koronapandemia on ollut monin tavoin otollista aikaa kapitalistien EK:lle ja sen jäsenjärjestöille. Suuryritykset  ovat voineet lomauttaa ja irtisanoa työväkeään helpommin kuin koskaan aiemmin. Huhtikuun alussa julkistetut työ- ja elinkeinoministeriön työttömyysluvut paljastavat nykyisen karmean tilanteen: Suomessa oli helmikuun

Metsäteollisuus hylkää tes-järjestelmän

Metsäteollisuus hylkää  tes-järjestelmän

Metsäteollisuus ry ilmoitti 1. lokakuuta hylkäävänsä nykyisen tes-järjestelmän ja siirtyvänsä voimassaolevien sopimusten päätyttyä yrityskohtaisiin ja paikallisiin sopimuksiin. Näin metsäteollisuuden suuromistajat ja patruunat saavat toteutettua monivuotisen hankkeensa palkka ja työehtojen yleisestä heikentämisestä. Sitovien ja laajojen työehtosopimusten kimpussa ei olla nyt ensimmäistä

Ei enää työehtosopimuksia?

Metsäteollisuus ry. on ilmoittanut, että se ei enää työnantajaliittona tee työehtosopimuksia (tes). Tämä tarkoittaa, että noin vuoden kuluttua ei puunjalostusaloilla enää ole valtakunnallisia tessejä. Näitä aloja ovat mekaaninen metsäteollisuus (sahat, levytehtaat, talotehtaat) sekä kemiallinen metsäteollisuus (paperi, sellu). Edellisellä alalla toimii