SAK tilaamien uusien tutkimustulosten mukaan 11 prosenttia työtätekevistä ei tule palkallaan toimeen ja on joutumassa köyhyyteen. Köyhyysriski on suurin palvelu- ja myyntityössä. Tästä huolimatta SAK:n johto ajoi kaksivuotisia työehtosopimuksia, joiden noin 6 prosentin palkankorotukset johtavat viime vuoden tavoin myös vuosina 2023 ja 2024 reaalipalkkojen ja ostovoiman romahtamiseen.

Ammattiliitot, jotka yrittivät lyhyiden lakkojen avulla murtaa SAK:n ja kapitalistien EK:n kabineteissa sopiman ”yleisen linjan”, joutuivat perääntymään. Tälläkin kertaa suuren rahan ja kapitalistien painostus, jota porvarimedia tuki varauksetta, oli liikaa.

Palkankorotukset olivat niin huonoja, että yhdenkään ammattiliiton johdolla ei ollut varaa päästää niitä jäsenäänestykseen. Korotuksia ei olisi hyväksytty. Tämä paljastuu työntekijöiden ja työpaikkojen luottamusmiesten haastatteluista, joita on uskallettu päästää julkisuuteen.

Valtion Tilastokeskus julkaisi myös maaliskuun lopulla omia tutkimuksiaan. Tilastokeskuksen mukaan yli 16 prosenttia kotitalousväestöstä eli lähes 900 000 henkilöä oli vuonna 2021 köyhyys- tai syrjäytymisriskissä. Riskissä olevien määrä kasvoi 117 000 henkilöllä yhden vuoden aikana.

Henkilö on köyhyys- tai syrjäytymisriskissä, jos hänen kotitaloutensa on pienituloinen, vajaatyöllinen tai kotitaloudessa esiintyy vakavaa aineellista ja sosiaalista puutetta.

Vaikka ay-liikkeen johto on hylännyt suuren osan jäsenistään ja eduskuntapuolueet ovat ilmoittaneet työttömyysturvan, eläkkeiden ja sosiaali- ja terveydenhuollon leikkaamisesta, taistelua palkoista, eläkkeistä ja terveydenhoidosta on jatkettava.

On järjestäydyttävä ammattiliittoihin, vaadittava radikaaleja muutoksia ja ajettava työpaikkatoiminta uuteen nousuun. Ylhäältä tapahtuvan hallinnoinnin on loputtava.

Työkansan Sanomat 4/2023

Ay-liikkeen johto on hylännyt pienituloiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.