
Israelin kommunistisen puolueen toimeenpanevan komitean jäsenen ja puolueen kansainvälisten suhteiden vastaavan Rim Hazanin haastattelu Rizospastis-lehdelle elokuussa 2025.
Alkuperäinen haastattelu on lyhennetty, otsikoitu ja siihen on lisätty Gazan kaistaa koskevat viimeisimmät palestiinalaisten uhriluvut.
”Israelin hallituksen kabinetti hyväksyi 8.heinäkuuta Gazan kaistan täydellisen miehityksen aloittamisen. Varoitamme etnisen puhdistuksen jatkumisesta, tuhoisasta sodasta ja Gazan lisätuhoamisesta” Rim Hazan kertoo ja jatkaa.
”Israelin rotuun ja keskiaikaiseen fanatismiin perustuvan hallituksen toimien on loputtava. Jopa ne maan johdossa olevat, jotka epäröivät laajentaa sotaa, tekevät niin huolesta sotilaistaan ja vangeistaan, eivätkä huolesta sotarikoksiin syyllistymisestä kokonaista kansaa vastaan.
Israelilaisten ei pidä hyväksyä tämän sodan ja tämän rikollisen hallituksen toimimisen jatkumista. Sodan lopettamista ja tämän hallituksen kaatamista vaativien mielenosoitusten on jatkuttava. Vain Israelin joukkojen täydellisellä vetäytymisellä voidaan varmistaa palestiinalaisten tuhoamisen lopettaminen.”
Viime viikkoina on yhä enemmän kasvanut ääniä, jotka vaativat sodan ja siihen osallistumisen lopettamista. Israel on jo kyvytön kylvämään narratiiviaan, kun nälänhädän, raakojen tappamisten tiedot ja kuvat leviävät, eikä sitä voi enää kieltää.
”Maailman kansat ja vapaat ihmiset, toisin kuin useimmat heidän hallituksensa, tukevat oikeutta vapauteen ja sodanvastaista taistelua. Olemme nähneet tämän kymmenissä maissa, tasaisesti kasvavana.
Solidaarisuusliikkeiden rooli Palestiinan kansan taistelussa ja sodanvastaisinen toiminta on erittäin tärkeä, vaikka se meistä vaikuttaakin hitaalta.
Israelin sotilaallinen voimankäyttö hallitakseen Palestiinan aluetta, ei voi enää jatkua.”
Israelin sotapolitiikan arvostelu ei ole antisemitismiä
Israelin hallituksen politiikan, joka pyrkii sotaan sekä kotimaassa että kansainvälisesti, vastustaminen on internationalistinen velvollisuus.
”Antisemitismisyytökset, joita esitetään aina, kun Israelin politiikkaa kritisoidaan ja torjutaan, ovat keino ylläpitää sionistisen projektin narratiivia, joka ei palvele juutalaisten eikä israelilaisten etuja vaan siirtomaavaltojen etuja ja vihamielisyyttä alueen kansoja kohtaan.
Me, Israelin kommunistinen puolue ja Demokraattinen rauhan ja tasa-arvon rintama (neljä kansanedustajaa Israelin parlamentissa Knessetissä), jatkamme palestiinalaisten ja juutalaisten mielenosoitusten järjestämistä Israelin sisällä Tel Avivissa, Jerusalemissa, Nasaretissa, Galileassa ja rannikkokaupungeissa.
Jatkamme työtä vahvistaaksemme taistelua Netanjahun hallituksen kaatamiseksi ja yleisen mielipiteen muuttamiseksi Israelissa paikallisten ja kansallisten kumppanuuksien kautta, kuten ’Rauhankumppanuus’, ensimmäinen ja laajin sodanvastainen vapautuksen ja rauhan liittouma.
Jatkamme osallistumistamme palestiinalaisten järkkymättömän vastarinnan vahvistamiseen miehitetyllä Länsirannalla ja Gazassa lahjoituskampanjoiden, erityisesti tovereidemme johtaman ’Ajattele Gazaa’ nimisen kampanjan avulla sekä solidaarisuusvierailujen avulla.”
Vaientamis- ja sortotoimia vastaan
Rim Hazan kertoo myös heidän periaatteellisen linjansa seurauksista Israelin kommunistiselle puolueelle.
”Vuosikymmenten ajan puolueen ja rintaman linja on kohdannut autoritaarista sortoa, joka on voimistunut tämän sodan alusta lähtien. Puolueen ja sen nuorison tovereita on vainottu, pidätetty ja kutsuttu kuulusteltaviksi.”
Poliisi on sulkenut puolueen päämajan Haifassa, tehnyt useita kertoja ratsioita puolueen ja rintaman päämajaan Nasaretissa ja estänyt rintaman alueellisen neuvoston kokoontumisen.
Tämän lisäksi poliisi on tukahduttanut mielenosoituksia, käyttänyt väkivaltaa mielenosoittajia vastaan sekä rajoittanut kansan taistelua ja järjestäytymistä.
”Parlamentin edustajamme joutuvat jatkuvien fasistien hyökkäysten kohteeksi, jotka tapahtuvat sekä väliaikaisten kieltojen ja talouspakotteiden että kaduilla fyysisten hyökkäysten muodossa.
Ymmärrämme, että nämä ovat pieniä kustannuksia verrattuna siihen, mitä palestiinalaiset kokevat. Puolueen ja rintaman kannanotot, jotka ovat tuomitsevia viranomaisia kohtaan, aiheuttavat myös lisäongelmia. Sorto ja fasismi voimistuvat.
Jatkuvat pyrkimykset sulkea jäsenemme parlamentista lisääntyvät. Tavoitteena on riistää meiltä oikeus osallistua vaaleihin ja kieltää puolue tai sen ohjelma ja toiminta.
Israelin hallintokriisi kärjistyy. Tämä sota toimii peitetehtävänä Netanjahun hallinnon jatkumiselle ja hänen laajentumis- ja hegemonisten suunnitelmiensa toteuttamiselle, joiden tavoitteena on muuttaa aluettamme.”
Palestiinalaisten kansanmurha Gazan kaistalla
Israelin hallituksen hyväksymä ja sen miehitysarmeijan kansanmurhasota alkoi Gazan kaistalla vuoden 2023 lokakuun alussa. Tauoton tappaminen on jatkunut jo yli kaksi vuotta.
Israelin miehitysarmeija on tappanut kaistan palestiinalaisia kaikilla mahdollisilla aseilla ilmasta, maalta ja mereltä.
Aseilla tappaminen ei vielä riittänyt. Heinäkuussa Israelin hallitus otti käyttöön Gazan kaistan täydellisen saarron. Kaista on edelleen ruoan, lääkkeiden ja polttoaineen saarron alla, mikä pahentaa jo ennestään tappavaa humanitaarista kriisiä.
Tämän ankaran todellisuuden oloissa sairaalat raportoivat, että nälkä ja akuutti aliravitsemus ovat aiheuttaneet tähän mennessä yli 500 palestiinalaisten kuolemaa, mukaan lukien 200 lasta.
Miehitysarmeijan kaistalla tekemässä kansanmurhassa on tapettu yli 68 000 palestiinalaista. Haavoittuneita on lähes 170 500. Tuhansia on edelleen kateissa raunioiden ja murskattujen teiden alla.
Gazan terveysministeriön uhriluvut, joita YK pitää luotettavina, ovat lokakuun puolivälistä. Suurin osa kaikista kansanmurhan uhreista on naisia ja lapsia.