“Annetaan – annetaan yrittäjien yrittää.
Pidetään – pidetään markkinat vapaina.
Tärkeä – poliittinen osallisuus on tärkeä osa kotoutumista.
Ei pidä – sähköllä ei pidä rahastaa.
On korjattava – sijaisopettajia koskeva vääryys on korjattava.
Valtavan – lukutunnit olivat valtavan suosittuja.
On pystyttävä – Suomen on pystyttävä nykyistä parempaan oikeudenhoidossa.“
Esimerkiksi näin lehti on otsikoinut julkaisemansa mielipiteet.
Lehti valikoi sanaston, sallii yhtä, estää ja karsii toista.
Lehdellä on oikeus muuttaa tekstiä.
Mielipidekirjoittajalle tarkoitetuissa ison lehden ohjeissa lukee: “Toimitus voi muokata ja lyhentää tekstiä tarvittaessa. Korjaamme kirjoitusten kieliasua ja usein tiivistämme tekstiä luettavuuden parantamiseksi. Toimitus myös otsikoi kirjoituksesi, mutta oma otsikkoehdotuksesi on tervetullut.”
Lukijana kiinnostaisi, miten ihmiset oikeasti kirjoittavat ja mitä aiheita he lehteen tarjoavat. Ovatko tekstit alkuperältään yhtä latteita kuin edellä olevista otsikoista voisi päätellä ja onko kirjoittajatarjokkaissa muitakin kuin ministereitä, virkamiehiä, tohtoreita?
Mielipiteet ovat arkihavaintoja, kokemusperäisestä tietoa tai eksperttiyttä. Siksi kielen latistaminen niissä olisi sääli.
Mielipidekirjoittaminen lehteen on suosittua, eikä sitä some vielä ole korvannut. Tosin some-kieli on monesti hersyvää, ja se jopa naurattaa. Sitä eivät kielenhuoltajat nyrhi. Some on kieliopillisesti demokraattinen sen käyttäjälle: saa otsikoida, saa viljellä kielikukkasia, Ylen Aristoteleen kantapään leikkimielinen rangaistuskaan kielirikoksesta ei sinne ulotu.
Some-kontrolli tosin karsii sisältöjä ja on siksi poliittista ja tarkoitushakuista. Niinpä kirjan kirjoittaminen tuntuisi kirjoittajan kannalta vähiten stressaavalta ilmaisutavalta. Alaviitteitä ei ulkopuolinen voi kirjaan lisätä. Ja kirjojen sensurointi on viime aikoina ollut harvinaista.
Poikkeuksina ovat olleet yritys estää ei-mairittelevan valokuvakirjan julkaisu valtaeliitistä 1 ja vaihtoehtoiset terveyskirjat 2. Kirjan kirjoittaminen on kuitenkin pitkäaikainen, vuosienkin työ, eikä kirjailijakaan välty kritiikiltä kuten ei some-postaajakaan.
Ehdotus: Voisiko päivälehti kerran viikossa julkaista julkaisemattomia mielipiteitä? Niitä lukemalla saisi kokonaiskuvan siitä, mitä kaikkea on meneillään ja samalla miettiä, miksi julkaisematon mielipide oli väärä. Oliko se huono kieleltään, sisällöltään vai oliko kirjoittaja liikaa toisinajattelija?
Ennen ehdotuksen toteutumista täytyy tyytyä ajatukseen, että ehkä hylätyn mielipiteen kirjoittaja jakaa jossain sen itse. Mutta miten sen äärelle pääsee, jos ei tunne kirjoittajaa eikä osaa etsiä?
Moni kirjoittaa. Ison päivälehden julkaisukynnys ylittyy vain harvoille.
1 Piippo, Sakari. Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä. 2 Heikkilä, Nordin
P.S. Seuraavassa jaksossa. Hetki lyö: maalittamislaki vaanii.
Pirkko Eerola-Pilvi ,varatuomari, erityisopettaja
Työkansan Sanomat 14/2022