Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta johtaa Suomen ulkopolitiikkaa. Se kokoontuu nykyisen käytännön mukaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin johtamana yhteisenä kokouksena (TP-UTVA).

TP-UTVAn puheenjohtaja on presidentti Sauli Niinistö. Siihen kuuluvat pääministeri Sanna Marin, ulkoasiainministeri Pekka Haavisto, puolustusministeri Antti Kaikkonen ja hallituspuolueiden puheenjohtajat Li Andersson, Anna-Maja Henriksson, Maria Ohisalo ja Annika Saarikko.

Tuo joukko on tehnyt päätökset, joista osa on viety eduskunnan siunattaviksi ja eri ministeriöiden toteutettaviksi.

Noihin päätöksiin kuuluvat kymmenien miljardien eurojen hävittäjähankinnat ja Suomen militarisointi. Yksi päätöksistä on aseviennin salliminen sotaa käyviin maihin.

TP-UTVAn päättäjät ovat sallineet suomalaisstoilaiden viemisen ulkomaille sotilasliitto Naton harjoituksiin ja sotilaallisiin operaatioihin. Tuo joukko on myös päästänyt Yhdysvaltojen armeijan ja sotilasliitto Naton joukot Suomen maaperälle sotaharjoituksiin.

TP-UTVA on hyväksynyt kaikki ne esitykset, joita äärioikeisto, kenraalit ja porvarimedia ovat kuluvalla vaalikaudella tehneet. Nuo esitykset on virallistettu pienillä ja manipuloiduilla mielipidekyselyillä. Tosiasiahan on, että Suomen kansalta ei ole kysytty mitään, kun aiemmasta puolueettomuuden politiikasta on luovuttu.

Suomen Nato -jäsenyyshakemuksesta päätettiin ja se jätettiin kovalla kiireellä Nato -maiden parlamenttien käsittelyyn. Kiireet ovat nyt poissa, sillä Unkarin ja Turkin parlamentit ovat jättäneet hakemuksen eteistiloihin odottamaan.

Suomen ulkopoliittinen johto on vienyt maamme Ukrainan sodan osapuoleksi. Aseita viedään maahan suurissa erissä. Nyt on esitetty jopa panssarivaunujen rahtaamista Ukrainan laajoille aroille. On myös selvää, että Ukrainassa on suomalaisia sotilaita.

Suomessa irralleen päästetty sotauho on sisäisesti ja ulkosuhteita ajatellen vaarallista peliä. Kansa ei halua paluuta 1930-luvulle ja 1940-luvun sotien kauhuihin.

On puhuttava rauhasta, ja toimittava sen puolesta

Työkansan Sanomat 1/2023, Pääkirjoitus

Sotauho on jo kiehumispisteessä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.