Suomi siirtyi 5. joulukuuta 2025 sotilasliitto Naton Yhdysvalloissa sijaitsevan Norfolkin johtoportaan alaisuuteen. Tämä on uusin askel kehityksessä, joka vie Suomen oman puolustuksen vieraisiin käsiin ja komentoon.

Kaikista selittelyistä huolimatta: Yhdysvallat komentaa Natoa, Nato komentaa Suomea.

Tähän on tultu vähitellen, askel askeleelta. Suuri harppaus tapahtui, kun Suomi ajettiin ilman kansanäänestystä 4. huhtikuuta 2023 Naton jäsenmaaksi. Nyt Suomen maaperällä on vieraiden valtojen sotajoukkoja ja -kalustoa.

Suomen sotilaat ovat aiemmin osallistuneet ulkomailla vain rauhanturvaamiseen. Nyt tilanne on toinen, ja on vain ajan kysymys, kun suomalaissotilaiden veri vuotaa vieraan maan multiin.

Suomen valtion virallinen linja on ollut aiemmin ydinaseettomuus. Ydinaseita ei ole voinut tuoda Suomen maaperälle tai kuljettaa ilmassa ja merellä. Ydinaseiden käytön harjoitteluun ei ole myöskään osallistuttu.

Tässäkin tapahtui lokakuussa suuri käännös, kun suomalaishävittäjät ja – sotilaat osallistuivat Naton johtamaan ydinsotaharjoitukseen Tanskassa ja Pohjanmerellä. Todellisuudessa ydinsodan valmistelu ja ydinaseiden käytön harjoittelu on kuitenkin Yhdysvaltojen johtamaa pelottelua.

On syytä muistaa, että Yhdysvallat on edelleen maailmaa johtava imperialistinen valtio, ja sen nykyinen hallinto on epävakaissa käsissä.

Työkansan Sanomat 8/2025

Suomi on Yhdysvaltojen ja Naton komennossa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.