Menneiden sukupolvien elämä kokemuksineen välittää nuoremmille sukupolville kirjoitettua ja hiljaista tietoa, joka on siirtynyt suusta suuhun puhuttuna, kirjeinä, valokuvina tai vaikka erilaisina dokumentteina, kuten tämän tekstin kirjoittajan isoisän vapauspassi Hennalan vankileiriltä, joka on päivätty 27. elokuuta 1918.
Maamme itsenäistyminen tapahtui maailmansodan kurimuksen sivutuotteena. Porvaristo ei halunnut jakaa valtaa työväestön kanssa ja talouden andinko aiheutti väkivaltaisia levottomuuksia. Tammikuun 27. päivä 1918 käynnistyi työväestön vallankumous joka oli kahden luokan välinen sisällissota. Työväestön motiivina oli muodostaa oikeudenmukaisempi sosialistinen järjestelmä.
Luokkavihaa koettiin puolin ja toisin. Työväestön elinolosuhteiden heikentyminen ja hallitsevan luokan hidas reagoiminen yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseksi aiheutti varmasti katkeruutta ja poliittista vihaa. Porvariston viha ja suoranainen työväestön pelko perustui ikiaikaiseen käsitykseen rikkaan väestön paremmuudesta ja etuoikeuksista, haluttomuutta jakaa valtaa ja hyvinvointia. Vanhat lait ja niin kutsuttu kristillinen ihmiskäsitys oli joutunut niin suureen vaaraan että punainen rutto piti tuhota pois järjestelmästä.
Sisällisodasta muodostui lyhyt mutta verinen kamppailu. Saksan keisarillisen armeijan Itämeren divisoonan maihinnousu Hankoon huhtikuulla 1918 ja osasto Brandesteinin maihinnousu Loviisaan käänsivät sodan kulun nopeasti valkoisten eduksi.
Molemmat osapuolet syyllistyivät jo taisteluvaiheessa laittomiin teloituksiin, mutta lukumääräisesti voi tulkita valkoisten koston alkaneen jo taistelukentällä ja tähän oli Mannerheim antanut päiväkäskyn ”Teloitetaan paikanpäällä” jota saksanjääkärit ja ruotsalaiset vapaaehtoiset aktiivisesti toteuttivat. Nykytiedon valossa punaisten teloitettujen määräksi on laskettu noin 9 000. Vankileireillä nälkään ja tauteihin kuolleita oli 11 500 ja kadonneita yli 1 700. Rintamalinja punaisten ja valkoisten välillä kulki Satakunnan pohjoisosien ja Pohjois-Hämeen kautta itään, joten Tampereen pohjoispuolella taisteltiin leveällä rintamalinjalla. Punaisten ten vastarinnan murtumisen jälkeen jokaisessa kunnassa aloitettiin kostotoimet, vangitsemiset teloituksineen.
Yksi näistä lukemattomista teloituspaikoista löytyy Jämijärven Lauttakankaalta loivasti nousevan mäntyharjanteen reunassa lähellä vanhaa maantietä. Kyseisessä paikassa on 1963 paikallisten työväenyhdistysten pystyttämä muistomerkki. Aikalaisten kertomusten mukaan 20 punakaartilaista oli määrä kuljettaa teloitettavaksi Poriin. Tuliko saattajille uskon puute kulkea tuollaista matkaa vai loppuiko kärsivällisyys, koska teloitukset aikaistettiin. Kyseisen ryhmän maallinen vaellus päättyi Lauttakankaalle. Yllämainitulle muistomerkille laski Vappuna 2026 Pentti Mansikkamäki aatteen puolesta sortuneille kukat.
Pekka Karppinen Ylöjärvi
