Hyvät toverit,

Marinin hallitus jatkoi sitä samaa kansanvastaista oikeistopolitiikkaa kuin edeltäjänsä, ja samaa linjaa tulee jatkamaan myös uusi hallitus. Päättäjät tulevat edelleen jatkamaan terveys- ja sosiaalipalveluista sekä koulutuksesta leikkaamista.

Marinin hallituksessa sosialidemokraatit ja vasemmistoliitto häpeällisesti pettivät kaikki vasemmiston ja työväenliikkeen perinteet, ja veivät Suomen imperialistisen sotilasliitto Naton jäseneksi.

Taantumuksellisen ja militaristisen oikeiston voitto tämän vuoden eduskuntavaaleissa oli täysin ennalta-arvattavaa. Suomalaisessa yhteiskunnassa lietsotaan tällä hetkellä sotahysteriaa, nationalismia ja vihaa venäläisiä vastaan. Niitä lietsotaan valtion mediassa Ylessä, kaikissa yksityisten omistamissa medioissa, poliitikkojen ja kenraalien puheissa jne.

Oikeiston voittoa auttoi myös se, että ns. “vasemmistopuolueet” eli demarit ja vasemmistoliitto, pettivät jälleen kaikki periaatteensa ja toteuttivat täysin oikeistolaista kansanvastaista politiikkaa. Edellinen hallituskausi oli täydellinen osoitus oikeistodemarien petturuudesta. Vasemmistoliitto ja demarit eivät ole työtätekevän kansan puolueita, vaan työtätekevän kansan vihollisia. Ne ovat porvarillisia puolueita työväenliikkeen lipun alla.

Uusi avoimen oikeistolainen hallitus tulee jatkamaan pääsääntöisesti samaa politiikkaa kuin Marinin hallitus, kenties jopa astetta tiukemmin, koska Nato-propaganda on jo edennyt Suomessa pidemmälle ja koska sen ei tarvitse esittää noudattavansa perinteisiä työväenliikkeen arvoja: kansojen välistä ystävyyttä, rauhantahtoisuutta, antimilitarismia ja anti-imperialismia.

Uusi hallitus tulee varmasti liittoutumaan entistä avoimemmin Amerikkalaisen imperialismin kanssa. Marinin hallitus on vetänyt Suomen mukaan imperialistien väliseen sotaan: Ukrainan sotaan. Ukrainan sota on kamppailu Venäjän imperialismin ja Amerikkalaisen imperialismin, sekä imperialistisen EU:n tukeman Ukrainan hallituksen välillä.

Kommunistinen työväenpuolue, samoin kuin marxilais-leniniläiset kommunistipuolueet muissakin maissa, vastustaa kaikkia imperialistisia valtoja. Ainoastaan tietyt opportunistit tukevat Venäjän imperialismia tai Amerikan imperialismia. Me kuitenkin perustamme toimintamme Leninin ohjenuoraan, että työläiset eivät voi tukea imperialistia hallituksia.

Venäjä väittää sodassa puolustavansa itseään sekä Itä-Ukrainan asukkaita, ja haluavansa tuhota ukrainalaisen natsismin. Ukraina taas väittää puolustavansa itseään ja demokratiaa. Molemmat osapuolet valehtelevat räikeästi.

Ukrainan hallitus ei edusta kansaa, vaan palvelee Amerikkalaisen imperialismin etuja. Se tuli valtaan vuoden 2014 vallankaappauksessa, jota USA ja EU tukivat, ja jossa fasistisilla voimilla oli ratkaiseva vaikutus. Ukrainan hallitus on toteuttanut rasistista politiikkaa Itä-Ukrainan venäjänkielisiä kohtaan jo ennen väkivaltaisuuksien alkua, on pommittanut Itä-Ukrainaa vuosia, tappaen tuhansia.

Lisäksi Ukrainan hallitus on pyrkinyt puhdistamaan toisen maailmansodan aikaisten fasistien maineen. Fasisti-johtaja Stepan Banderaa juhlitaan Ukrainassa täysin avoimesti sankarina. Bandera syyllistyi mm. juutalaisten ja venäläisten joukkomurhiin. Avoimen fasistinen Azov-pataljoona, joka käyttää natsi-symboleita, mustaa aurinkoa ja wolfsangel-riimua, on näytellyt merkittävää osaa Ukrainan asevoimissa ja sillä on lähes johtava asema Ukrainan nykyisissä sotatoimissa.

Venäjän puheet fasismin vastustamisesta ovat silti täysin valheelliset. Venäjä itse käyttää sotatoimissa fasistista Wagner group-palkkasotilasryhmää. Venäjä ei myöskään ole kiinnostunut suojelemaan Itä-Ukrainan väestöä, vaan käyttää heitä häikäilemättömästi imperialistisen politiikkansa välikappaleena.

Ukrainan sodasta kärsii kaikkein eniten Ukrainan kansa ja työväenluokka, sekä myös venäläiset. Sodan syttyminen on äärimmäisen huolestuttava merkki ja lisää maailmansodan uhkaa. Kommunistinen työväenpuolue vaatii välitöntä rauhan solmimista ja sodan lopettamista. On täysin selvää, että USA ja EU tahtovat pitkittää sotaa ja lisätä sen tuhoa, työntämällä sotaan lisää aseita.

Ukrainan sota ei tule loppumaan Venäjän antautumiseen, sitä on täysin epärealistista toivoa. Ukrainan antautuminen vaikuttaa myös epätodennäköiseltä. Kummankin imperialistisen osapuolen argumentit sodan jatkamiseksi ovat kestämättömiä ja ainoastaan pitkittävät kansan kärsimyksiä. Sota on lopetettava ja rauha neuvoteltava.

Suomen on lopetettava aseiden lähettäminen sotaan. Nato-jäsenyys on myös Suomelle äärimmäisen vaarallinen ja vahingollinen ja Natosta on välittömästi erottava. Nato-jäsenyys sitoo Suomen maailman sotaisimman valtion eli Amerikan Yhdysvaltojen sotapolitiikkaan ja tekee Suomesta USA:n ja Venäjän välisen taistelun eturintaman.

Nato-jäsenyyden takia Suomen hallitus oli valmis nöyristelemään taantumuksellisen Erdoganin Turkin edessä, joka osoittaa porvarien periaatteettomuuden. No, nyt porvarit saivat tahtonsa läpi ja Suomi on samassa seurassa Erdoganin kanssa!

Asevarustelu tulee myös Suomelle todella kalliiksi. Samalla kun ihmisten elämästä, terveydestä ja toimeentulosta leikataan miljoonia ja miljardeja, on Suomen hallitus käyttänyt jo kymmeniä miljardeja uusiin asehankintoihin ja lisää on tulossa.

Taantumuksellisesta, muukalaisvihamielisestä ja militaristisesta ilmapiiristä, jota kapitalistit ovat pyrkineet luomaan, kertoo myös Leninin patsaiden purkaminen Suomessa. Leninin patsaiden purkamista on perusteltu sillä, että Lenin oli venäläinen.

Lenin kuitenkin kannatti johdonmukaisesti Suomen itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta ja kritisoi tsaarin Suomeen kohdistamaa venäläistämispolitiikkaa. Kapitalistisen Venäjän presidentti Putin itse on hyökännyt Leniniä vastaan, syyttäen Leniniä itsenäisen Ukrainan luomisesta. On luonnollista, että taantumus ja sotahullut imperialistit kaikissa maissa vihaavat Leniniä.

Huolimatta oikeistolaistuneesta ilmapiiristä ja sotapropagandasta, Suomessa on ollut viime aikoina ja tulee olemaankin suuria työtaisteluita. Erityisen merkittäviä olivat hoitajien työtaistelut viime vuonna, joita vastaan Marinin hallitus sääti erityisiä pakkolakeja, joilla rajoitetaan lakko-oikeutta.

Samaan aikaan kun rahaa riittää militarismiin, niin hoitajille, jotka ovat kantaneet raskaan taakan korona-pandemian aikana, ei riitä rahaa, vaan ainoastaan sortoa ja pakkotoimia! Tämä osoittaa selvästi kapitalistisen valtion luokkaluonteen, eli kenen puolella kapitalistinen valtio on.

Myös kauppojen työntekijät, posti, kuljetusala ja veturinkuljettajat lakkoilivat aikaisemmin tänä vuona. Lisäksi teollisuustyöntekijät olivat pitkään lakkovalmiudessa. Nämä osoittavat, että työläiset pyrkivät puolustamaan itseään, kun heidän elintasoaan huononnetaan.

Työläisten täytyy kuitenkin olla vielä järjestäytyneempiä, päättäväisempiä ja tietoisempia omasta yhteiskunnallisesta asemastaan sekä kapitalismin olemuksesta. Ilman sitä, työläisten ja tavallisen kansan elintaso ja elinolosuhteet tulevat edelleen huonontumaan hintojen noustessa ja palkkojen junnatessa paikallaan tai suhteellisesti laskiessa.

Työläisten järjestämisessä kommunisteilla on tärkeä rooli ja kommunistien täytyykin luoda tiiviimpiä yhteyksiä työkansaan ja opetella paremmaksi joukkotyössä. Kommunistit kuitenkin yrittävät parhaansa ja tekevät työtä ahkerasti ja rohkeasti, kukin kykynsä mukaan.

Vappu on työläisten kansainvälinen juhla, luokkataistelun ja kansojen ystävyyden juhla. Karl Marx ja Friedrich Engels kehoittivat: “kaikkien maiden työläiset, liittykää yhteen!”. Vihan ja sodan lietsominen toisia kansoja vastaan kertoo ainoastaan kapitalismin kriisitilasta ja tarpeesta harhauttaa työläiset pois luokkataistelusta.

Mutta työläisten vihollisia eivät ole toisten maiden työläiset, vaan työläisten yhteinen vihollinen kaikissa maissa on kapitalistiluokka, joka synnyttää sodat. Lopetankin puheeni sanoihin:

Eläköön kansojen ystävyys, proletaarinen internationalismi!

Eläköön työväenvappu ja luokkataistelu!

Eläköön sosialismi ja kommunismi, kapitalismilla ei ole tulevaisuutta!

Vappupuhe 1.5.2023, Ktp:n pääsihteeri Tomi Mäkinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.