Nesteen suurinvestointi ulkomaille – Suomen sijasta Hollanti

Nesteen suurinvestointi ulkomaille – Suomen sijasta Hollanti

Neste ilmoitti 15.3. tekevänsä jättimäisen 1,5 miljardin euron jalostamoinvestoinnin Porvoon sijasta Rotterdamiin. Hanke on jatkoa yhtiön tuotannon siirrosta ulkomaille ja samalla myös sen omistuksen siirtymisestä ulkomaisiin käsiin. Naantalin jalostamon sulkeminen ja satojen työpaikkojen alasajo on osa tätä ulkoistamista. Nesteen toimintaa

Nesteen yksityistämisen seurauksia: Neste hivuttaa työpaikkoja ulkomaille

Nesteen yksityistämisen seurauksia: Neste hivuttaa työpaikkoja ulkomaille

Neste Oyj ilmoitti 3. marraskuuta ostavansa Alankomaissa Rotterdamissa toimivan jalostamon 258 miljoonalla eurolla. Aiemmin tänä vuonna yhtiö osti Rotterdamista terminaalin jossa jalostetaan ja käsitellään uusiutuvia jäte- ja tähdepohjaisia raaka-aineita. Neste on aikoinaan perustettu nimenomaan kansallisen energiahuollon turvaamiseksi.  Nyt se on

Neste lakkauttaa 500 pitkäaikaista työpaikkaa

Neste lakkauttaa 500 pitkäaikaista työpaikkaa

Kansallinen öljy-yhtiö Neste on lopettamassa Naantalin jalostamon toiminnan ja järjestelee Porvoon jalostamon toimintoja. Hankkeet tuhoavat 500 työpaikkaa ja aiheuttavat molemmissa kaupungeissa jo ennestään laajan työttömyyden kasvua ja verotulojen suuria menetyksiä. Valtaosa työpaikkatuhosta iskee Naantaliin, josta tulee hetkessä kriisikunta. Isku on