Nesteen suurinvestointi ulkomaille – Suomen sijasta Hollanti

Neste ilmoitti 15.3. tekevänsä jättimäisen 1,5 miljardin euron jalostamoinvestoinnin Porvoon sijasta Rotterdamiin. Hanke on jatkoa yhtiön tuotannon siirrosta ulkomaille ja samalla myös sen omistuksen siirtymisestä ulkomaisiin käsiin. Naantalin jalostamon sulkeminen ja satojen työpaikkojen alasajo on osa tätä ulkoistamista.

Nesteen toimintaa ohjaavat nyt pörssit ja keinottelijat. Porvarillista politiikkaa ajavilla eduskuntapuolueilla ja hallituksella ei ole halua puuttua tähänkään ulkoistamiseen. Nesteellä on jo ennen uutta Hollannin investointia jalostamotoimintaa monissa eri maissa.

Neste perustettiin 1948 turvaamaan Suomen polttoainehuoltoa.  Sen omistus oli 100-prosenttisesti valtion käsissä. Nykyinen valtion suora omistus yhtiöstä on kutistunut 35,9 prosenttiin. Muilla tahoilla on omistuksesta 64,1 prosentin enemmistö. Pörssissä omistajat voivat vaihtua päivittäin. Pörssipeli kukoistaa, kapitalismi ”toimii”.

Nesteen hollantilainen toimitusjohtaja Peter Vanacker perustelee jätti-investointipäätöstä, koska on tarvetta ”tulevaisuuden kilpailukykymme varmistamiseen ja uusiutuvien tuotteiden kasvustrategiamme toteuttamiseen”.

Samoilla tarpeilla ja sanoilla 1980- ja 1990-luvuilla Nesteen Chemicals -toimiala meni takki levällään maailmalle. Investoinnit menivät harakoille ja tuottivat valtionyhtiö Nesteelle miljarditappiot, kun kalliilla ostetut akkutehtaat ym. piti myydä halvalla tai sulkea. Lopputuloksena oli Nesteen kemianteollisuuden pirstoutuminen ja näivettyminen, minkä seurauksena se on nykyisin pääasiassa ulkomaisessa omistuksessa.   

Hallitus, ministerit ja ay-liike uskovat ihmeisiin

Marinin (sd) hallituksen Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd) jaksaa kuitenkin uskoa ihmeisiin. ”Neste ei lähde Suomesta mihinkään”, Tuppurainen kirjoittaa Twitterissä. Millä logiikalla ministeri voi sanoa, ettei lähde? Juurihan Marinin hallituksen viiden puolueen ministerit myönsivät etteivät voi määrätä Nesteen toimia.

Tottakai ministerit voivat, mutta eivät sitä halua tai uskalla tehdä. Kaiken korvaa lapsenomainen usko kapitalismin ihmisille tuottamaan ”hyvään”. 

Valtion omaisuuden yksityistäjillä on nyt meno päällä. Jälkeä tulee ja peli on kovaa: Naantalin jalostamo suljetaan, satoja työpaikkoja katoaa. Jalostamotoiminnoista käytyjen yt-neuvottelujen epämääräisyys ja niissä katteettomilla Porvoon investointilupauksillako paikalliset ammattiosastot ja ay-toimijat saatiin hiljaisiksi?

Yksityistämisellä on vain kielteisiä seurauksia

”Olisi helpottanut tulevaisuutta”, kommentoi paikallislehdessä Porvoon jalostamon pääluottamusmies haikaillen menetetyn investoinnin perään.  Kommentti kuvastaa oivallisesti ay-liikkeen paikallista, ammattiliittojen ja SAK:n asennoitumista. Näiltä tahoilta ei ole kuulunut sanaakaan Nesteen yksityistämisen kielteisistä vaikutuksista, joita nyt tuli.

Naantalin jalostamon sulkemisen syyksi nostettiin jopa korona. Todellista sinisilmäisyyttä. Luottamus ay-liikkeen tahtoon puolustaa työntekijöiden työpaikkoja kotimaassa on saanut kolauksen, josta se ei ilman ay-johdon jyrkkää asennemuutosta toivu.

Kysymys ei ole ainoastaan Nesteestä vaan koko Suomen energiahuollon omavaraisuudesta ja turvaamisesta. Siihen ei pörssiyhtiö taivu. Turva hoituu vain valtion täysin omistavan yhtiön ja sen työntekijöiden avulla.

Työkansan Sanomat 4/2021

Nesteen suurinvestointi ulkomaille – Suomen sijasta Hollanti
Merkitty:            

Hakutulokset “Nesteen suurinvestointi ulkomaille – Suomen sijasta Hollanti

  • 26.3.2021 08:32:sta
    Permalink

    Eloppi vei Nokian, Vanacker nesteen kumpikin katoaa Suomesta pikkuhiljaa

    Vastaa
    • 26.3.2021 19:29:sta
      Permalink

      Näin tulee varmaankin käymään, valtionyhtiö Neste on jo ainakin menetetty. Kysymys ei ole kuitenkaan vain elopeista ja vanackereista, vaan kansallisen omaisuuden hävittämisestä. Kysymys on myös koko Suomen energiahuollon omavaraisuudesta ja turvaamisesta. Pörssiyhiö ei sitä tee. Tämä koskee kaikkia valtionyhtiöiden yksityistämisiä.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.