Kokoomuksen ja perussuomalaisten johtama porvarihallitus on vajaassa vuodessa runnonut päätökseen hallitusohjelmansa päätavoitteet sosiaaliturvan leikkaukset ja työntekijöiden työtaisteluoikeuksien heikennykset.

Leipäjonoille ei näy Suomessa loppua. Porvarihallitus haluaa nöyryyttää työtätekeviä.

Eduskunnassa ei löytynyt vastavoimaa porvarihallituksen esitysten kaatamiseksi. Jopa miljoona ihmistä kärsii nyt asumistuen, toimeentulotuen ja työttömyysturvan suurista leikkauksista.

Suomessa oli huhtikuun lopussa yli 400 000 työtöntä. Asumistukeen turvautuneita oli ennätykselliset 612 000. Toimeentulotukea tarvitsevien määrä on selvässä kasvussa. Kaikki kertoo oikeistopolitiikan haaksirikosta ja porvarihallituksen epäonnistumisesta.

Vastavoimaa ei myöskään löytynyt SAK:n ja ammattiliittojen johdossa. Työttömyysturvan saamisen ehtoja heikennettiin ja työttömyyspäivärahoja alennettiin porvarihallituksen esitysten mukaisesti.

Sama voimattomuus ja antautuminen tapahtui myös työtaisteluoikeuksien rajaamisen ja heikennysten kohdalla. On sanottava, että SAK:n hallitus, joka koostuu ammattiliittojen puheenjohtajista, valitsi alun alkaen väärän ”hivuttamisen” taktiikan ja vaatimalla vain neuvotteluja.

Työntekijät olisivat olleet valmiina puolustamaan oikeuksiaan ja etujaan, mutta ay-johdolla oli jarru päällä ja katse jo seuraavan hallituksen ministeripaikoissa.

Porvarihallitus ja eduskunnan enemmistö ajoivat kapitalistien EK:n toivomat lakkolait pikavauhtia voimaan. Euroopassa ja maailmalla suurta ihmettelyä aiheuttaneet lakkolait tulivat voimaan 18. toukokuuta.

Uudet lakkolait rajaavat käytännössä poliittiset- ja tukilakot yhteen vuorokauteen. Tähän asti ammattiliittojen ja liittojen jäsenten toiminta on perustunut toisten tukemiseen, solidaarisuuteen ja yhteisvastuuseen. Tähän käytäntöön porvarihallitus ja EK:n kapitalistit nyt iskivät.

Rajuja sosiaaliturvan leikkauksia ja työtaisteluoikeuksien heikennyksiä on perusteltu Suomen talouden taantumalla ja valtion velalla. Syyllisiä eivät ole kuitenkaan työntekijät vaan eduskuntapuolueet, jotka ovat aina vuorollaan hallituksessa toteuttamassa oikeistolaista politiikkaa.

Valtion velkaantuminen ja hyvinvointialueiden rahanpuute eivät kuitenkaan näy suurissa aseostoissa, sotaharjoituksissa ja muissa sotavalmisteluissa. Niihin käytetään tänä vuonna noin 7 miljardia euroa. Lisäksi on aseistettu imperialistista sotaa ja tuettu Ukrainan kansanvastaista korruptoitunutta hallintoa 3 miljardilla eurolla.

Vuosia jatkunut militarismin kasvu ja sotapolitiikka sai lisävauhtia Marinin hallituksen ja presidentti Niinistön kaudella. Silloin Niinistö ja ”vihervasemmistohallitus” avasivat ovet Suomeen Yhdysvaltojen ja Naton joukoille. Sitten olivat vuorossa Nato-jäsenyys ja kahdenväliset sotasopimukset.

Yhdysvaltojen asevoimilla on jo pysyvä asema Suomen maaperällä ja sen hävittäjät ovat tuttu näky maamme lentokentillä. Eikä ole enää ihme, jos Nato-maan panssarit rymistelevät Suomen teillä.

  • Järjestäytykää kapitalismia ja porvarihallitusta vastaan.
  • EU on pääomien ja kapitalistien liittouma. Älä äänestä EU:n parlamentin vaaleissa. Irti EU:ta!
  • Yhdysvallat ja sotilasliitto Nato pois Suomen maaperältä, vesiltä ja ilmatilasta. Irti Natosta!
  • Suomalaissotilaat pois Yhdysvaltojen ja Naton sodista.
  • Solidaarisuus on voimavaramme, rauha turvaa tulevaisuutemme.

Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta

Keskusneuvosto

Vantaa, 25.5.2024

Kommunistinen työväenpuolue (Ktp) ei hyväksy työntekijöiden rankaisemista ja Suomen alistamista ulkomaisten sotajoukkojen harjoittelutantereeksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.