Kommunistinen työväenpuolue (Ktp) ei hyväksy Suomen Nato -jäsenyyttä.

Yksi suurimmista menettelytapavirheistä on kansallisten Nato -lakien hyväksyminen nykyisen eduskunnan päätöksellä ennen kuin kaikki Nato-maat ovat edes käsitelleet parlamenteissaan Suomen Nato-hakemusta.

Kiire pöytälaatikkopäätöksen tekemiseen johtuu halusta Nato-keskustelun vaientamiseksi eduskuntavaalien aikana. Toinen syy on EU-jäsenyyttä vastustavien kansanedustajien mahdollinen pääsy valittavaan uuteen eduskuntaan.

Suomen ulkopoliittinen johtokaksikko Sauli Niinistö ja Sanna Marin saivat syyn perustella mielipidetiedustelujen ja porvarimedian tuella Nato-hanketta, joka syrjäyttää perinteisen puolueettomuuspolitiikan ja alistaa suomalaiset sotapolitiikan maksajaksi ja uhriksi.

Sosiaalidemokraatti Marinin viiden puolueen hallitus on Suomen sotien ajan militaristisin ja armottomin kansan kurittaja. Hallitusohjelman pehmeiden arvojen ja tasa-arvon edistäminen on uhrattu sodan kurimukselle ja työtätekevät alistettu lännen pakotepolitiikan sekä siitä aiheutuvan inflaation ja elinkustannusten nousun maksajaksi.

Militarismin eteneminen näkyy monessa eri asiassa. Armeijan menot ovat kahdessa vuodessa kaksinkertaistuneet kolmesta miljardista kuuteen miljardiin euroon. Ukrainan aseistamiseen on yhdessä vuodessa käytetty miljardi euroa. Ukrainan koko tukeen käytetään vuosien 2022 ja 2023 aikana noin neljä miljardia euroa. Yhdysvaltojen johtamat Nato-maat on päästetty Suomeen hyökkäyssodan harjoitteluun.

Hallituksen viimeisin aselasti Leopard -panssareineen ja ammuslasteineen on vain vahvistus sille, että Suomi on Yhdysvaltojen ja sotilasliitto Naton johtama osapuoli Ukrainan sodassa.

Parhaillaan käynnissä oleva työehtosopimusten uusiminen ja siihen liittyvä näkyvä palkkataistelu on osoitus työtätekevien halusta turvata reaaliansiot ja estää ostovoiman romahtaminen. Palkkataistelu on myös vastalause kapitalistien EK:n ja ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n sopimukselle niin sanotusta ”yleisestä linjasta”.

”Yleinen linja” merkitsee vuosien 2023 ja 2024 aikana reaaliansioiden selvää alenemista. Se ei ensimmäisen sopimusvuoden aikana korvaa edes vuoden 2022 aikana tapahtunutta reaaliansioiden yli neljän prosentin laskua.

Suomen inflaatio oli nyt tammikuussa yhdeksän prosenttia viime vuoden tammikuuhun verrattuna. Ruoan hinta oli kallistunut samana aikana peräti kuusitoista prosenttia. Ja kaikkein eniten kallistuivat, jopa kymmenillä prosenteilla, pienituloisten eniten käyttämät elintarvikkeet.

Palkkataistelun jatkamiselle on hyvät ja pitävät perusteet. Siksi ammattiliittojen johdon on otettava tavoitteensa työpaikoilta, ei kapitalistien EK:lta ja muilta ”yleisen linjan” kauppiailta, ja turvattava palkat ja muut työehdot joukkovoiman avulla.

Ktp tukee jatkossakin sotilasliitto Naton vastaista kamppailua.

Ktp antaa kaiken tukensa palkkataistelulle ja niille ammattiliitoille, jotka haluavat estää työtätekevien reaaliansioiden ja ostovoiman romahtamisen.

25.2.2023

Kommunistinen työväenpuolue – Rauhan ja sosialismin puolesta

Keskusneuvosto

Ktp tuomitsee Suomen Nato-jäsenyyden ja tukee työtätekevien palkkataistelua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.