Ruotsalaisen rauhantutkimuslaitos Siprin tuoreen selvityksen mukaan maailman yhteenlasketut sotilasmenot kasvoivat seitsemättä vuotta peräkkäin. Ennätyssuuriksi ne nousivat viime vuonna. Ja tänä vuonna sotilasmenot tulevat Ukrainan sodan takia entisestäänkin kasvamaan.

Maailman sotilasmenot rikkoivat 2021 ensimmäistä kertaa 2 000 miljardin dollarin (1 905 miljardia euroa) rajan. Siprin mukaan vuonna 2021 menot olivat kaikkiaan 2 113 miljardia dollaria eli 2 012 miljardia euroa.

Yhdysvallat on ollut aina sotilasmenoissa maailman ykkönen. Viime vuonna sen osuus kaikista sotilasmenoista oli 38 % eli 803 miljardia dollaria. Kaukana perässä tulivat Kiina, Intia, Britannia ja Venäjä.

Venäjän osuus maailman sotilasmenoista oli viime vuonna vähän yli 3 % eli noin 66 miljardia dollaria. Kasvua edellisvuodesta oli 2,9 prosenttia. Vuosina 2016–2020 Venäjän sotilasmenot alenivat.

Suomi on omalta osaltaan mukana maailmanlaajuisessa asevarustelukilvassa. Marinin viiden puolueen hallitus on esittänyt ja eduskunta hyväksynyt suuria aseostoja. Kymmenien miljardien eurojen ostoihin kuuluvat hävittäjäkoneet, sotalaivat, ohjukset, muu aseistus ja lisääntyvien sotaharjoitusten menot.

Marinin hallituskaudella sotilasmenot ovat kasvaneet vauhdilla. Vuonna 2020 menot olivat 3,0 miljardia, vuonna 2021 jo 4,9 miljardia ja vuonna 2022 ennätykselliset 5,1 miljardia euroa. Vuonna 2023 sotilasmenot saattavat nousta lähes 7 miljardiin euroon eli noin 10 prosenttiin valtion budjetista.

Maailman sotilasmenot kasvoivat viime vuonna ennätyssuuriksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.