Perusuomalaiset pitivät viime viikon lopulla Tampereella puoluekokouksensa. Entinen johto jatkaa, samoin puolueen poliittinen oikeistolinja. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Kaukana ollaan nyt niistä ajoista, kun silloinen perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini julisti puolueen olevan ”työväenpuolue ilman sosialismia”.

Soini oli työssään taitava populisti ja saikin osan työväestöä vaalikarjakseen. Kannatuksen kasvaessa puolueen johtoon ajettiin äärioikeiston ja ”sisulaisten” näkyviä aseenkantajia ja pyrkyreitä. Se näkyy tänäänkin perusuomalaisten poukkoilevassa julkisessa toiminnassa.

Yksi Soinin ajan näkyvistä mustapaidoista oli Sipilän hallituksen puolustusministeriksi noussut Jussi Niinistö.

Hän edusti 1930-luvulla toimineen ja rauhansopimuksissa kielletyn IKL:n äärioikeistolaisia ja fasistisia näkemyksiä. Niinistö oli vuoden 2017 keväällä Jaloviinan voimin perustamassa eduskuntaan Uusi vaihtoehto-ryhmää.

Tuo ryhmä perusti sitten nopeassa tahdissa Sininen Tulevaisuus-puolueen, joka on seuraajineen jo lopettanut toimintansa.

Perussuomalaisten puheenjohtajana ennen Riikka Purraa toiminut Jussi Halla-aho on myös tunnettu mustapaita. Hän on saanut tuomioita rasistisista ja syrjivistä kirjoituksistaan.

Hallo-aho tuli tunnetuksi myös lausunnollaan Kreikan vuonna 2009 alkaneen velkakriisin aikana. Hän piti sotilasjunttaa hyvänä ratkaisuna panna Kreikan lakkolaiset kuriin ja talous ojennukseen.

Soini, Niinistö ja monet muut ovat joutuneet syrjään, mutta Halla-aho jatkaa. Hänet valittiin häpeällisesti, myös opposition äänillä, Suomen eduskunnan puhemieheksi. Siitä virasta hän ei tule vapaaehtoisesti luopumaan.

Perussuomalaisten Tampereen puoluekokous on nyt valinnut Halla-ahon ensi vuoden presidentinvaalien ehdokkaaksi.

Halla-aho sanoi yhdessä haastattelussa alkavansa työn hänestä syntyneen väärän kuvan pehmentämiseksi. Työtä siinä onkin, sillä mustaa ei muuteta valkoiseksi.

Rauno Lintunen

Työkansan Sanomat 9/2023

Perussuomalaisten johdossa on mustapaitoja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.